Kun vain sitä lämpöä riittäisi...
torstai 18. toukokuuta 2017
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Salamatkustajana tullut kasvi kukkii nyt
Kukkii ja kukkii... paitsi silloin kun se on nääntymässä kastelun puutteeseen aina välillä...
Vuosi sitten hiihtolomalla osti toiseksi nuorin tytär matkalta kasvin, joka oli Palmuvehka. Sittemmin kävi ilmi, että sen juurella lymyili joku muukin. Sen annettiin olla kauan siinä, mutta aikanaan laitettiin se salamatkustaja omaan purkkiinsa. Näyttää voivan nyt kohtalaisen hyvin, kun tekee siementä ja kukkaa:)
Tämä käy illalla kiltisti nukkumaan.
Allaolevassa kuvassa näkyy, että tuosta palosta on jo siemenet tulleet ulos. Tuo palko on sellainen, että jos sitä vähän puristaa, niin sieltä äkkiä lentää siemet ulos ja tuntuu kuin olisi jokin elävä näpeissä kun ne sieltä lähtee liikkeelle... Muutama valkoisena näkyvä siemen on tuossa vielä näkyvillä. Niitä siemeniä on sitten pitkin lipaston pintaa. Osa valkoisina ja osa tummina pisteinä.
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Jos ottaisikin sen seikkailuna ihan
Muutama päivä sitten oli koululla äitienpäivätapahtuma. Ja huomatkaa, että se ei ollutkaan nyt juhlan nimellä ja siihen oli selvä syykin. Nytkin kyllä laulettiin, kuten äitienpäivä- tai kevätjuhlissa konsanaan, mutta koristelut puuttuivat täysin. Ja juhlavaatteet, sillä väki tiesi jo tullessaan vähän siitä mitä tuleman pitää.
Oli nimitäin ilmoitettu, että on aluksi laulua, jonka jälkeen ohjelmassa on QR-koodisuunnistusta, sitten kahvit ja lopuksi vielä visailu, joka sekin nykytekniikalla. No, itse kun olen aina mieluummin "vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia" -tyyppi, niin minua tympi etukäteen ajatus. Ja mietin vakavissani, että menenkö ollenkaan. No, menin kumminkin kun lapset sitä toivoivat. Ja ihan hyvä, että menin.
QR-koodisuunnistuksessa oltiin enimmäkseen perheittäin. Minä ja tytöt siis yksi ryhmä ja meille osui eka lähtövuoro. Rasteja oli kymmenen, joista kolme sisätiloissa ja muut koulun piha-alueella. Kaikille ryhmille jaettiin paperiset kartat sekä läppärit, joilla koodeista saatiin esiin tehtävät. Kukin ryhmä aloitti matkansa eri numerosta, me ykkösestä ja seuraavat kakkosesta jne. Jokainen ryhmä kävi kaikki kymmenen rastia läpi. Itse en etukäteen ajatellen tykkää yhtään mistään yllätyksistä ja tälläisessähän niitä juuri on. No, nuorimmaiset hoiti lähinnä sen homman (teknisen puolen ja tehtävätkin) ja minä kuljin siinä mukana.
Mitä tehtäviä siinä sitten oli: Jatkaa sisällä yhtä piirrosta, jatkaa ulkona luonnonmateriaaleista tehtyä maassa olevaa "taideteosta", ottaa kuvat kengänkärjistä, heittää pari palloa saaviin, laskea yhdet raput ja hyppiä yhtä monta kertaa haarahyppelyä, virkata paksusta langasta muutama ketjusilmukka (sen hoidin minä:), hakata muutamat naulat laudanpätkään, tehdä open kanssa "ylävitoset" (joka sana minulle toi mieleen lähinnä jääkiekon, enkä tiennyt sen tarkoittavan tervehdystä), loikkia matalien esteiden yli. Tässä ne muistamani, eli joku puuttuu vielä tästä.
Tuollaisissa jutuissa pitäisi osata ottaa vähän lapsenmielisesti ja seikkailuhenkisesti ja sallia itselleen epäonnistuminen ja osaamattomuuskin... Taito se seikkailuun heittäytyminenkin on ja sitä ei minulla kyllä ole. Jälkikäteen ajatellen, ihan kivahan se tapahtuma loppujen lopuksi näinkin toteutettuna oli ja vaivaa oli vaatinut sen järjestäminen. Joten kiitoksethan siitä järjestäjille kuuluvat!
