torstai 11. elokuuta 2022

Ostin tänään tämän kirjan. Siinä on lieksalaistakin tekstiä...

 Minulla on jo aiemmin tullut ostettua kaksi tätä "sarjaa" olevaa kirjaa, joissa on pappien hartauskirjoituksia. Tämä kirja v. 1996.



Kun oli tämä kirja näpeissä siellä Fidalla, huomasin tässä olevan Lieksan entisen kirkkoherra Olavi Nykäsen tekstiä myöskin. Häneltä oli kaksi tekstiä tässä kirjassa.

Toinen hänen teksteistään oli otsikoitu: "On riemu kun saan tulla". Siinä kyseinen kirkkoherra, silloinen rajaseutupappi v. 1965, asui Jongunjoen rajaseutukirkon huoneistossa. Eräs vanha nainen oli sairastanut syksyn eikä ollut päässyt kirkkoon. Mutta uudenvuoden jälkeen hän pääsi. Ja kun pappi aamulla oli viemässä kukkia kirkon somistukseksi, siellä tämä jälleen kirkkoon päässyt lauloi jo  yksikseen kiitosvirttä: "On riemu kun saan tulla...". Se oli papille vaikuttava hetki.

Sitten, noin viitisentoista vuotta myöhemmin ollaan jo Lieksan keskustassa. Palaneen kirkon paikalle on rakennettu uutta kirkkoa. Nyt oli ovet avattu kansalle pariksi päiväksi kirkkoon tutustumista varten. Pieni jono odotti jo ovella. Jotkut vanhemmat ihmiset olivat jännittäneet, että ehtivätkö he vielä uuden kirkon nähdä... Nyt he näkivät. Mutta ensimmäiset painautuivat ihan ensiksi penkkiin painaen päänsä rukoukseen, ja vasta sitten alkoivat tutkia näkemäänsä.

---

Kun olin kyseisen kirjan tekstin lukenut, minulle tuli mieleen, että onko sellainen Jongunjoen rajaseutukirkko vielä olemassa? Etsin tietoa, ja sitä löytyi Lieksan kirkon sivuilta. Kyseisestä kirkosta käytetään myös nimiä Nurmijärven kirkko, tai - seurakuntatalo.

Linkistä näkee myös tuon kirkon kuvan ulkoa, sekä kauniin sisätilan: 

https://www.lieksanseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/nurmijarvi 

Olipa kiva kun sain löytää näin lisävalaistusta kirjasta löytämääni tekstiin. Kaksi vanhinta lastamme olivat aikanaan  kirkkoherran vaimon kerholaisina:) 



2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis alttariseinä rajaseutukirkossa. Netistä näkee kaiken missä ei pääse käymään, kuten Kolin itäpuolisen seuvun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo alttarisrinä oli tosi kaunis:) Nyt tosiaan pääsee kotisohvalla istuen moniin mielenkiintoisiin paikkoihin:)

      Poista