lauantai 1. lokakuuta 2016

Takapihan vieraat

Eilen meillä kotolaiset olivat kuvailleet  takapihalla näitä vieraita. Nämä kuvat ovat  nuorenmiehen ja kahden nuorimmaisen otoksia, sillä kaikki he olivat kameraa käytelleet:)

























Kun minä, isäntä ja vanhin tytär tulimme Joensuusta, saimme heti kuulla mitä oli nähty ja mitä vieläkin  takapihalla oli... mutta juuri kun minäkin sain kengät jalastani, että saatoin rynnätä ikkunan ääreen, ne lähtivät lentoon. Meidän saapumisemme aiheuttama melu olikin niille sitten jo liikaa, vaikka muuten olivat viihtyneet siinä pitkään ja sietäneet melun, jota oli tullut etupihan ovesta kuljettaessa ja koululaisten kotiin saapumisesta.

Lisäys juttuun 5.10.16:  Sain   Aliisalta blogista 60-luvun nahkahousut 
 tiedon kommenttiruutuun, että nämä linnut ovat poikateeriä, joilla on vielä puvunvaihto kesken. Kiitos Aliisa:)

16 kommenttia:

  1. Sielläpä on ollut mukavia vieraita. Teillä on mukavan luonnonläheistä, kun milloin mikäkin eläin vierailee, ainakin se ilves silloin kerran. Harmi että linnut lähtivät pois kun te tulitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin kyllä itsekin mieluusti katsellut niitä lintuja muutenkin kuin kuvissa:) Se ilves on kyllä sellainen tapaus, että saattaa olla ettei toiste nähdäkään. Muistelimme muutama päivä sitten näitä pihassakävijöitä ja niihin lukeutuu myös kerran pihassa nähty kettu.

      Poista
    2. Voi ihanaa, vielä kettukin. Itse lähin kettuhavaintoni oli kerran Lapissa, kun ajoimme autolla tien vieressä mietiskelevänä istuskelevan ketun ohi. Harmi etten ehtinyt ottaa kameraa esiin silloin.

      Poista
    3. Eipä minunkaan onnistunut napata ketusta kuvaa, vaikka yritin...

      Poista
  2. Onkos tuo lintu metso ? en ole koskaan nähnyt metsoa, enkä teeriäkään.Joku kerta teidän pihalle voi tulla vaikka karhu, niitä siellä päin liikkuu.serkku poika oli metsästämässä lintuja siellä lieksassa, niin susi liikkui jahtaamassa hänen koiraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei tosiaaan tiedä mitä vielä pihassa näkyy. Toivon kyllä ettei ainakaan karhua tai sutta nähdä. Sitten ei varmaan haluaisi ulkoilla lainkaan... Ensin minäkin ajattelin tuota metsoksi, mutta voisikohan se kumminkin olla teeri. Pyrstöstä tein päätelmäni, kun netistä katsoin kuvia.

      Poista
  3. Minäkin mietin onko tuo metso vai mikä...ei ole täällä näkynyt tuollaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunttasin netistä metson ja teeren kuvia. Niissä oli silmän ympärillä punaista, jota noilla ei näy. Mutta kumminkin päädyin siihen, että jos tuo teeri vaikka olisi. Kun olin lapsi, meillä oli kotona täytetty metso, jolla oli komea pyrstö. Siltikään en ole yhtään tietävämpi tässä nyt.

      Poista
  4. Upeat kuvat. Kyllä ne tulevat uudelleen kun on hiljaista. Meillä näistä metsän kanalinnuista näkyy pyitä, harvoin niitäkin. Kotona oli kaikki näkyvillä tai ainakin kuuluvilla. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLi hyvä, että ottivat näitä kuvia, että mekin, jotka emme paikalla olleet saatoimme nähdä ne kuvissa:)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin olivat:) Ja kiva kun viihtyivät pihassa vähän pidemmän aikaa, koska eivät kuitenkaan usein meillä vieraile.

      Poista
  6. Onpa mielenkiintoisia vieraita. Kysyin Metsästäjältä (lähetin pari kuvaa jotka nappasin tästä koneen ruudulta, kuvat 11 ja 17) onko ne teeriä vai metsoja ja hän sanoi että kyseessä on poikateeri jolla on vielä puvun vaihto kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kun laitoit tuon tiedon. Teeripojat oli siis lähtenyt vähän maailmaa tutkimaan:) Minäkin vähän teertä pyrstön puolesta ajattelin, mutta toisaalta ei näyttänyt lintu ihan samalta kuin netin kuvissa ja metsoksikaan ei ihan sopinut. Täytyypä kertoa meilläkin nyt, että mitä ne tarkalleen olivat. Kiitos teille molemmille:) Taidanpa lisätä tuonne juttuni loppuun vielä tuon teiltä saadun tiedon, kun tässä sitä monet ovat pähkäilleet.

      Poista
  7. Wau! Tuollaisia kun löytäisi jostakin ja saisi vielä kuvattua. Pihalle niitä ei ole mitään toivoa saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä myöhemminkin oli takapihalla jotain samantapaisia, mutta vaaleampia. Olen aikonut laittaa niistä kuviakin tänne, mutta on vain jäänyt. On se aina hauskaa kun niitä sattuu näkemään:)

      Poista