Kotona sitten ajattelin, että miksi sitä ei ottaisi tätä elämääkin seikkailuna? Seikkailuna, joka on hyvin suunniteltu, mutta siinä on vaativiakin osuuksia. Kuitenkin sen suunnittelija valvoo koko ajan missä mennään ja auttaa missä pulaan joudutaan. Ja varmaahan on, että jokainenhan on jossain kohtaa pulassa kumminkin.
Ja vielä, eikö olekin ihan mielettömät värit näissä kuvissa! Isäntä otti muutama päivä sitten näitä myöhäisen illan auringonlaskukuvia....
Oli nimitäin ilmoitettu, että on aluksi laulua, jonka jälkeen ohjelmassa on QR-koodisuunnistusta, sitten kahvit ja lopuksi vielä visailu, joka sekin nykytekniikalla. No, itse kun olen aina mieluummin "vanha konsti on parempi, kuin pussillinen uusia" -tyyppi, niin minua tympi etukäteen ajatus. Ja mietin vakavissani, että menenkö ollenkaan. No, menin kumminkin kun lapset sitä toivoivat. Ja ihan hyvä, että menin.
QR-koodisuunnistuksessa oltiin enimmäkseen perheittäin. Minä ja tytöt siis yksi ryhmä ja meille osui eka lähtövuoro. Rasteja oli kymmenen, joista kolme sisätiloissa ja muut koulun piha-alueella. Kaikille ryhmille jaettiin paperiset kartat sekä läppärit, joilla koodeista saatiin esiin tehtävät. Kukin ryhmä aloitti matkansa eri numerosta, me ykkösestä ja seuraavat kakkosesta jne. Jokainen ryhmä kävi kaikki kymmenen rastia läpi. Itse en etukäteen ajatellen tykkää yhtään mistään yllätyksistä ja tälläisessähän niitä juuri on. No, nuorimmaiset hoiti lähinnä sen homman (teknisen puolen ja tehtävätkin) ja minä kuljin siinä mukana.
Mitä tehtäviä siinä sitten oli: Jatkaa sisällä yhtä piirrosta, jatkaa ulkona luonnonmateriaaleista tehtyä maassa olevaa "taideteosta", ottaa kuvat kengänkärjistä, heittää pari palloa saaviin, laskea yhdet raput ja hyppiä yhtä monta kertaa haarahyppelyä, virkata paksusta langasta muutama ketjusilmukka (sen hoidin minä:), hakata muutamat naulat laudanpätkään, tehdä open kanssa "ylävitoset" (joka sana minulle toi mieleen lähinnä jääkiekon, enkä tiennyt sen tarkoittavan tervehdystä), loikkia matalien esteiden yli. Tässä ne muistamani, eli joku puuttuu vielä tästä.
Tuollaisissa jutuissa pitäisi osata ottaa vähän lapsenmielisesti ja seikkailuhenkisesti ja sallia itselleen epäonnistuminen ja osaamattomuuskin... Taito se seikkailuun heittäytyminenkin on ja sitä ei minulla kyllä ole. Jälkikäteen ajatellen, ihan kivahan se tapahtuma loppujen lopuksi näinkin toteutettuna oli ja vaivaa oli vaatinut sen järjestäminen. Joten kiitoksethan siitä järjestäjille kuuluvat!
Kotona sitten ajattelin, että miksi sitä ei ottaisi tätä elämääkin seikkailuna? Seikkailuna, joka on hyvin suunniteltu, mutta siinä on vaativiakin osuuksia. Kuitenkin sen suunnittelija valvoo koko ajan missä mennään ja auttaa missä pulaan joudutaan. Ja varmaahan on, että jokainenhan on jossain kohtaa pulassa kumminkin.
Ja vielä, eikö olekin ihan mielettömät värit näissä kuvissa! Isäntä otti muutama päivä sitten näitä myöhäisen illan auringonlaskukuvia....
Hyvää äitienpäivää itsekullekin!
Jonkun äidin lapsiahan me kaikki ollaan:)
tiistai 9. toukokuuta 2017
Mitä se on? Elämä meinaan...
Olen ollut viime aikoina melko äreä ja mikään ei ole oikein huvittanut. Tänä aamuna ahdistustani Jumalalle jälleen valitin. Sitten jotain ajatuksia paperille laitoin.
