sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Yksi arkipäivä kuluneelta viikolta


Arkipäivä, joka sisälsi monta yllättävää asiaa.  Ensin autonromuihin liittyvä asia.  Isäntä oli muutama päivä sitten tiedustellut jätefirmasta, että mitenkähän saataisiin pihastamme pois kolme autonromua. Miten ne ovatkin siihen jääneet vai? No, jokaisesta oli aluksi toiveita, että niistä vielä auto saataisiin, mutta kyllä niiden nyt on autojen hautuumaalle mentävä. Joskus aamupuolella soi sitten puhelin. Siellä oli mies jätefirmasta ja hän aikoi tulla tutkailemaan tilannetta pihallamme ihan kohtapuoliin. Pihamme on pieni ja tie ylös vaaralle kuin isonnettu jäniksenpolku, joten olemme ihmetelleet, miten se kaikki onnistuu ylipäätään.  Sitten odotettiin miestä tulevaksi. Hänpä tulikin jonkin ajan päästä ISOLLA autolla pihaan. Olisi voinut kai heti siitä konttiin ottaa jonkun auton, mutta se ei käynyt päinsä, koska niistä pitää vielä jotain  ottaa talteen. No, kun tilanne selvisi, alkoi tuon kontilla varustetun kuorma-auton kääntäminen. Sitä vekslattiin edestakaisin ja lopulta kävi selväksi, ettei kääntö onnistu. Kuljettajan oli peruutettava se vaaralta alas mutkaista tietä monta sataa metriä. Selvisihän se auto peruuttaen tuonne alas, kun isäntäkin vielä vinkkasi pahimmista paikoista ja auttoi kiskomaan irti puiden oksien ja ison auton yritystä yhteiseloon.




Erääänä vuonnahan hiekka-auto tuli tänne peruuttaen ja viimeisessä mäessä oli kellistyä ojaan: http://vaaranlaella.blogspot.fi/2016/05/aamun-jannitysnaytelma-kaatuuko-hiekka.html
ja tässä on juttu, kun loka-auto kävi ja en itse kestänyt sen  kääntyilyä pihassa katsella: http://vaaranlaella.blogspot.fi/2014/10/tavallisuudesta-poikkeava-paiva.html.

Tähän autoasiaan palataan lähiaikoina, mutta vielä jäi mietittäväksi, haetaanko autot pihasta vai pitäisikö ne mieluummin saadakin jotenkin tuonne vaaran alle haettavaksi.


Sitten lähdettiin kaupungille. Kirppiksilläkin käytiin ja löysin  ilmaislaatikosta yhden aivan virheettömän mekon, jonka pelkäsin olevan minulle kyllä liian suuri.  Kun reissumme lopuksi tehtiin ruoka-ostokset, ei auton takaluukku suostunut aukeamaan... Ei sitten millään, vaikka monesti yritettiin. Auton sisätiloihinhan ne ruokakassit sitten piti laittaa. Isäntä poikkesi kotimatkalla varaamaan korjaamolle aikaa, jonka sai runsaan viikon päähän. No, kotipihassa isäntä vielä yritti lukkoa auki ja se suostuikin nyt aukeamaan. Saatiin siis nekin kirppisostokset sieltä esiin samana päivänä. Ja se mekkokin osoittautui kotona ihan käypäiseksi.  Kai siitä joskus vaateblogiinkin tulee juttua.




Sitten vielä "iltaohjelmaa".  Satuin nimittäin jossain vaiheessa laskemaan  silmälasini sängyn päälle. Ja kun ne siitä ihan hetken päästä otin, olivat ne aivan littanat! Nuorimmainen kun tuli tarjoamaan karkkia minulle ja isännälle, ei ollut huomannut niitä... Oma vikani, ei olisi pitänyt niitä sängylle laskea. Ehtivät lasit olla käytössä hieman runsaan kuukauden verran. Sain ne käyttööni kesäkuussa. Olimme toukokuussa käyneet isännän kanssa näöntarkastuksessa Nissenin tarjouksen siivittämänä, kun sai kahdet lasit itselle, ja kaveri (eli isäntä) sai lahjakortin lasien hankintaan. Olimme kauppareissulta tullessa autoradiosta kuulleet moisen mainoksen ja siihen tartuimme. Mullahan oli nyt sitten ne toisetkin lasit, mutta mieluisammat olivat ne lyttääntyneet. Täytyy yrittää oiotuttaa niitä siellä lasiliikkeessä, jos niistä vielä käytettävät voisi saada.

