keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Vähän pientä, vähän suurta...ja vihreää

Näin kesäiseen aikaan on varastosta helppo (vai muka helppo, täydestä varastosta) etsiä ja/tai sattumalta löytääkin jotain. Kuten nyt vaikkapa koulukäsityö 70-luvun lopusta. Oli yläluokilla 1976-1979, joten siltä ajalta on nämä "vauvan" kuteet. Lakista tuli niin iso, että siihen melkein taitaisi mahtua pieni vauva. Ja säilytelty tietty nämäkin nukenvaatteiden virkaa välillä tehneet "tärkeät" varhaiset aikaansaannokset:)








Kun rupean tekemään jotain vaatetta, usein käy niin, että niistä tulee jotenkin isoja, yhäkin... Tein muutama päivä sitten trikoosta puseron, joka tavallaan ihan kohtuullisesti onnistui, kun sitä vain kuvassa katselee. Mutta se tuntuu isolta. Kaavakin oli kyllä kehno, kun jonkun vaatteen mukaan joskus värkkäsin.




Kun eilen laitoin puseron päälleni, en viihtynyt siinä. Ja totesin, että tuollaiset hihat ei sovi ainakaan keittiötöihin. Kenties sille on vielä tehtävä jotain. Mutta antaa asian nyt hautua.

18 kommenttia:

  1. Voi kun söpöt vauvan vaatteet :) Meillä ei tehty vauvan vaatteita koulussa, vaan kaikkea muuta, vaan ei niitä taida olla enää tallessa.
    Ja tuo pusero on minusta nätti ! Totta kyllä, että liehuvat hihat eivät sovi keittiö töihin, sen olen itsekin huomannut :) mutta kauniit ne ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään noiden vauvanvaatteiden piristävästä väristä. En muista, saimmeko itse valita langan, vai oliko otettava se, mitä annettiin.

      Poista
  2. Onpa teillä ollut vaativia käsitöitä koulussa! En olisi itse saanut mitään noin hienoa aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa nyt mieleeni, että johtuisikohan tuollaiset käsityöt siitö, että kävin "yläasteeni" sellaisen vanhan systeemin mukaan. Olin sitä sakkkia, joka ei ollut aikanaan mennyt oppikouluun. Päästötodistuksessani lukee jotenkin niin, että "kansalaiskoulun opetussuunnitelman mukaan" ja meillähän oli sellainenkin oppiaine kuin lastenhoito:)

      Poista
    2. Minä olin ensimmäistä vuosikertaa, jonka ei tarvinnut pyrkiä minnekään oppikouluun. Olisiko se sitten ollut jo yläastetta?

      Poista
    3. Jos nyt oikein muistan, niin minun ikäluokkani jälkeen oli vielä yksi vuosikerta, jonka piti valita mennäkö oppikouluun vai jäädäkö kansakouluun. Se valinta oli muistini mukaan neljännellä luokalla tehtävä. Siitä sitten erkani tiet. Useimmat valkkasi sen oppikoulun. Mutta minä ja se meidän jälkeen ollut yksi vuosiluokka oltiin välivaihe. Ennenhän ne ylemmät luokat kansakoulusta oli kansalaiskoulua, mutta kun systeemit muuttui, oli ne luokat 7-9 meilläkin yläasteen nimellä, mutta vanhan opetussuunnitelman mukaan, eli siinä oli niitä ihan erilaisia aineita. Niitä oli myös kirjanpito ja maatalouskin:) Minä aloitin kansakoululaisena 1970 ja lopetin peruskoululaisena 1979. Oppikouluun menneillä silloin aikanaan oli se nimitys keskikoulu, josta minä aina olen vähän "pihalla", että miten niitä luokkia nimitettiin:)

      Poista
  3. Voi miten ihania käsitöitä, taitava saa olla että noin upeita osaa tehdä kouluikäisenä..itseltä ei kyllä onnistuisi:) Kaunista kesäpäivää ja mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mitään mielikuvaa siitä, kun noita tehtiin. Oletan, että on varmaan käynyt minulta melko hitaasti:)

      Poista
  4. Oi, oi, minä tein just samanlaiset vauvan vaatteet ja värikin sama. Muistelen, että olisi ollut valita joku keltainenkin väri, mutta vihreä miellytti minua enempi. Nuo vaatteet sai siskoni poika, ja kun sain aikoinaan omia muksuja, niin sisko antoi nutun takaisin, mutta myssy oli kadonnut jonnekin. Nyt taitaa olla nuken vaatteiden joukossa tai sitten annoin sen tyttären pojalle. Silloin kun koulussa noita tehtiin, niin tapani mukaan innostuin niiden tekemisestä niin, että nukkeni sai monta nuttua ja myssyä ja vaikka minkä kokoisia. Ihan feikkibarbiekin sai omansa. Yllättävän hyvin osasin silloin skaalailla noita kokojakin. Terv. Tarja koulukaveri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinun tekemät on sitten olleet oikeasti käytössäkin:) Nuo minun on olleet enimmäkseen tyhjän panttina. Saataa olla, että joskus olen noita jollekin lapsista kokeillut, mutta muistini mukaan eivät varsinaisesti ole käyttötavaraa olleet. Tuokin oli hauska tieto, että sinä teit sitten niitä enemmänkin, ja erikokoisina:) Minä olen kai yrittänyt aina välttää tekemästä liian pientä, ja siitä onkin sitten seurannut usein liian isoja. Neulomishommissa kun vielä se käsialanikin on löysää.

      Poista
    2. Minulla on taas käsiala niin tiukkaa, että melkein pieniä tulee, jos ohjeen silmukkamäärällä yrittää jotain tehdä. Mutta tuo setti oli just passeli pienille ihmisille. Kivoja muistoja tulee joistain näistä sinun kirjoituksistasi. Jatka vaan muisteluita ��. T. Tarja

      Poista
    3. On se neulekäsialakin ihmisillä niin erilaista:) Katsotaan, mitä sitä muistilokeroista ja sekaista laatikoista ynnä varastoista saattaa löytyä:) Näin kesällä ainakin varastojen pönkiminen on helpompaa kuin muuhun vuodenaikaan.

      Poista
    4. Oli pakko käydä penkomassa varastoja, ja olihan se nuttu siellä muistojen laatikossa tallessa. Ihan oli siistiä käsialaa. :) Terv. Tarja

      Poista
  5. Eikös se ollut seiska luokka kun tehtiin. Mulla kaikki kolme myös käytti, nuttua ja myssyä. Silloin teininä tein kotona nuttuun potkuhousut luonnonvalkoisesta ja vihreää käytin raitana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään muista mikä yläasteen luokka oli. Varmaan sitten tuo seiska, koska sä yleensä paremmin nuo muistat. Montakohan tuntia meillä mahtoi olla käsityötä viikossa? Meinaan, kun noinkin vaativia töitä tehtiin ja kun ajattelee, että nykyään on käsityöt kuitenkin aika vähissä koulussa. Vai liekö se vain sellainen mielikuva. Nythän tietysti osa kässätunneista menee puutöihin, joista toiset tykkää, toiset ei.

      Poista
    2. Kyllä meillä taisi aika monta tuntia käsityötä olla ja vielä enemmän kotitaloutta. Eikös meillä ollut jotain karjanhoitojuttujakin. Varmaankin ajateltiin, että meistä tulee kaikista maatalon emäntiä. Terv. Tarja

      Poista
    3. Juu, se karjanhoito oli kait niillä maa- ja metsätaloustunneilla:) Ei kyllä ole mitään jäänyt niistä mieleen...

      Poista