Mutta poikkeus vahvistaa säännön.
Vaikka kohtaus rannalla on tuttu, monesti luettu; jotenkin uutena se tuli esiin ajatuksella, että nyt Jeesus - kuolemansa jälkeen, järjesti kavereilleen yhteisen aterian. Oli laittanut ruokaa; leipä oli paistumassa, ja kaloja. Ja vesillä olleet - sen rannalla nähdyn "muukalaisen" ohjeistamana, saivat lisää. Isoja kaloja. Ja paljon. Ja niinpä pistettiin kypsymään sitten niitäkin kaloja, sillä se alkuperäinen kokkaaja pyysi myös niitä sinne tulille tuomaan.
Rannalle noustessaan he näkivät hiilloksella paistumassa kalaa ja leipää. Kukaan ei uskaltanut kysyä, kuka sinä olet? Sillä he tiesivät...
Tiedettiin ja oltiin samalla kysyvällä mielellä. Täysin entisenlaiselta, ja muutama päivä aiemmin nähdyltä, elävältä ystävältä, ei tarvitsisi edes ajatella kysellä, kuka hän on? Mutta tämä oli takuuvarmasti kuollut ja haudattukin! Jeesus ehkä näytti jotenkin erilaiselta, mutta jotakin tuttuakin hänessä oli...
Ehkä ääni, tapa puhua, olemus - ja teot. Mutta hänellä saattoi olla ne naulanjäljet näkyvissä nytkin käsissään ja jaloissaan. Mutta vaikka olisikin ollut, kuolleet miehet eivät tavallisesti tule kavereidensa kanssa nuotiolle jutustelemaan, ja aterioita tarjoamaan. Ja siksi olikin niin pelottavaa kysyä...
---
"Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen." Joh. 21:13-14 KR-92
---
Tämän jutun ollessa jo valmiiksi naputeltu tänne, tuli mieleen toinen kuollut mies, sellainen tavallinen mies. Tällä päivämäärällä v. 1994 isäni kuoli. Levätköön hän rauhassa❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti