Vihko on aika pieni ja siinä on läpinäkyvä paperointi päällä. Vihon alussa on ohjeita tahranpoistoon pumpulivaatteille sekä villavaatteille. Pumpulivaatteiden tahranpoisto-ohjeiden lopuksi lukee, että "Harjaa ei saa käyttää pyykkiä pestessä, vaan aina täytyy käyttää vain pyykkilautaa". Villavaatteitteiden ohjeissa on mm. kohta III: "Saadaksemme villapukumme siistiksi ja pölyttömäksi, otetaan 10 gr. Kvilaijan kuorta ja 1/4 l. vettä, ja nämä kiehutetaan, kunnes se on aivan ruskeaa lientä. Sitten tämä liemi siivilöidään ja jäähdytetään. Tässä liuoksessa kastetaan harjaa ja sillä harjataan vaatekappaletta". En ole ikinä kuullut tuosta kvilaijankuoresta eikä ollut äitinikään. Mitähän se on ja mistä sitä saatiin? Haa, vastaus löytyi, mutta ei netistä. Isänä keksi ottaa esiin Otavan Ison tietosankirjan vuodelta 1934. Siellä on Kvillajakuori eli Panamakuori. Kyseessä on saippua- eli suopapuun kuori (Quillaja saponaria).
Ruokaohjeista löytyy mm. Tuntemattoman sotilaan pullataikina sekä Tuntemattoman sotilaan pikkuleivät. Joihinkin ruokaohjeisiin on merkitty päivämäärä, jolloin se on tehty ja joihinkin nimet, ketkä kyseisen ruoan tekivät. Tekijät olivat yleensä pareittain, kuten aikanaan omillakin kotitaloustunneilla. Joissakin lukee vielä erikseen: Tehtiin tai Ei tehty.
Nyt ehtisi vielä joulukinkun tehdä vanhan ohjeen mukaan:
Meillä 70-luvulla ainakin vielä tehtiin "livekalaa" itse. Sen liotus tapahtui korkeassa sinkkisaavissa, joka on tallella edelleen. Samaa saavia käytettiin sitten moneen muuhunkin, kuten pyykkitouhuun ja kylpemiseen. Kaupassakin silloin aikanaan kuivat kalat sojottivat jostain saavista odottaen ostajaansa.
Kvilaijan kuorta on myyty apteekissa, ei tosin mun aikana, mutta näin joskus tyhjän purkin ja ihmettelin niin Anna-Liisa osas kertoa. Tätä keittökinkkua en ole tehnyt, meillä ei olis siihen soveltunut muu kuin muuripata. Muuten olen kinkkua suolannut, ensikerta oli 1973 ja isä toimi kinkun nosteliana kun omat voimat ei oikein riittaneet. Lipeäkala tuli myös tutuksi, se haju koko alusta haisi ja kyllä ne kaupassakin haisi ne kuivat koppurat. Olivat vielä hankalia punnita, saada pysymään vaa'alla ne koppurat, eikä jäämään kannatukselle kun pitkiä olivat. Vanhat kirjat ovat ihania aarteita ja keittokirjat varsinkin suosikkejani. Pidä vihko visusti tallessa, lasten on hauska lukea sitä joskus, pala historiaa. Vanhoja keittokirjoja ei täälläpäin ole myynnissä, kirpparilla on joskus 70- tai 80-luvun ja nekin ne jotka jo mulla on tai sit ei kiinnosta tippaakaa.
VastaaPoistaNäyttäis siltä, että tuokin olis tarkoitus muuripadassa tehdä, koska siinä lukee, että " ja vettä muuriin". Se kohta tekstistä näkyy vähän huonosti. Minä muistan kanssa sen livekalan hajun. Se toisaan oli kaupassakin vaikka kalat oli niitä kuivia. Tuo vihko ja se kirja, jonka välistä vihon löysin, olivat kummatkin isännän tädin alunperin. Häneltä on jokunen muukin keittokirja meillä.
VastaaPoistaNo niin, sekoilin vastatessani. Livekalan ohjeessahan se muuripata on... Tarttis tosiaan olla kinkulle aika iso kattila varmaankin. Ellei sitten tuossakin ole kumminkin ajateltu, että se muuripadassa tehtäisiin, vaikkei sitä mainita. Miten lie.
Poista