"Maijan" lakki

Kun en ole itse saanut mitään aikaiseksi, niin voihan postauksen tehdä  jonkun muunkin tekemisistä...
Muutama vuosi sitten tytär teki tuolle "Maijaksi" nimittämälleni nukelle vaatteet.

Tykkäsin tuosta vaatetuksesta kovin ja erityisesti minua ihastutti tuo lakki. Sehän on samaa tyyliä kuin Pieni talo preerialla -sarjassa usein nähdyt. Olin yllättynyt, että hän teki siihen noin kivasti tuon lipankin, vaikka ei juuri ollut ompelua harrastanut. Joku pahvi siellä  lipan sisällä  on.  Puvussa näkyvä pitsi on jostain vanhasta lakanasta, joista meillä rikkonaisetkin pitsit otetaan talteen. Nehän sopii tälläisiin pieniin juttuihin.
Kuvassa näkyvät puiset esineet ovat tyttären tekemiä myöskin. Linturasia nykyisessä opinahjossaan ja tuo pikkuruinen eläin kotona veistelty. Tuo pieni nappi on kuvassa mittakaavan virkaa  tekemässä.

Tämä "Maija" tarvitsi vaatteet silloin aikanaan aivan erityisestä syystä: sitä uhkasi nimittäin roskikseen joutuminen. Ja sen uhan sille olin asettanut minä, syystä siitä, että nuken pää on halki. Tytär halusi pelastaa nuken ja  onhan  tuo nyt söpön näköinen säilytettävä. Siellä tyttären hyllyssä se asustaa nykyään:)
 

Olisi itsekin kiva kokeilla jonkin tuollaisen tekemistä, mutta kuten sanottu, mikään aikomani ompeluhomma ei ole ottanut nyt tuulta siipiensä alle... Ei edes keskeneräisten tekeleitten jatkaminen. Ja niitäkin on useampia.

---

Iltapäivällä tuon ylläolevan tekstin kirjoitin. Nyt alkuillasta löysin laatikostani yhden sifonginkappaleen, jota olin joskus alkanut kursia barbielle mekoksi. Siitäpä pääsin alkuun ja barbie sai tänään siitä mekon päälleen:)  Josko nyt olisi saanut ompeluhommista  hiukan otetta...

Pieni kävelyretki

Sää oli muuten lämmin, muttta tuuli oli melkoisen kova.

Nuokin koivun kyljen suikaleet heiluivat kovin tuulessa...

Illan pieni virkistyshetki. Se on käytännössä sitä, että voin lähteä tuonne ulos

 ja kamera kädessä ihmetellä luonnon pieniä ihmeitä.

 Ja samalla kenties voin jutella Jumalle, jos jotakin mielenpäällä on.

 Tai vaikka vain kiittää siitä mitä näen.

Valkoista ja vihreää

Joku noissa tummanvihreissä kuusenoksissa kiehtoo. Lumettomana tai lumikuorrutettuna, tai jäisin koristein varustettuna.

Ylemmät kuvat ovat uudempia. Alla olevat ovat tammikuulta.

Lumi tuo kivasti esiin oksan muodon.

Ehkä ne kumminkin on kivempia katsella lumettomana... ainakin valokuvissa. Ulkona se voi olla toisinkin, kun näkee kaiken ympärillä olevankin samalla. Ja aurinkohan tietysti kaiken kruunaa...

"Lähikuvaa" kuusta

Kävin äsken pikaisesti pihalla ja nappasin "lähikuvaa" kuusta. Näkyy minusta hämmästyttävän hyvin  yksityiskohtia, vaikka ei millään järjestelmäkameralla olekaan  kuvaa otettu.

Alla se lähtötilanne, josta lähdin zoomailemaan. Kamerani on taskuun mahtuva digikamera, jonka isäntä osti minulle joskus lahjaksi. Tykkään kamerasta kovasti, koska sillä saa kaukanakin olevat kohteet niin näkyväksi ja silti kamera mahtuu taskuun.

Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin, niin tästä linkistä voi katsoa minkätyyppinen kamera  on: Olympus Stylus SH-2

Kirkas päivä

Näyttäisi tulevan kirkas päivä. Aurinko jo kimmeltelee jäisten koivujen latvoissa.  Nytpä siis onkin sopiva päivä laittaa nähtäväksi nämä isännän eräänä aurikoisena päivänä ottamat kuvat.

On se vaan jännä,

 miten kauniilta maisema voi näyttää

 kun on valoisaa.

 Ja kumminkin

 pimeinä päivinä maisema on aivan sama,

 vain valo puuttuu. 

Siinä sen näkee,

 ihminen on luotu valoa kaipaavaksi.

Isoisän vanhasta kirjasta

"Kaikki tiedämme, että meidän on koko elämämme ajan käytävä taistelua saadaksemme ruumiimme tarpeet tyydytetyksi. Mutta useat ihmiset eivät ole selvillä siitä, että meillä on sielu, jonka ravinnon tarve on yhtä suuri. 

Niin on kuitenkin asian laita. Kun ihmiset täyttävät teatterit ja tanssipaikat tai kokoontuvat muihin joko huonompiin tai parempiin paikkoihin, emme uskalla väittää, että tämä aina johtuisi halusta tehdä syntiä. Pikemminkin voi ajatella, että syvimpänä syynä siihen on elämän kaipuu, sielun jano.

Huoruudessa elävän huuto, juomarin viinalasi ja saiturin yöt päivät kestävä kullan haaliminen puhuvat kaikki osaltaan samasta sielun janosta.

