Mekko puserosta ja tunikamekosta

Romanttishenkinen röyhelömekko kesäkukkien keskelle. Ei ihan minun tavanomaista tyyliäni, mutta nyt halusin tehdä jotain vain kaunista. Jotain, josta ei tarvitsisi etukäteen tietää, tuleeko se varmasti käytetyksikin.

Näistä kahdesta se syntyi. Tuon puseron olin muutama vuosi sitten ostanut Kappahlista, peräti ihan uutena. Ja isäntä tilasi minulle joskus tuon tunikamekon. Molempia on tullut käytettyä jonkin verran ihan alkuperäisessä tarkoituksessaankin, mutta esim. pusero näytti minusta ihan äitiysvaatteelta päälläni, vaikka se noin kivalta muuten näyttääkin. Tunikamekko puolestaan oli turhan lyhyt edelleenkin, vaikka olin sitä jo pidentänytkin tuolla alimmalla kaitaleella. Kumpikin vaate oli jo muutenkin parhaat päivänsä nähnyt ja olivat hieman kulahtaneita jo.

Näin sen tein: pusero poikki tuosta pitsien alta. Irtileikatussa alaosassa oli leveyttä ja pituutta niin paljon, että sen saattoi kiinnittää tunikamekon rimpun kanssa samaan saumaan. Sitten laitoin  puseron leikatun yläosan tunikan alle siten, kuin ne olisivat päällekkäin puettunakin. Nyt ompelin ne kiinni toisiinsa kaula-aukosta ja tunikan kädenteistä. Leikkelin sitten nurjalta liian pois ja vedin sen leikatun reunan siksakilla, samoin sieltä helmarimpsusta myös. Kun koko komeus sitten oli valmiina ripustimessa, huomasin, että selkäpuolelle olisi voinut jättää enemmän sitä pusero-osaa. Nyt se siksakilla vedetty reuna on niin ylhäällä, että ripustimessa ollessa se näkyy kaula-aukosta. Eipä se nyt suuri haitta ole tosikäytössä. Sitten se olisi haitta, jos mekko olisi vain koristekäytössä ripustimessa. Minä aion kyllä ihan käyttää tätä... ainakin kotona:)

---

No niin. Eilen sitten laitoin sen ihan kauppareissuunkin. Eri kenkien kanssa tosin. Uumoilin jo kotona, että olen varmaan vaivaantunut ja niin olinkin. Huomasin, että olisin mieluusti piiloillut jonkun hyllyn takana. Se mikä kotona tuntuu olevan ok, ei sitä välttämättä muualla ole. Olen niin tottunut kulkemaan kaupungilla siinä "ikiaikaisessa"  farkku-uniformussani, että lähes kaikki muu tuntuu oudolta.  Tarttee taas totutella vähän muuhunkin...

Pudonnut lintu kämmenellä

Tämä lintu lensi toissapäivänä päin ikkunaa ja putosi maahan. Seurasimme ensin sisältä, miten linnun käy. Kun se yritti nousta, tasapaino petti ja se tuiskahti monta kertaa nokalleen.

Kun lintu oli maassa, paikalle tulivat muurahaiset kärkkymään ja tytär siirsi varovasti linnun varaston portaalle. 

  

Kun oli kulunut noin tunti putoamisesta, lintu lennähti läheisen puun oksalle. Ja siitä kohta kauemmas metsäään. Kuvissa muuten näkyy myös tyttären uusi hiusten väri, joka oli  vain muutama tunti aiemmin laitettu:)

Peippohan tämä lintu siis on. Yrittäkääpä muuten sanoa nopeasti ja monta kertaa peräkkäin: Peipposet Pekka ja Pipsa... Varmasti menee sanat sekaisin ja nauruksi touhu. Ainakin meillä on käynyt niin. Tuo "Peipposet Pekka ja Pipsa" on eräästä Miina ja Manu -lastenkirjasta ja meillä siitä tuli yllämainittu sanaleikki.

Sille, joka etsii

Etsit Häntä. Koet ettet löydä. Hän löysikin sinut. Kun pimeässä hapuilet etsien jotakuta, kätesi tavoittaa Hänet. Hän on siinä, vierelläsi ihan. Tartut Häneen hukkuvan lailla. Tässä on pelastus. Hän ottaa sinun kätesi omaansa ja pitää kiinni. Ei päästä irti, vaan vetää sinut turvaan. Ja hoitaa sinua. Lääkitsee haavasi, lämmittää kylmästä ja järkytyksestä vapisevan olemuksesi ja ruokkii sinua - Taivaan leivällä. Hän ei väisty viereltäsi. Hän valvoo, kun väsyneenä ummistat silmäsi. Hän on siinä, vierelläsi ihan.
---
"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja  totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Joh. 14:6

"Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh. 6:37

Arki-illan keilausreissu

Tämä keilausreissuhan oli alunperin tarkoitus tehdä yo-juhlapäivän iltana. Oli kuitenkin muutama vieras silloin ja jätimme keilauksen suosiolla muuhun ajankohtaan. Ja aiottu hohtokeilauskin muutttui ihan tavan versioon päivänvalossa. Kuvat saat halutessasi isommaksi klikkaamalla niitä.

