Sukukokouksessa

Käytänpä taas tilaisuutta hyväkseni ja kyllästytän harvoja lukijoitani pohdinnalla sukulaisuudesta....

Eilen oli siis sukukokous Joensuussa Pakkahuoneella.  Suvun nimestä voi kehitellä arvoituksen: se merkitsee leipää. Suvun vaakunassakin on uunissa paistuvan leivän kuva...  Meiltä oli siellä isäntä, tytöt ja minä. Toiseksi nuorimmalla on ollut kiinnostusta sukulaisiinsa muita enemmän. Ehkä hänellä on siinä jotain samaa, kuin minulla oli lapsena, että kaipaa saada sanoa, että nämä ovat minun sukuani... No, sinne sukukokoukseen mentiin varsinkin tämän kyseisen neitokaisen kiinnostuksen takia. Edellisen kerran olimmekin siellä kai silloin, kun hän oli kokouksen nuorin osanottaja kuuden viikon ikäisenä.

Ensin nämä nuoremmat neitokaiset näyttivät hieman pitkästyneiltä kokouksen virallisen osuuden aikana. Eiväthän ne tili- yms. asiat jaksa aina aikuisiakaan kiinnostaa. Paikalla oli ikäänkuin kolmea eri sukuhaaraan kuuluvaa väkeä. Jossain vaiheessa neitokainen kysyi minulta, että ovatko nämä kaikki hänen sukulaisiaan? Vastaus ei ollutkaan ihan yksinkertainen. Samaan sukuseuraan, saman sukunimen perusteella kuuluu yksi sukuhaara, jonka sukulaisuutta ei ole kyetty todistamaan. Kaksi muuta sukuhaaraa ovat kyllä samasta henkilöstä lähtöisin.  Jäin miettimään siinä sitäkin, että useimmilla kokouksen osanottajista kuitenkin on yhteinen esi-isä. Ei kuitenkaan kaikilla. Kuten ei minullakaan, eikä muilla puolisoina sukuun tulleilla. Silti mekin siihen nyt kuulumme. Ja sekin sukuhaara, jonka sukulaisuudesta ei olla varmoja, kuuluu kuitenkin samaan sukuseuraan.

Isännän lähempää sukua siellä oli ainakin pari serkkua ja heidän perhekuntalaisiaan. Näistä eräs oli meidän nuorimmaistamme muutaman vuoden nuorempi tyttönen, jonka kanssa tytöt viihtyivät hyvin loppuajan. Käsi kädessä kävelivät tyttöset Taidemuseon näyttelyä katsomaan, joka oli myös ohjelmassa. Oli mukava, että tytöt tapasivat toisensa.

Sukukokoukset ovat jännä asia. Sitä odottaa tapaavansa sukulaisia, mutta sitten itse tilaisuudessa ei välttämättä rupeakaan puheisiin ihmisten kanssa niin kuin etukäteen kuvittelisi. Onkin olevinaan montaa asiaa, jotka voivat estää käymästä puheisiin. Voi olla, että ollaan vähäpuheisia, koetaan monenlaisia vierauden ja erilaisuuden tunteita, eikä uskalleta sitten käydä puheisiin. Ja saattaa olla, että se toinen kokee juuri samoin, eikä myöskään käy juttusille. Semmoisia me  usein käytännössä ollaan. Lapsilla se on mutkattomampaa ja aikuisenkin on monesti helpompi alkaa juttusille lapsen kanssa.

Eikös meitä kauan sitten käsketty olemaan vähän niinkuin lasten kaltaisia...