Lunta maassa

Tässä niitä lumikuvia, jotka eivät kovin kummoisia ole ja jotka meinasin vallan unohtaakin:) Nämä ovat muutaman päivän takaa ja lunta on tällä hetkellä hieman enemmän. Näissä on kuvakokokin joissakin ihan outo, kun oli jäänyt kameraan sellaiset säädöt.

Ja lopuksi yksi tinttikuva. Olen yrittänyt kameran kanssa vaania näitä, kun ne pyörivät ikkunoiden ympärillä, mutta saalistukseni tulos on ollut aika heikko. Tässä nyt kuitenkin yksi otos, jossa ei lintu kerinnyt lehantaa pois juuri silloin kun saa kameran tarkennettua siihen...

Tyttären kannellinen rasia on valmis

Tälläinen se äskettäin höyläpenkin ääressä työstetty kannellinen rasia on valmiina. Pinta on käsitelty pellavansiemenöljyvernissalla ja nyt se soveltuu ruoka-aineillekin; vaikkapa sokerille.

Rasia kuvattiin tyttären huushollissa. Pöydällä pitsiliina, jonka äitini osti minulle kauan sitten kaupustelijalta Porista. Pöytä puolestaan hankittiin Raumalta siihen aikaan kun asuinpaikkamme oli sielläpäin. 

Metsässä

Muutamia kuvia metsäkierroksiltä lähiajoilta. Nythän tänne ehti tulla jo lumetkin. Jospa tämä hidas hämäläinen laittaa niitä kuvia sitten joskus toiste.

Onkohan ne pörröisten mattojen tekijät saaneet vaikutteita metsästä... Jos minä olisin matontekijä, tiedän jo, mistä mallini ottaisin...

Taannoin myrsky kaatoi puita. Tässä yhden kaatuneen juurakko.

                                            Ja kauas vaaroille loistaa auringonsäde...

Pienikin valo voi joskus riittää

Luin tässä muutama päivä sitten ajankulukseni Hilja Aaltosen kirjaa Sydämeni virsi. Siinä alussa hän kertoo elämästään ja erään kohtauksen hänen elämäntyönsä alkuajoilta haluan jakaa teillekin:

"Elämäni suurimmissa  ratkaisuissa Jumala on puhunut minulle erikoisen kauniilla tavalla. Niinä aikoina, kun Jumalan työn kutsu poltti sisimpääni, jouduin syvään epätoivoiseen ahdistukseen siitä, kuinka näin hauras saviastia voisi kantaa niin jaloarvoista aarretta. Silloin Herra pani kiiltomatonsa tuikkeellaan tuomaan minulle vastauksensa. Eräänä myöhäisyksyn sateisena iltana tulin kokouksesta kotiin. Tuon pimeän kirkkopolkuni varrelle taivas oli määrännyt kiiltomatonsa soihtuvartioon. Ahdistetuun sydämeeni nousi ajatus: voisikohan kiiltomadon loisteessa lukea Raamattua. Otin yhden niistä kämmenelleni ja vein kotia. Mato ei sammuttanut lyhtyään. Ei sammuttanut siksi, että se oli määrätty tuomaan Jumalan vastaus kysyjälle. Pimeässä huoneessani avasin pienen Raamattuni ja laskin lyhtyniekan sen lehdelle. Paikka minkä kiiltomatoni valotti, oli Joh. 3:16. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän." Silloin ymmärsin Herran puhuvan. Polvistuin ja luin tuon kohdan uudelleen kiiltomadon valossa. Nyt ymmärsin, että kiiltomadon valossa voi pimeässä harhaileva löytää kotitien. Verisen Golgatan kirkkotien. Olen siis kiiltomadon vihkimä pappi." 

Näin siis Hilja Aaltonen kutsumuksensa alkuaikoina. Hänestä tulikin hyvin pidetty toimessaan.

Itse muistelen nähneeni  kiiltomadon valot vain kahdesti elämäni aikana. Kummatkin kerrat täällä. Aiempi oli vuosia sitten lähistön metsäisen tien varrella ja siellä niitä oli silloin useampia ihmeteltävänämme. Tänä syksynä näin takapihallamme yhden. Luulin ensin sinne heijastuvan jonkin valon sisältä. Kun kävi ilmi, että siellä kukkapenkin reunassa oikeasti on jokin valo, pitihän sitä mennä oikein viereen ihmettelemään. Lapsena ajatus kiiltomadoista oli hyvin jännittävä. Olihan niistä lukenut joistakin kirjoista.

