tiistai 22. kesäkuuta 2021

Vastaus hyvin arkiseen rukoukseen

Ensin oli näreät ajatukset tähän tapaan:

"Kun "kaikilla" naisilla on nätit mekot päällä, mutta minä en saa omia vaatteitani varastosta* esiin." Tuohon tyyliin ajattelin jälkeen kerran isossa marketissa asioidessani.

(* Kaikki vaatteeni ovat n. 75 km päässä  väliaikaisesta asumispaikastamme remontin takia, yhtä muovilaatikkoa lukuunottamatta. Varasto on remontoitavan kodin pihassa.)

Päätinpä  tänään jälleen kerran kotona ollessa yrittää sitä varastosta etsimistä. Sitä kohti mennessäni ajattelin, että en varmasti sieltä nytkään mitään löytäisi. Mutta rukoilin mielessäni lyhyen rukouksen, että löytäisin jotain. Kaipasin paremmin hellesäihin sopivia hameita varsinkin. Melkein heti varaston ovella seistessäni osui silmäni säkkiin, joka näytti lupaavalta. Ja sen säkin pöyhiminen ei ollut turhaa, siitä sain esiin kolme vähemmän hiostavaa hametta. Se oli oikein käytännön rukousvastaus, sillä monesti olen varaston ovella "säkkivuoren" edessä käynyt vain vilkaisemassa ja kääntynyt toivottomana pois. Tilannehan on se, että "vaatekaappinani" on väliaikaisasunnossa jo viikkojen ajan ollut iso muovilaatikko. 

Saan olla kiitollinen, että löysin juuri sitä, mitä halusin löytää. 

Allaolevasta linkistä löytyy kuva yhdestä hameesta, jonka tänään löysin. Nytkin tätä kirjoittaessa ylläni on sama vaatetus kuin kuvassa, mutta nyt ollaan paljain varpain👣🙂.

https://vaatekomerolla.blogspot.com/2020/06/piristavaa-punaista-ja-supikkaat.html?m=1



4 kommenttia:

  1. olen saanut kokea monta kertaa että Taivaallinen Isä vastaa ihmeellisesti
    arkiseen rukoukseen,on ihanaa huomata että Taivaallinen Isä kuulee rukoukset.
    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle:) Tuollaiset arkiset rukousvastaukset ilahduttaa mieltä.

      Poista