sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Edeltävalmistetuissa teoissa, eli oikeassa paikassa, oikeaan aikaan...

Olipa tässä viikolla eräällä mökin muorilla tiedossa Kuulokeskukseen meno, joka ei yhtään innostanut. Sitä kun vielä edelsi käynti korvahuuhtelussa omassa terveyskeskuksessa edellisenä päivänä eli torstaina. Ilman näitä käyntejä, olisi kauppapäiväkin ollut joku muu kuin tuo torstai. Kun sitten muori oli selvittänyt käyntinsä tk:ssa, päättivät muori ja isäntä mennä kahville Citymarkettiin. 

Vaan sepä ei käynyt päinsä, koska siellä olivat pöydät täynnä vanhempia miehiä. Sehän ei mitään epätavallista ole. Yleensä isäntä silti ottaa sen tarjottimen ja latoo ostokset sille, luottaen sen sopivan paikan vapautumiseen. Muori on yleensä vähän epäileväinen, mutta se isännän systeemi on aina toiminut. Nyt oli sitten niin, että isäntäkin rupesi tuumimaan, ettei sieltä sopivaa paikkaa saa ja ehdotti Leipomon puotiin menoa. Sinne mennessämme vielä mietimme, että menisimmekö sittenkin vain suoraan kauppaan... mutta päädyimme kuitenkin sinne pullapuotiin menemään.

Siellä isäntä meni tiskille asioimaan ja tämä muori suureen pyöreään pöytään lehteä lukemaan, ilman että olisimme paikallaoleviin kiinnittäneet mitään huomiota. Kun isäntä sitten oli saanut syötävänsä syötyä, hän tuli katsoneeksi ulos. Siellä oli juuri auton luona pariskunta, jonka hänestä näytti tutulta.  He olivat juuri poistuneet kahvilasta. Mutta voisivatkohan he tuttuja olla kuitenkaan, sillä kyseessähän olisi ollut hänen sukulaisiaan, joiden asuinpaikka on aivan muualla päin maata... Minäkin katsahdin ulos ja minun täytyi myöntää, että tutulta näyttää. Isäntä lähti sitten ulos saadakseen asiasta selon.

Minulla oli vielä kahvittelu vähän kesken ja kun sain hommani valmiiksi, menin ulos minäkin. Ja kas, siellähän isäntä jo jutteli pariskunnan kanssa. He tosiaankin olivat isännän sukulaisia, jotka olivat  paluumatkalla pitkältä reissultaan. Ja poikkesivat sitten vain kahville - juuri samaan aikaan ja samaan paikkaan kuin me! No, palattiin sitten vielä kaikki kahvilaan ja juteltiin hyvä tovi kuulumisia. Ja sen jälkeen he taas jatkoivat matkaansa eteenpäin. Ja tämä muori ja isäntä menivät ruokakauppaan.


Nuo ylläolevan kuvan leipomukset ovat kyllä ihan kotitekoisia, ja kotona syötyjä.
 Samalta päivältä muuten, kuin ylläolevan jutun tapahtumat.
 Leipurina hääri toiseksi nuorimmainen:)

12 kommenttia:

  1. Hieno juttu. 😊 Selvästi johdatus näissä askeleissa. Taitavia leipureita nämä lapsesi. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli johdatusta:) Leipurit on hommassaan aloittelijoita, mutta kiva kun on päästy hommassa alkuun. Ja kunpa tämä äiti osaisi antaa tehdä, eikä toppuutella sotkun ja vaivan takia intoa...

      Poista
  2. Kylläpä sattui mukavasti, että osuitte samaan paikkaan yhtä aikaa. Johdatusta tosiaan arjen askeleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin hämmästelimme, että se saattoikin mennä näin mukavasti:)

      Poista
  3. Se on kiva kun joskus sattuu näitä yllättäviä ja hauskoja tapaamisia. :) Itsellänikin on näistä kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin piti monella tapaa mennä kaikki kohdalleen ja se on ihmeellistä:)

      Poista
  4. ilmeisesti ovat muffinsia, ja puolukkaa päällä.Hyviä varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joku helppo muffinsiohje oli ja siihen puolukat. Äkkiä ne hupeni:)

      Poista
  5. Mukava postaus, hauska tapaaminen. Olenkin blogissasi ensimmäistä kertaa, mukava blogi sinulla. Liityin saman tien lukijaksi. Tervetuloa vastavierailulle. Syksyiset terveiset Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tapaaminen oli kyllä sen päivän parasta ja kuulemamme uutiset heiltä hyviä kuultavia. Kiva kun tulit blogiani katsomaan. Minäkin tulen vierailulle:)

      Poista
  6. Tällaiset tapaamiset ovat mukavia :) Ja joskus sattuu niin että jotenkin lähtiessä "tietää" tai vaistoaa että tapaa jonkun tietyn henkilön ja sitten oikeasti käy niin. Minulle sattui näin juuri pari viikkoa sitten. Lähdin kotoa moottoripyörällä ja jostain syystä ajattelin että näen erään tutun sillä reissulla ja arvaapa mitä, hän ajoi moottoripyörällään minut kiinni moottoritiellä ja kävimme kahvilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska kohtaaminen sinullakin:) Ja ennalta jo vaistosit sen. Meillä taas ei ollut tullut kuunapäivänä mieleen, että näitä sukulaisia voisimme näin yllättäen tavata. Tälläisset yllätykset on kylla kivoja:)

      Poista