Jotkut koettavat sammuttaa janoaan hyvässä seurassa, lukemalla hyviä kirjoja ja kartuttamalla tietojaan. Tästä ei voi sanoa mitään pahaa, mutta sekään ei ole sielulle mitään virvoitusjuomaa. Hän, joka tuntee meidät sekä ulkoa että sisältä, sanoo: 'Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.' Siinä on virvoittavan veden lähde meille kaikille.

 Kaikki se, mitä ihminen etsii ulkopuolelta Kristuksen - sekä pahin että parhain - ei koskaan voi sammuttaa sielun janoa. Vain Jeesus voi sen tehdä. Häneltä saamme kaiken, mitä tarvitsemme, koska hän antaa meille sen, minkä olemme kadottaneet. Hän johdattaa meidät takaisin elämän lähteelle, sillä hän antaa meille yhteyden Jumalaan."


Kirja Sana tänään/Ludvig  Hope. Kirja on ollut mieheni isoisän. Hän asui aikanaan Nurmeksessa.

Kirjassa tuon tekstin liitteenä olevat Jeesuksen sanat (Joh. 7:37):  "...Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.",  ne sanat Jeesus suorastaan huusi... Niin sanotaan mainitun jakeen alkuosassa.

Junaliikennettä

Sieltä se tulla porhaltaa.

Nämä tukkivat tien hetkiseksi...   Vaunuja oli tosi paljon. Harmitti kun ei ruvettu heti laskemaan niitä. Raskas oli kuorma. Vetureitakin kaksittain.

 
Sinne se meni.  Kohta on reitti taas vapaa...

Siitä se taas autolle ura  urkenee...

Ei tule kovin usein junalla kuljettua, mutta nähtyä niitä aina silloin tällöin. Muutama vuosi sitten kävi juuri tämän puomin edessä niin, että kun juna oli mennyt ja puomin olisi pitänyt aueta, sepä ei noussutkaan. Siinä oli joku häiriö ja meidän piti kääntyä ja mennä paljon pidempää kiertotietä.

Ylös ja alas, rappuja edestakaisin

Meillä oli toissapäivä erikoinen. Tehtiin nuorison muuttoa, eli kaksi muuttoa samana päivänä. Vaikka minä ja isäntä olemme kumpikin monia muuttoja aikanaan tehty, niin tuommoista ei liene ennen ollutkaan, että kahta samana päivänä. Ihan ensiksi piti käydä auto hakemassa Lieksasta. Nuorimies ja tytär hoiti sen pakettiauton. Sitten mentiin koko konkkaronkka Enoon.  Siis todellakin nuorimmatkin mukana. Koska emme olisi olleet kotona heitä vastaanottamassa koulusta tultuaan, niin oli heidänkin oltava mukana. No, sehän heille sopi:)  Siellä Enossa sitten tyttären muutama päivä aiemmin pakatut tavarat laahattiin toisesta kerroksesta pakettiautoon.

Alla olevat kuvat tyttären siitä huushollista, josta hän muutti. Nämä kuvat  siltä päivältä kun hänen tavaroitaan pakattiin.

 

Varsinaisena muuttopäivänä unohtui ottaa kamera mukaan...

Sitten ajettiin Joensuuhun. Siellä ne  kannettiin taas toisessa kerroksessa olevaan asuntoon. Sitten mentiin Joensuussa toiseen paikkaan ja laahattiin (tai oikeastaan siinä vaiheessa jo laahustettiin) nuorenmiehen tavarat taas toisesta kerroksesta autoon. Ja sitten  ajettiin taas sinne samaan paikkaan minne ne tyttärenkin tavarat vietiin, ja sinne kannettiin ne nuorenmiehenkin tavarat. Välillä oli jo jalat ihan hyytelöä.

Ja eilen jatkui homma, sillä minä ja isäntä mentiin kahdestaan sinne nuorison uuteen kämppään vähän avittamaan sitä kaaosta, joka siellä nyt vallitsi.  Muuttopäivänä oli niin kiire aikataulu, ettei muuta keritty, kuin "heittää" tavarat ovesta sisään.  Kun sinne eilen menimme, ei saatu aikaiseksi tietenkään niin paljon kuin oli ollut ajatus, mutta jotain sentään.  Vähän siirtelimme huonekaluja oletetuille paikoille ja muita roinia sivuun niin, että mahtuu edes kulkemaan. Nyt voi jääkaappia käyttää ja ruokia ja astioita laittaa kaappeihin. Isäntä pesi ne yläkaapit:) Siistiä siellä asunnossa kyllä jo olikin, mutta on ne silti totuttu paikat käymään läpi. Jäihän sinne paljon hommaa nuorisolle itselleenkin ja tänään he itse sitten aloittavatkin siellä.

Tässä muutama eiliseltä, kun molempien tavarat olivat jo uudessa paikassa. 

Tämänsorttinen olisi tänään päivänvalossa ollut näkymä, kun ensimmäinen huushollin asukkaista saapui sinne. Paitsi, että ei ollut katossa lamppuja, joten on vähän pimeät oltavat siellä nyt. Onhan tietysti keittiön valaisimet ja wc:nkin... Heidän kattolamppunsa eivät sellaisenaan tänne käyneet, sillä ne olivat ennestään vain "sokeripala"-systeemillä katossa. Tässä asunnossa tarvitaan pistotulpat lamppuihin, joten sähköliikkeeseen on asiaa.

Asunto on kyllä kiva. Sen oloinen ihan piha-alueitakin myöten, jossa voisi itsekin kuvitella viihtyvänsä.  Nuorisolle tuli nämä uudet asumiskuviot, kun toisen kämppisporukka hajaantui kukin taholleen ja toinen puolestaan haikaili keskustaan. No, nyt ovat sitten he kämppikset keskenään:)