Mitä se on? Tämä elämä meinaan... Joskus voi tuntua, että elämä on yksi vaikeuksien viidakko; on vaikea nähdä mihin suuntaan olisi mentävä. Tai se voi tuntua olevan jopa suuri kuluerä, tai sairauskertomus, tai mitä hyvänsä muuta, mitä kelläkin nyt on, miten kukin asian kokee. Mustaa, tai muuta synkkää voi olla elämässä pitkät pätkät ja valoisia kohtia näkyä vähän. Sen kaiken keskellä olo voi olla hyvin tukala ja miettii, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Keskeneräistä työtä ei kannata ruveta arvostelemaan ainakaan samoin kuin valmista. Emmehän vasta tekeillä olevaa tietäkään rupea moittimaan, että onpa huono tie, vaan kestämme rakennusvaiheen hankaluudet tietäen, että kun kärsivällisesti jaksamme odottaa, saadaan ennenpitkää kulkea uutta tietä, jolla ei ole entisen ongelmia.
Keskeneräistä työtä, tai taideteosta, voi katsoa. Sitä voi kenties koskeakin; todeta miltä se tuntuu, miltä se nyt näyttää, mutta pitää tiedostaa, että se on kesken. Valmis se on joskus myöhemmin ja silloin vasta täysin arvioitava.
Hyvin suunniteltu työ se on, joka on tekeillä...
"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut." Ps. 139:16
Tekeillä se on kesäkin vasta, kevät pahasti kesken. Ja täällä kun ei vielä muunlaiset kukkaset silmää ilahduta, olipahan viime viikolla jääkukkia ja eilen aamulla muuta kaunista, lumista sellaista:)
Mitä se on? Tämä elämä meinaan... Joskus voi tuntua, että elämä on yksi vaikeuksien viidakko; on vaikea nähdä mihin suuntaan olisi mentävä. Tai se voi tuntua olevan jopa suuri kuluerä, tai sairauskertomus, tai mitä hyvänsä muuta, mitä kelläkin nyt on, miten kukin asian kokee. Mustaa, tai muuta synkkää voi olla elämässä pitkät pätkät ja valoisia kohtia näkyä vähän. Sen kaiken keskellä olo voi olla hyvin tukala ja miettii, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Keskeneräistä työtä ei kannata ruveta arvostelemaan ainakaan samoin kuin valmista. Emmehän vasta tekeillä olevaa tietäkään rupea moittimaan, että onpa huono tie, vaan kestämme rakennusvaiheen hankaluudet tietäen, että kun kärsivällisesti jaksamme odottaa, saadaan ennenpitkää kulkea uutta tietä, jolla ei ole entisen ongelmia.
Keskeneräistä työtä, tai taideteosta, voi katsoa. Sitä voi kenties koskeakin; todeta miltä se tuntuu, miltä se nyt näyttää, mutta pitää tiedostaa, että se on kesken. Valmis se on joskus myöhemmin ja silloin vasta täysin arvioitava.
Hyvin suunniteltu työ se on, joka on tekeillä...
"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut." Ps. 139:16
Tekeillä se on kesäkin vasta, kevät pahasti kesken. Ja täällä kun ei vielä muunlaiset kukkaset silmää ilahduta, olipahan viime viikolla jääkukkia ja eilen aamulla muuta kaunista, lumista sellaista:)
LÄMPIMÄMPIÄ SÄITÄ ODOTELLESSA...
T: Metsäntyttö
maanantai 8. toukokuuta 2017
Keväiset kurjet
Eilen nappasin auton ikkunasta nämä kurkikuvat.
Onneksi meillä oli malttia pysähtyä - ja niillä malttia pysyä pellolla.
Onneksi meillä oli malttia pysähtyä - ja niillä malttia pysyä pellolla.
torstai 4. toukokuuta 2017
Arkihöpinää
Minun pitäisi oikeastaan olla tekemässä jotain järkevää eikä huuhailla tässä... mutta tässäpä olen kumminkin. Huomenna pitäisi kirppistavaroita viedä myyntiin. Yleensä isäntä saa siinä enemmän aikaiseksi kuin minä ja niin käynee nytkin. Minäkin kyllä heitin tuohon sängyn päälle aika läjän vaatteita, mutta saa nähdä edistyykö homma muuten mitenkään.