Ihan kiva ilta oli. Koko poppoo oli koossa. Viisi keilasi ja yksi leikki barbeilla sillä aikaa. Ja tähän loppuun vielä kuva kolmen vuoden takaisesta hohtokeilauksesta.

Tämän arkisen jutun myötä toivotan itsekullekin Hyvää juhannusaikaa!

Pikabolero

Tämä on sellainen halki, poikki ja pinoon juttu. Mistä lienen napannut tämän idean, mutta bolero syntyy nopeasti. Itse käytin jo parhaat päivänsä nähnyttä t-paitaa. Tämä sama ideahan toimii, on sitten kyseessä ihan minkämittaiset hihat tahansa.

Näin se menee. Ensin saksitaan pusero edestä halki. Parhaiten tähän muuten sopii sellainen v-aukkoinen paita. Sitten leikataan helmasta kaitale pois, jolloin tekele lyhenee jonkin verran. Siinä leikatussa voi olla vähän enemmänkin kuin vain se helmakäänne. Sitten se leikattu kaitale poikkaistaan kahtia. Nämä leikatut kaitaleet on sitten ne tulevan boleron solmintanauhat. Sitten laitoin sen boleron etukappaleen ja solmittavan osan oikeat puolet vastakkain siten, että solmintanauha oli hieman kauluksen yli. Siitä käänsin ylimenevän osan nurjalle. Ompelin nauhaosan boleroon kiinni ja käänsin nauhaosan oikeaan asentoonsa. Toivottavasti allaoleva kuva selventää asiaa.  Mitään huolitteluja ei tässä tarvitse tehdä.

Hame on kirppislöytö ja niin ovat asun kaikki muutkin osat. Asusta enemmän kuvia ja selostusta Metsäntytön vaatekomerolla (katso tästä).

Pommikonekorsu ja bunkkerimuseo

Tässä taannoin kerroin epäonnisesta päivästämme (katso tästä). Sillä reissulla yksi ja toinen asia meni toisin kuin aikomus oli. Kävimme silloin myös katsomassa kahta sodanaikaista kohdetta ja otimme muutaman kuvankin niistä. Tosin nekään eivät onnistuneet toivotulla tavalla, mutta aina ei voi voittaa...

Tästä metsään...

Kun käännyimme metsäkankaalle, näkyi vasemmalla tien vieressä jokin vaalea härveli. Ehdin jo miettiä, että siinä onkin jo joku sodanaikainen juttu. No, ei ihan. Se olikin  ihan tuikitavallinen pesukoneen raato.  Sitten ajettiin metsässä pitkin verkkoaidan vieressä kulkevaa metsäautotietä. Matka perille tuntui melko pitkältä ja sitä toivoi, ettei vain tule autoa vastaan kapealla väylällä, mutta vastaantulijat eivät tainneet kovin todennäköisiä ollakaan.

                            Kentällä oli silloin vilkasta. Kaikki  lähtijät eivät koskaan palanneet... 

Näillä he lähtivät

Nyt ovat koneet poissa

Toinen käyntikohteemme oli sitten Bunkkerimuseo. Siellä oli uusittu joitakin rakenteita.

Näitä portaita  laskeuduttiin varsinaiseen bunkkeriin. Opastus ja sisäänpääsy sinne olisi ollut mahdollista hieman myöhemmin kesällä. 

Allaolevat kuvat bunkkerin sisäänkäynniltä.  Sinne saapuessamme orava pelästytti meidät juoksemalla pimeästä esiin. Kuvissa on valoisaa siellä missä oli pimeää, ja missä oli valoisampaa, näyttää pimeämmältä... Siellä ollessamme alkoi sataa ja tuulla kovasti.

Tähän jäätiin hetkeksi sadetta pitämään

Ja sitten lähdettiin juoksemaan autolle kovassa sateessa

Juuri kun olimme ehtineet autoon sisälle, valtava oksa tipahti aivan sen paikan viereen, josta juuri olimme kulkeneet. Myöhemmin saimme kuulla, että se päivä olikin ollut kovin työntäyteinen Joensuun pelastulaitokselle myrskyn aiheuttamien tuhojen takia. 

