Mikä niin? No se voitto, kun nuori poika; liekö ollut joku yläaste/amis/lukio -ikäinen kenties, voitti kokeneen, jättikokoisen sotilaan kaksintaistelussa. Samalla ratkesi koko sota, joka oli ollut pattitilanteessa jo pidemmän aikaa.
Isukkinsa oli lähettänyt sen nuoren pojan ruokaa tuomaan sotilaana toimiville veljille. Ja samalla siitä sai osansa myös sotapäällikkö. Tuomisina oli jyviä, leipää ja juustoa. Sotakentällä syntyi pojan ja veljien välillä mielenkiintoista sananvaihtoa, kun veljet epäilivät pikkuveljen tulleen vain uteliaasti sotaa katsomaan. Mihin pikkuveli ne lampaatkin oikein jätti? Mutta nuorukaista suututti. "Mitä minä nyt olen tehnyt? Eikö täällä saa edes puhua?"
Siellä oli sotakentällä ns. tilanne päällä. Vastustajalla oli yksi jättikokoinen sotilas, joka haastoi kaksintaistelijaa itseään vastaan. Katsottaisiin sillätavoin, kuka sen sodan voittaisi. Halukkaita ei ollut. No eipä ihme, kun miehen keihään varsikin oli kuin kangaspuiden tukki, ja mies itse n. kolmemetrinen*.
Mutta sitten tämä, veljien mielestä vain utelias, ilmoittautuu halukkaaksi! Tämä pikkusintti siihen jättiin verrattuna! Sen voittajalle oli tosin luvattu rikkautta, kunniaa ja prinsessakin... Mutta tälle uudelle sotilaspalvelukseen astuneelle ne olivat - vaikka kiinnostavia olivatkin - silti vasta toisella sijalla syynä. Häntä oli suututtanut eniten se, että tämä röyhkinys julkeasti pilkkasi "elävän Jumalan taistelurivejä"!
No hänellepä puettiin sitten ne taisteluvarusteet ylle. Ne muuten olivat kuninkaan omat varustukset. Mutta eihän tämä kokematon kaveri voinut niissä edes kävellä! Pois jouti yltä ne varusteet. Ihan omissa vaatteissaan ja Jumalan antamalla rohkeudella kävi taisteluun. Varustautuen siten, että omaan paimenen laukkuunsa keräsi muutaman kiven linkoaan varten...
Niillä varusteilla se sota voitettiin. Se oli Jumalan kädessä, sen sodan voitto. Jumala antoi sen Daavidille, koska hän palveli Jumalaa...
Ollapa meilläkin samanlainen usko ja luottamus Jumalaan...☀️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti