Arkea: "Itkiskö vai nauraisko...?"

No, mikä niin? Olihan se hieman surkuhupaisaa, kun auto juuri autoliikkeen pihassa ilmoitti todella, ettei enää jaksa... Meillä on ollut jo viikkoja tiedossa, että autoasialle on jotain tehtävä. Remontin takia se asia on kuitenkin jäänyt vähän niinkuin sivuseikaksi. Silti asia on ollut ns. pinnan alla koko ajan. Onhan auto joka päivä myös muistuttanut, ettei näin voi kauan jatkaa. Nuorin tytär on ollut ahkera etsimään sopivia autoehdokkaita netistä. Tänäänkin hän teki niin, kun remppakohteesta kortteeriamme kohti lähdimme. Hän löysikin yhden kiinnostavan ehdokkaan. Kävi ilmi, että vielä ehtisimme autoa käydä liikkeessä vilkaisemassa ennen sulkemisaikaa. Koeajoaikaa meille jäi parikymmentä minuuttia. Auto oli ihan kiva ja kiinnostavakin, mutta tarvitsimme miettimisaikaa. Sovittiin, että palattaisiin asiaan huomenna. Mutta siihen pitikin palata muutaman minuutin päästä. Auton kytkinongelma oli tullut nyt siihen pisteeseen, että  vaihdetta ei saanut enää päälle useista yrityksistä huolimatta. Tai sai... jos sammutti auton... Mutta eihän se nyt joka risteyksessä sopisi.  Kun oltiin siis päästy juuri yrittämään poistumista autoliikkeen pihasta, ja piti vaihtaa kakkoselle, se ei onnistunut. Kun olimme siinä pysähdyksissä, automyyjä oli poistumassa liikkeestä ja huomasi tukalan tilanteemme. Hän sanoi sitten, et nyt tehdään niin, että saamme auton lainaan huomiseen asti. Eikä se tarkoita sitä, että auto pitäisi ostaa.

No, nyt pääsimme kortteeriimme. Ja huomenna palataan asiaan. Aika jännä, että se auto teki lopullisen tenän juuri siellä. Ja että oli jotain katsottu vähän niinkuin sillä silmällä valmiiksi. Ei varmasti sattumaa. 

Joten vastaus itse sanomaani otsikon kysymykseen on kaikesta ärsyttävyydestään enempi sinne hymypuolelle menevä kuitenkin. 🙂