sunnuntai 15. elokuuta 2021

Takaisin kotona

Nyt olen nukkunut kotona  4 yötä. Allaolevan kirjoitin ensimmäisen kotona nukkumani yön jälkeen.

---

Nyt sitten minulla ensimmäinen yö kolmeen kuukauteen, joka on nukuttu kotona. Nuorimmat tyttäret olivat talossa yötä jo yhtä yötä aiemmin. Kotoa käsin on kuitenkin helpompi kouluun lähteä. Aika yksinkertaiset olot on, kun mitään huonekaluja ei vielä ole tuotu. Mutta tarpeelliset vaatelaatikot on, suihkussa voi käydä, vessa toimii ja pyykkikonetta voi käyttää. Keittiössä ei toimi vielä hella ja muutenkin sähkötöitä ym. hommia talossa on. Ruokapuoli siis yhä pihamökissä remppatyyliin.

Keittiö oli ennen pimeä luola. Nyt on valoisaa!





Kuva yksinäisestä patjasta autiossa olohuoneessa toi mieleen jonkin jumppasalin.



"Sisustus" olkkarissa kokonaisuudessaan on nyt sitä, että tuohon lisää vielä patja, muutama vaatelaatikko ja pussukka.



---

Nyt on muutama pussukka ja laatikko tullut lisää olohuoneen lattialle. Keittiöön on tuotu penkki ja yksi pikkuruinen pöytä. Jääkaappi tulee kuulemma torstaina. Toivottavasti silloin on jo kaikki pistorasiatkin toiminnassa. Nyt ei vielä keittiössä toimi yksikään. Kahvia on voitu keittää käyttäen sitä yhtä toisaalla toimivaa pistorasiaa, joka pesukoneen pistorasian lisäksi toimii. Onneksi lattialämmitys sentään toimii kylppärissä, kun vielä melko tyhjä talo on yllättävän kylmä muuten.





8 kommenttia:

  1. Hyvä kun pääsette talveksi jo kotiin, vai sanoisko syksyksi, nyt alkaa jo syksyn kylmät ja pimeät yöt, jasinnehän talvi tulee ennemmin kuin tänne päin.
    kaunista ja valoisaa teillä sisällä.
    Onnea uudistettuun kotiinne !
    (Me ei olla varmoja itä-suomeen tulosta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli hyvä päästä omille nurkille. Tosiaan tuntuu jo ikäänkuin syksy painavan kyllä päälle, kun tekemistä olisi tuolla pihalla paljon, jota ei sadesäillä voi edes tehdä.

      Poista
  2. Hienolta näyttää! Tervetuloa takaisin kotiin:) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoa kun päätette sinne uuteen entisenn kotiin! Paljon onnea!

    VastaaPoista
  4. On se elämä aluksi askeettista. Kiva kun pääsitte vihdoin omaan kotiin! Kylläpä onkin ihanan valoisa tuo keittiö. Siitä se kaikki lähtee vähitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoisuus on ihanaa:) Vähitellen asiat tosiaan etenee, välillä ei meinaisi millään jaksaa odottaa...

      Poista