Outo kukka

Tässä toissapäivänä  ihmettelin tuolla kallioilla erästä outoa, kaunista kukkaa. Se kasvoi siellä suopursujen ja mustikoiden seassa polun vieressä.

Noin äkkiseltään näytti, että siinä on lehdet kuin suopursulla ja kukat jotain mustikan/puolukan/juolukan tyyliä. Ihmettelin kovasti, että mikä se on. Kuvittelin sen jo melkein joksikin risteymäksi... Sanottakoon, että tunnen noin ylipäätään kovin huonosti kasveja. Laitetaankin se sen seikan syyksi, että minä olen sitä polvea, jonka ei sitä kasviota tarvinnut tehdä:) Ja netistä sitten etsin vastausta tähän asiaan. Vastaus löytyi sivulta LuontoPortti, jossa on erittäin kätevä Tunnista lajeja -sivu (katso tästä linkistä). Sain kasville nimen aika äkkiä, kun otin lehden muodon lähtökohdakseni. Kyseisellä sivulla voi siis etsiä nimeä muillekin kuin kasveille. Minun etsimäni kasvi oli siis Suokukka...kai... Se on kanervakasveihin kuuluva myrkyllinen varpu. Se on suokasvi, kuten jo nimikin sanoo. Huvittavaa on, että meillä se kasvaa tuolla kallioilla. Siellä tosin on soisia kohtia ja sitä suopursuakin siellä on myös.

Kaiketi suokukka

suopursu

Olen tämän aamun katsellut vaiveroita, juolukoita, suokukkia, suopursuja netistä. Olen varmaan monesti sekoittanut vaiveron juolukkaan. Juolukassa sentään on marja, ja vaiveroon ei käsittääkseni sitä tule. Älköön kukaan kuitenkaan luottako minun tunnistuksiini... tutkikaa itse!

Ja jos kasvit kiinnostavat, ja et ole vielä katsastanut edellisen jutun kommentteja, niin siellä tuli juttua Vaiverosta. Se on kaunis, juolukkaa muistuttava kasvi, jonka kuva oli sen juttuni alimmaisena.

Näitä löytyy metsästä

Munankuoret löytyivät viime- tai toissavuonna kallioilta. Joku kuorenpala pilkisti esiin lehtien alta. Varovasti kun poisti lehdet, niin löytyi nämä. Siinä oli ollut pesä ikäänkuin pienellä "hyllyllä", juuri pesänkokoisella. Munat näyttävät ihan samalta kuin kananmunat... Minkä sitten lienevät. Ja siellä samassa paikassa ne kuoret ovat edelleenkin.

Ja tässä  eräs pieni, jota ei luonnossa aina
 huomioi sen pienuuden tähden.

Tältä näyttää pikkuruinen jäkälä ihan läheltä.

Tämä löytyi muutama päivä sitten. 

Suonpohjan kaunistus.

Eilen ei sujunut mikään

Meillä oli tiedossa meno Joensuuhun. Siellä oli oikein aikataulu eräälle meistä ja toisten piti odotella ja keksiä ohjelmaa odotteluajalle. Mietimme mm. Ylämyllyn automuseota, Sinkkolan eläinpihaa ja tutustumista lentokenttään. Kotona katsottiin netistä, että automuseo on kiinni remontin takia. Matkalla yksi neitokainen katsoi kännykällään, että Sinkkolan eläinpihakin on kiinni samasta syystä.

Kun saavuimme Joensuuhun, oli meillä hieman aikaa kirpparikierrokseen ennen sitä sovittua aikaa. Sitten piti lähteä tavoittelemaan sitä sovitun ajan paikkaa. Kun se löytyi ja saimme auton parkkiin, satoi siinä vaiheessa rankasti ja sateenvarjot olivat jääneet kotiin. Autoa ei saanut aivan lähelle, joten ei muuta kuin tossua toisen eteen sateessa. Perillä huomasimme, että sovittu juttu olikin alkanut ilmeisesti kaksi tuntia luulemaamme aikaisemmin ja toinen juttu, joka ei ollut meille tarkoitettu, oli juuri alkamaisillaan. Ei muuta kuin takaisin autoon sitten.

No, otetaanpa ohjelmaan auton katsastus saman tien. Sinne päästiin helposti ja homma hoitui supernopeasti vain selvitäkseen, että tulee uusi käynti sen tiimoilta.

Vähän jo mietittiin, että viitsiikö sinne lentokentällekään enää lähteä, mutta menimme kuitenkin. Se näytti ihan kuolleelta paikalta muuten, paitsi hienoja autoja oli parkissa paljon. Yhtään lentokonetta emme siinä nähneet, mutta jotain pienkoneita oli kyllä lähettyvillä aidan takana.