Isäntä puuhastelee ulkosalla nyt. Hän tekee tilaa varastoon sille tyttären tekemälle ovikatokselle. Se on valmis nyt ja eilen haimme sen Joensuusta. Siitä tuli kyllä kaunis:) Nyt se vaan pitäisi saada auton perästä varastoon odottamaan sitä hetkeä, kun se laitetaan siihen mihin se kuuluukin eli oven päälle.
Ulkona käväisin minäkin äsken ja samalla kurkistin tyttöjen mökkiin. Siellä ei vallinnutkaan ihan niin suuri kaaos kuin luulin, mutta tein löytöjä sieltä: yksi villasukka, huppari, sukkapari ja märät verkkarit. Niiden kuuluisi olla aivan muualla, kuten niiden kumisaappaidenkin, jotka ulkona olivat. Tytöt ovat viime aikoina kovasti viihtyneet ulkona, mikä on ihan hyvä asia, mutta silläkin asialla on kääntöpuolensa. Kun tuolla metsässä rymyävät, niin aina on märkiä vaatteita myöskin. Välillä kaadutaan johonkin tai saadaan puljut muuten saappaisiin. Ja kun ne märät vaatteet vaan tahtovat jäädä helposti niille sijoille, mihin ne päältä riipaistaan.
Olen itse viime päivinä virkkuukoukkua heilutellut. Yhden pikkuliinan tein valmiista mallista. Sain joskus siskoltani virkkuukirjan, jolle hänellä ei ollut käyttöä. Siitä kirjasta en ollut kai aiemmin tehnyt mitään, mutta nytpä löytyi siitä mieluinen malli. Viimeinen kerros on lisätty omasta päästä, koska pikkuliinaksi tämän ajattelin, enkä mitään enempiä tähän liitä. Kirjan mallissa ollutta viimeistä kerrosta myös muutin hieman lisäämällä sydämeen yläosaan muutamia pylväitä.
Toisenkin mieluisen mallin löysin, mutta en saanut onnistumaan sitä. En ole taitava virkkaaja ja käsialani on onnettoman löysä. Jo melko alkuvaiheessa se tekeleeni näytti aika epäilyttävältä, mutta pidemmälle ehdittyäni totesin asian varmasti; aivan liikaa löysyyttä tekeleessäni joissakin kohdin ja sitä ei millään venyttelyillä eikä prässäämisillä saisi pois. Niin piti valitettavasti se kaunis malli jättää:(
Sen jätettyäni olen yrittänyt omasta päästänikin jotain saada aikaan. Pari pikku pyörylää on jäänyt monesta aloituksesta ja purkamisesta saaliiksi. Toinen noista tosin taitaa olla jäänne tuosta yllämainitusta, joka piti purkaa.
Nyt on kumminkin yksi oma yritelmä edennyt vähän pidemmällekin jo. Tämänkin kanssa on kyllä vähän väliä "hakusesssa", että miten tätä taas jatkan, että siitä kivan näköistä tulisi. En vielä tiedä miten isoa tästä tavoittelen. Ehkä se loppuukin juuri siihen, että ideat loppuvat...
Tänään aloittelin myös valkoisesta villalangasta kokeilun, josko saisin sellaisen rullareunapipon (-70/-80 -luvun tyyliin) aikaiseksi. Sitä tarvitsisin yhteen juttuun, mutta en ole lainkaan varma onnistuuko tekeleeni ja riittääkö se löytämäni lankakaan siihen.
Tämmöistä täällä tänään
Aurinkoista päivää sinne missä lienetkin:)
Ps. Äsken tuli koululaiset koulusta ja kävi ilmi, että yksi onkin taas flunssassa... Niin arkista. Ja isäntä toi varastosta kirppislaatikot sisälle.
Isäntä puuhastelee ulkosalla nyt. Hän tekee tilaa varastoon sille tyttären tekemälle ovikatokselle. Se on valmis nyt ja eilen haimme sen Joensuusta. Siitä tuli kyllä kaunis:) Nyt se vaan pitäisi saada auton perästä varastoon odottamaan sitä hetkeä, kun se laitetaan siihen mihin se kuuluukin eli oven päälle.