Vanhan laatikon sisältöä: neulakotelo

Ostaisi kyllä neuloja ihan vain tämän paketin takia, jos tälläisiä olisi yhä tarjolla.

Prymin neuloja tässä on ollut, ja vielä on jokunen jäljellä.

Kiitos sinulle, joka olit rehellinen löytäjä!

Rehellisiäkin löytäjiä on. Pudonnut lompakko oli viety kaupan infoon, josta omistaja sen sai. Toivon löytäjälle itselleenkin hyvää mieltä:)

Aina ei käy yhtä hyvin. Joillekin kelpaa jopa lasten rahat...

Vähän fiinimpi harjanvarsi

Jatkeena eiliseen juttuun voisin lisätä tämän. Tytär teki tämän viikko sitten.

Olimme olleet kaikki ulkona kävelemässä ja kun minä suunnistin ovesta sisälle, tytär käänteli harjanvartta miettiväisen näköisenä.  45 minuutin kuluttua harjanvarsi oli muuttunut vähän fiinimmäksi:)

Ja minua oikaistiin eilisestä jutusta: ei sitä vuolukiveä oltu puukolla veistetty, mutta sitä voisi veistää sillä. Mitä tästä opimme: tarkistuta juttusi asianosaisella:)

Höyläpenkin ääressä

Tuleva puualan artesaani esittelee vanhemmilleen ja sisaruksilleen työkaluja ja työskentelyään puupajalla.

Höyläpenkin ääressä tytär työstää omaa kannellista rasiaansa, joka heidän on opiskeluissaan määrä tehdä.

Hänellä oli viime talvena kotonakin höyläpenkki huoneessaan, mutta se oli pienempi. Ja ne pikkuruiset eläimet, jotka noin vuosi sitten olivat blogissakin (katso tästä), hän tietenkin veisti ihan näpeissään.

Isompi "pötikkä" on rasian kansiosa. Tuohon "kuutioon" tulee veistetty lintu.

             

Näitä ei tarvittu nyt

               Alkaa olla "päivä pulkassa". Höyläpenkki alkuasetelmiin ja työkalut paikoilleen.

Sitten kiinni harjanvarteen ja roskat pois lattialta.

                                      Ei sitten muuta kuin vaatteidenvaihtoon ja menoksi.

Kotiinlähdön aika

Viihtyisä on koulun alue

Opiskeluun kuuluu puun lisäksi myös metalli- ja kivitöihin tutustuminen. Kaksi sormusta on jo tehtynä ja minäkin lupailin tilata sellaisen itselleni.  Hän on saanut kokeilla myös hitsaamista ja se ei ollutkaan niin helppoa, kuin päältä katsoen luulisi. Ja ovathan ne kädet jo ehtineet joutua koville myös pajalla takoessa. Ja kiveäkin on jo veistetty - siis vuolukiveä ihan puukolla. Ja tykännyt on opiskelustaan:)

Vanhan laatikon sisältöä: hansikkaita

Kolmet hansikkaat olivat tähän laatikkoon talletettu. Yhdet olivat virkatut ja niissä ilmeisesti on ollut ohut kuminauha tuossa ranteessa. Toiset  olivat tekokuituneulosta. Noista lyhyistä puuttui toinen hansikas.

Löysin itse kirppikseltä mustat,  vähän pitempivartiset hansikkaat taannoin. Niissä ei ole mitään koristelua ja ovat materiaaliltaan ohuemmat kuin tässä olevat hansikkaat.
.

Kostean metsän kauneutta

Tänään on ollut kosteaa, mutta iltapäivällä oli hieman aurinkokin näkyvissä. Lähdimme kävelemään metsään koko kotona oleva konkkaronkka, eli isäntä, minä ja kaksi neitokaista. Oli ikäänkuin pakko mennä nauttimaan siitä hetkestä. Tälläisellä kostealla ja enimmäkseen harmaalla säällä luonnon pienet yksityiskohdat ja värikkyyskin tulevat jotenkin paremmin esiin.

Isäntä otti ylläolevat kuvat. Ja jo aamusella, vaikka ei aurinkokaan ollut näkyvissä, oli jotain kaunista nähtävillä.