---


Eilen  pääsinkin näyttämään niitä lasejani liikkeeseen ja kysymään, saisiko niistä vielä jotain...? Vähän vaikealle näytti. Sanottiin, että voivat murtua kun taivutetaan. Mutta eipä siinä ollut mitään hävittävääkään enää vaikka kokeilisi. No, ilokseni lasit saatiin taivutettua taas kuntoon. Evästykseksi sain sanat, että toista tuommoista ne eivät kestä:)  Pitääpä olla tarkempi mihin lasinsa laskee.

Hyvää sunnuntaita!



12 kommenttia:

  1. Onneksi lasisi saatiin vielä kuntoon...itsellekin on kerran käynyt noin, kun olin laskenut lasit sohvan selkänojalle ja olivat pudonneet sohvalle ja litistyneet...minä kyllä ostin silloin uudet lasit...kun taisi olla silloin enemmän rahaa :) Kyllä on paremmin muistanut sen jälkeen varoa, mihin ne pistää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin kun sängyn laidalla istuin ja otin kutimen käteeni, olisi niin helposti vain siihen viereen ne lasit laskenut, mutta muistaessani tapahtuneen kurotinkin vähän kauemmas lipaston päälle ne:)

      Poista
  2. Voi harmi niiden lasien kanssa!
    Ja melkoisen huimaa hommaa peruuttaa isoa autoa vaaran laelta alaspäin.
    Ihanaa,aurinkoista sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Onneksi se ison auton peruuttaminen alas kuitenkin meni ilman haavereita. Aina on vaarana, että ojaan menee, kun tie on niin kapea. Ja onneksi ne mun lasitkin saatiin vielä kuntoon:)

      Poista
  3. Onneksi sait lasit kuntoon. Mukavaa sunnuntai iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle:) Oli se hyvä, että ne sain käyttöön. Olisihan ne toisetkin ollut, mutta eivät ne kyllä niin mieluiset olisi olleet.

      Poista
  4. No mutta olipa hienoa että lasit vielä käyttökunnossa! ja ikinä ei kyllä tiedä mitä kivoja löytöjä sitä vastaan tulee:) Mukavaa kesänjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle:) Kyllä olin tosi tyytyväinen, kun ne pystyttiin vielä oikomaan. Ja nyt muistan, etten rillejä sängyn päälle laske. Eilenkin kun siinä istuin kutomassa, olisi niin helppoa ollut laskea ne siihen vain. Kirppiksistä olen välillä ajatellut, ettei mua ei saisi päästää sinne... kun sieltä yleensä tarttuu haaviin jotain... mitä ei aina tarttisikaan, tai jolle ei ole kumminkaan oikein paikaa edes:)

      Poista
  5. Olipa ammattilainen auton ratissa, kun osasi peruuttaa niin pitkän matkan. Ihmettelen usein, että kas kun minun lasit ovat vielä ehjät. Jätän ja unohtelen niitä koko ajan ja luulen, että jos joku niiden päälle istuu, se taidan olla minä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sellainen auton peruuttelu tosiaan taitoa vaatii. Meillä on sentään isäntäkin jonkun kerran lasinsa saanut istumalla lintalleen:)

      Poista
  6. Jopa olikin paljon jänniä taphtumia, onneksi kaikki meni lopulta hyvin. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut päivät on kovin hiljaisia, ettei mitään oikein tapahdu ja toisinaan taas on enemmän kaikkea samalle päivälle. Onneksi auto selvisi hyvin takaisin alas. Ja eilen me muuten saatiin ne kolme kottosta tuonne alas odottamaan kyytiään. Se meni sillä systeemillä, että vapaalla lasketeltiin autolla alas ja vähän jarruteltiin välillä. Isäntä ja nuorimies olivat nimittäin saaneet autot pihassa työnneltyä muutama päivä sitten jo parempiin "lähtökuoppiin", josta oli hyvä antaa ensin vähän työntöapua ja loppu olikin sitten sitä laskettelua:)

      Poista