Ulkona käväisin minäkin äsken ja samalla kurkistin tyttöjen mökkiin. Siellä ei vallinnutkaan ihan niin suuri kaaos kuin luulin, mutta tein löytöjä sieltä: yksi villasukka, huppari, sukkapari ja märät verkkarit. Niiden kuuluisi olla aivan muualla, kuten niiden kumisaappaidenkin, jotka ulkona olivat. Tytöt ovat viime aikoina kovasti viihtyneet ulkona, mikä on ihan hyvä asia, mutta silläkin asialla on kääntöpuolensa. Kun tuolla metsässä rymyävät, niin aina on märkiä vaatteita myöskin. Välillä kaadutaan johonkin tai saadaan puljut muuten saappaisiin. Ja kun ne märät vaatteet vaan tahtovat jäädä helposti niille sijoille, mihin ne päältä riipaistaan.
Olen itse viime päivinä virkkuukoukkua heilutellut. Yhden pikkuliinan tein valmiista mallista. Sain joskus siskoltani virkkuukirjan, jolle hänellä ei ollut käyttöä. Siitä kirjasta en ollut kai aiemmin tehnyt mitään, mutta nytpä löytyi siitä mieluinen malli. Viimeinen kerros on lisätty omasta päästä, koska pikkuliinaksi tämän ajattelin, enkä mitään enempiä tähän liitä. Kirjan mallissa ollutta viimeistä kerrosta myös muutin hieman lisäämällä sydämeen yläosaan muutamia pylväitä.
 |
| Virkkausmalleja/Eeva-Liisa Kortelahti/Otava 1990 |
Toisenkin mieluisen mallin löysin, mutta en saanut onnistumaan sitä. En ole taitava virkkaaja ja käsialani on onnettoman löysä. Jo melko alkuvaiheessa se tekeleeni näytti aika epäilyttävältä, mutta pidemmälle ehdittyäni totesin asian varmasti; aivan liikaa löysyyttä tekeleessäni joissakin kohdin ja sitä ei millään venyttelyillä eikä prässäämisillä saisi pois. Niin piti valitettavasti se kaunis malli jättää:(
 |
| Virkkausmalleja/Eeva-Liisa Kortelahti/Otava 1990 |
Sen jätettyäni olen yrittänyt omasta päästänikin jotain saada aikaan. Pari pikku pyörylää on jäänyt monesta aloituksesta ja purkamisesta saaliiksi. Toinen noista tosin taitaa olla jäänne tuosta yllämainitusta, joka piti purkaa.
Nyt on kumminkin yksi oma yritelmä edennyt vähän pidemmällekin jo. Tämänkin kanssa on kyllä vähän väliä "hakusesssa", että miten tätä taas jatkan, että siitä kivan näköistä tulisi. En vielä tiedä miten isoa tästä tavoittelen. Ehkä se loppuukin juuri siihen, että ideat loppuvat...
Tänään aloittelin myös valkoisesta villalangasta kokeilun, josko saisin sellaisen rullareunapipon (-70/-80 -luvun tyyliin) aikaiseksi. Sitä tarvitsisin yhteen juttuun, mutta en ole lainkaan varma onnistuuko tekeleeni ja riittääkö se löytämäni lankakaan siihen.
Arkista näkymää keittiön ikkunasta takapihalle.
Tämmöistä täällä tänään
Aurinkoista päivää sinne missä lienetkin:)
Ps. Äsken tuli koululaiset koulusta ja kävi ilmi, että yksi onkin taas flunssassa... Niin arkista. Ja isäntä toi varastosta kirppislaatikot sisälle.
maanantai 1. toukokuuta 2017
Mainoksesta mallia
Samasta piirroksesta kaksi kuvaa, koska en osannut valkata
onko parempi vaaleampi vaiko tummempi kuva...
Parina aiempana vuonna huhtikuussa on Lidlillä ollut Alpenfest-viikkonsa mainoksessaan ja sen mainoslehden kansikuva oli minusta niin kiehtovan näköinen, että otin sen piirrosmallikseni silloin. Aloitettu piirros jäi sitten kesken pitkiksi ajoiksi. Jossain vaiheessa luulin jo, että mallikuvankin olen jo hävittänyt ja otin seuraavana vuonna uuden lehdykän talteen, koska siinä oli käytetty samaa kuvaa vain pienin muutoksin. Löysin sitten myöhemmin sen alunperin talteenottamani mallinkin. Tämän vuoden alkupuolella sain piirrokseni vihdoin valmiiksi asti. Ja tänä vuonna ei muuten, ainakaan huhtikuussa, ollut samalla kuvalla varustettua mainoslehtistä. Mielenkiintoista nähdä, tullaanko se vielä näkemään:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)