"Viestivalio Raimo Marjaniemen Marski S.K.L 488/1
osallistui puolustussotaamme 1939-40-41-42-44
om. Rouva Margarita Särkkä"
Tämä toinen patsas taas on minun kotoani. Sain tämän isältäni vuonna 1968. Lapsuudenkodissani oli myös toinen samanlainen, jonka äidinpuoleinen isoisä (Hääsin pappa) meille antoi. Se oli väritykseltään hieman ruskeaan vivahtava, mutta muuten samanlainen kuin tämä. Se on äitini huushollissa edelleen.
Nämä molemmat meidän huushollissa olevat koiravanhukset ovat asuneet vuosia vaatekaapin päällä. Kun vuonna 2006 eräs neitokainen huomasi kiinnostavan koirapatsaan kaapin päällä, otin sen sieltä esiin. Kuinka ollakaan päivä sattui olemaan 17.9. kuten oli sinäkin vuonna 1968, jolloin minä sain tämän. Patsaan pohjassa on teksti siitä kun sain sen. No, siirsinpä sitten perinnettä eteenpäin... ja annoin patsaan neitokaiselle ja kirjoitin tekstin siitä patsaan pohjaan.
Aivan ihana perinneketju. <3 Meillä oli kotona sellanen makaava mustaselkäinen koira, makoili mun huoneen kakluunin päällä. Enpä muista missä on nyt. :)
VastaaPoistaVarmaan tuo seuraava omistaja tuli juuri siksi mieleen, kun sattui olemaan sama päivä ja oli se teksti siellä pohjassa:) Joku semmoinen makuuasennossa oleva koira oli isän veljellä tai siskolla, vai liekö peräti molemmilla.
PoistaIhana "kohtalo" että sama päivä osui :)
VastaaPoistaOlin aika yllättynyt siitä, koska ei niitä koiria sieltä yhtenään esiin oteta:)
PoistaMeillä oli mun lapsuuskodissani sellanen susikoirapatsas, sellainen ruskea-musta-valkoinen. Annoin sille joskus lapsena nimen Bertta :) Sen korva taisi murtua jossain mun aiheuttamassa putoamisessa :(
VastaaPoistaNämä tämmöiset koirapatsaat on varmaan jäänyt aika mukavasti meidän sukupolven mieleen:) Sen takia muuten meilläkin on pidetty koirat korkean kaapin päällä, etteivät hajoaisi. Lapsille on ostettu kaupasta sellaiset näitä koiria hieman pienemmät nykykoirat, joilla ovat saaneet vähän leikkiä. No, kerran sitten kävi yhden neidon koiralle vahinko ja se hajosi aika pahasti. Olin valmis heittämään sen roskiin, mutta isäntä sai sen liimattua hyvin. Ne koirat ei ole tuommoista kipsiä, vaan jotain muuta kovaa ainetta ja ovat vieläpä onttoja sisältä.
PoistaMullakin oli myöhemmin teininä "oma koirapatsas" posliininen ruskea :)
Poista:) Nyt meillä on yksi innostunut keräämään niitä semmoisia pieniä posliinkoiria.
PoistaHAUska "sattuma" tuo päivämäärä :). Alempi koiruus olikin tuttu isovanhemmiltani. Pienenä se oli olevinaan niin suuri, mutta kummasti on kutistunut vuosien mittaan :D.
VastaaPoistaNiin olikin:) Ja oli sopiva hetki siirtää koiruus seuraavalle sukupolvelle myös. Moni muukin asia on kummasti kutistunut, kuten vaikkapa jotkut rakennukset.
Poista