tiistai 23. elokuuta 2022

Otti oikein majapaikakseen..

Tänä aamuna minua hätkähdytti yksi jae, jonka luin: "Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: "Syntisen miehen talon otti majapaikakseen." Luuk. 19:7 KR-92

Vanhempi käännös sanoo, että "meni majailemaan." Nämähän ilmaisut tarkoittavat sitten sitä, että Jeesus ei vain käynyt siinä talossa syömässä. Itseasiassa Jeesus "kutsui" itse itsensä siihen taloon vieraaksi. Hän tiesi, että talon isäntä ei itse rohkenisi häntä pyytää.

Ihmiset paheksuivat Jeesuksen majapaikkaa, koska eivät hyväksyneet talon isäntää. Mutta Jeesus oli juuri siellä, missä hänen pitikin olla.

Millaistahan majapaikkaa me nykyajan ihmiset paheksuisimne?  Vastaus riippuu siitä, keneltä  kysyy, koska meillä saattaa olla ihan erilaisia käsityksiä paheksuttavista asioista.  Mutta yksi asia on varma: meidän jokaisen koti on syntisen miehen tai naisen koti, mutta sen takia Jeesus haluaakin tulla sinne. 

---

Raamatussa Jeesuksen vierailema talo oli  Sakkeuksen, joka oli kiskonut liikaa maksuja ihmisiltä.  Jeesuksen osoittama lempeä, rakkaudellinen huomio Sakkeukselle, sai kuitenkin aikaan jotain sellaista, jota ihmisten paheksunta, karttaminen ja moite ei ollut saanut aikaan. Muutosta ei varmasti paheksuttu. Mutta ihmeteltiin, että miten se saattoi tapahtua...





 



2 kommenttia:

  1. Kiinnosti katsoa miten se on Raamattu kansalle käännöksessä, jae 7: Tämän nähdessään kaikki nurisivat sanoen: "Syntisen miehen luo hän meni majailemaan."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin melkein samoin, kuin vanhemmassa käännöksessä:)

      Poista