maanantai 17. kesäkuuta 2019

Mielenkiintoinen pitsimalli 80-luvun kirjasta

Olen tässä muutamina päivinä virkkaillut. Kun olin kyllästynyt omiin pyörylöihini, halusin tehdä jotain reunapitsiä. Vaikka en kyllä tiedä mihin... Mallin halusin olevan sellainen, jonka pituutta ei tarvitse alkajaisiksi päättää virkkaamalla jotain pitkää silmukkaketjua, ja siihen sitten virkata pitkinä riveinä jotain. Ei niin. Sen piti olla malli, jonka pituus on sen mukainen, kuin  tekijän viitseliäisyys työn edetessä on. Lyhyenpuoleisina kerroksina etenevä.  Ja mieluusti tietysti kaunis malli myös. Löysin sellaisen.






Malli on mielestäni hyvin kaunis ja myös mielenkiintoa ylläpitävä! Siinä on vaihtelua sopivasti.  Siinä tehdään ensin pätkä suorana kulkevaa osaa ja sitten poiketaan sivulle noita viukoja tekemään ja sitten taas palataan tuohon suorana kulkevaan osaan. Tuo malli on vanhasta käsityökirjasarjasta "Uusi Ompelu- ja Käsityökerho" ja siitä osa nro 6 eli "Kodikkaita virkkausohjeita". Sarja on Mestarikustannus Oy:n ja se on 80-luvulta. Kirjan alkulehdillä sanotaan: "Lainaaminen lähdettä mainitsematta kielletään. Artikkeleita tai kuvia ei saa käyttää mainonnassa tai muussa kaupallisessa toiminnassa ilman kustantajan lupaa."  Tämän jutun kuvat on minun ottamiani.


Pitsimalli tästä kirjasta.


Minulla on mainitusta Mestarikustannuksen sarjasta useampia ompelu-, virkkaus-, sekä neulekirjoja. Kaikki kirppiksiltä haalittuja.  Pelkkiä virkkausaiheisia on tuon mainitun lisäksi: "Kaunista virkaten" (nro 2), "Vaatteita virkaten" (nro 20) sekä "Virkattuja liinoja" (nro 14). Tuon sarjan kirjoja löytyy kirppareilta helposti.


 Eivätkä hinnat päätä huimaa. Joissakin kirjoissa on paperikannet tallella, joistakin puuttuu ne, jolloin kansi on vaalea ja siinä kullanvärisin kirjaimin se kirjasarjan nimi. Jos kiinnostaa niin pidä silmäsi auki kirppareilla ja tutkaile vaikka näyttäisi tylsältä kannet. Nyt näitä vielä on löydettävissä, mutta kuinkahan kauan?  Monet kirpparit eivät  nimittäin enää ota kirjoja vastaan. Ja jotkut hävittävät niitä, joita ovat aiemmin vastaanottaneet:(


Mutta tämä mun pitsihommani on edennyt nyt tähän asti... Ei vielä ihan viivoittimen mittaa ole pituus. Leveimmältä kohdalta pitsin leveys on 10 cm.



Malli on sellainen, että kun sitä vähän aikaa tekee, niin ei sitten enää tarvitse koko ajan olla nenä ohjeessa kiinni. Ja se on kiva:)


8 kommenttia:

  1. Hyvin kiinnostava malli!! Ihana kun siinä on tuota haastetta! On yksi palkitseva saavutus kun malli alkaa sujua ohjetta katsomatta. Tai oikeastaan jo se, kun varmuuden vuoksi tarkistaa, että oliko tiettyjä silmukoita se määrä, jonka muistaa, ja joo, oli se jne...
    Olen vanhojen lehtien varassa, kirjoja ei ole, enkä taida enää hankkia, mutta niistäkin hyvin löytyy tehtävää. Mitään projektia en ole ottanut. Todella upea työ sinulla on menossa! Kerro toistekin vielä tästä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on ihana malli:) Olin jo joskus aiemmin katsellut sitä kiinnostuneena, mutta silloin ei ollut jaksamusta ruveta perehtymään siihen kirjoitettuun ohjeeseen, kun kirjan kuvat on sellaiset, ettei mallin teko niistä selvinnyt. Onneksi nyt sain tämän alkuun. Katsotaan mihin asti tekemisen intoa piisaa:)

      Poista
  2. Upea malli. Hei onko tuo viivotin vielä se kouluaikainen? Oltiinkohan 10 paikkeilla kun ostettiin kirjakaupasta puiset leveät ja paksut viivottimet. Ne koulusta saadut olivat ohutta ja kapeaa mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on senaikainen viivotin:) Olen kirjoittanut sinne taakse nimeni (oikein väliviivan kanssa, koska olisin halunnut kaksiosaisen nimen minäkin) ja ikäni; kirjoitushetkellä 11 v. Olen ajatellut, että olisin saanut tuon viivottimen sulta, mutta mun muistiini ei voi kovin luottaa... Eli sekin on mahdollista, että onkin oma ostos, mutta sun kanssa tehty:)

      Poista