Pois mennessämme päätimme poiketa reitiltä ja mennä katsomaan Junkers pommikonekorsua. Se sijaitsi metsässä muutaman kilometrin ja mutkan takana. Olimme joutuneet kiertämään itseasiassa lentokentän vastakkaiselle puolelle, sillä lennonvalvontatorni häämötti kaukana verkkoaidan takana. Odotin kovasti paikan näkemistä. Perillä oli sitten hieman pettymys havaita, että siellä ei menty mihinkään sisälle eikä siellä nähty konettakaan. Kuvia otimme silti muutaman.

Joensuuta kohden mennessämme tuumimme Bunkkerimuseon olevan sopiva jatko edelliseen. Sekään ei ollut vielä avoinna. Siellä saattoi kyllä kävellä katselemassa kuten teimmekin, mutta bunkkeriin emme päässeet sisälle. Olimme sen synkälle oviaukolle tulossa juuri, kun orava pelästytti meidät tulemalla sieltä. Luulin ensin, että mikä lie rotta sieltä juoksee... Taisi orava pelästyä meitä yhtä paljon. Siinä ovisyvennyksessä sählätessämme alkoi sataa taas tosi rankasti. Vähän aikaa odoteltuamme päätimme juosta autolle. Juuri kun olimme istahtaneet autoon, romahti eräästä isosta männystä valtava oksa ihan sen paikan viereen, josta juuri olimme juosseet.

Seuraava käyntikohde olikin nuorenmiehen tapaaminen ja sitten koko porukka mentiin syömään. Sen jälkeen oli vielä kirppiskiertelyä. Kun olimme lähtötouhuissa kotiinpäin, tuli kännykkään tekstari, että on sähkökatko. Paluumatkalla ei tullut viestiä, että homma olisi korjattu ja niinhän sitä sitten oli kotona sähköt poikki. Joensuun lähellä huomasimme, että oli joitakin puita kaatunut, mutta ne oli onneksi raivattu jo sivuun. Vähän mietimme, että onkohan meilläkin puita nurin, mutta ei onneksi ollut.  Kotona olivat sähköt kylläkin poikki koko illan.  Sähköt palasivat vasta klo 22.45, josta minä en enää tiennyt mitään, sillä olin jo nukkumassa silloin.

Keskimmäinen neitokainen kirjoitti jo eilen tekstin jonka nimenä oli: Päivä jolloin mikään ei sujunut suunnitelmien mukaan.

Lieksan kirkossa

Siellä tapahtui lauantaina ylioppilaiden lakitus. Näin oli myös kolme vuotta sitten. Lieksan kirkkohan on hyvin kaunnis ja valoisa, joten puitteet olivat upeat. Asetuimme istumaan ihan ylioppilaiden taakse ja oma tyttäremme istui aivan edessämme.

Juhla vasta alussa

Itse juhlaa en sen kummemmin käy selostamaan, koska tälläiset juhlathan yleensä menevät suunnilleen saman kaavan mukaan puheineen ja musiikkiesityksineen. Itse nautin erityisesti musiikista. Tosin Karjalaisten laulu herättää minussa aina tunteen, ettei se ole minun lauluni... ainakaan vielä. Sukuni sijathan ovat Hämeessä ja entiset asuinsijani Satakunnan laulun mailla. Juhlassa olivat läsnä "riemuylioppilaat". Heitä olivat ne, jotka saivat lakkinsa 50 vuotta sitten. Heitä katsellessani tajusin, etten tule koskaan saamaan kutsua "riemuylioppilasjuhliin", koska en ole itse ylioppilas. Sen hetken olisin halunnut ikuistaa, kun nuoret sitten istuivat edessämme jo lakit päässään, ja taustalla näkyi Lieksan kirkon alttaritauluna toimiva ikkuna, josta näkyi vihreä keväinen luonto. Se hetki oli  jotenkin vaikuttava.

Uusi ylioppilas kukkineen

Sisarukset yhteiskuvassa

Kotona sitten kävi muutama tuttava kahvilla. Ja niissä merkeissä kului lauantaipäivä, johon oli aivan aamulla kuulunut tavanomaiseen aikaan nuorimpien kouluunlähtö. Illalla tuntui merkilliseltä ajatukselta, että se kaikki oli tapahtunut saman päivän aikana. Tänään, maanantaina, saamme vielä yhden vieraan. Ja huomenna sekä ylihuomenna, ylioppilaalla onkin jo pääsykokeita tiedossa.