Värkkäsin pienen puiston hapankorppulaatikkoon...

Olin pari päivää sitten jo ajatellut, että kun aurinkoakaan ei ole näkynyt moneen päivään... No eilen iltapäivällä se jo vähän näyttäytyi. Mutta tänä aamuna puoli seitsemän aikoihin yllätyin näkemästäni, kun aurinko oli jo valaissut kaukaisia näkymiä metsän takana. Ihastuin siitä niin kovin, että tuli heti mieleen piirustuspuuhat. Tein kaksi juttua. Ensin oli pieni piirustelu jonkin jogurttipurkin kääreenä joskus olleeseen kaarevan muotoiseen pahviin. Kuva olisi vaikka mukin kuvitukseksi sopiva.

Mutta se kuva oli niin nopea, että kaipasin lisää samaa tekemistä. Otin sitten sen tyhjän hapankorppupaketin ja siihen ensin ikäänkuin sillä aurinkoaiheella vielä jatkoin kannen sisäpuolelle. Kunnes aloin maisemaa tehdä, joka laajeni vähitellen puistoksi, kun tehdessä keksin sen.

Siitä tuli puisto. Ja puisto sai vielä penkin, jotta voisi ihan rauhassa istahtaa katselemaan rauhoittavaa, aurinkoista maisemaa☀️

Kun puisto suljetaan, se kätkytyy tänne... Eikä kukaan arvaisi, että siellä on sellainen salainen puisto😄

Aurinkoista päivää itsekullekin!☀️❤️

Jonkun piirustuksia kirjastossa

Monet samoja, joita tekin ootte nähneet. Vuosi sitten sain idean varata tilan. Ja mitä lähemmäksi aika todella tuli, sitä enemmän julistin peruvani sen - joko ääneen tai äänettömästi. Vielä silloinkin teki mieli lähteä heti kotiin takaisin, kun olimme isännän kanssa kimpsuinemme ja kimpsuinemme päässeet paikan päälle, ja olisi pitänyt aloittaa... No päästiinhän sitten käsiksi itse asiaan. Onneksi kirjaston puolesta tuli mies avuksi ripustamaan ne, jotka oli ripustettava. Useimmat ovat seinällä ja seinäkkeessä neuloilla, pienimmät lasien alla vitriinissä, ja loput ihan vain pöydällä. Siellä ne nyt ovat maaliskuun ajan. Eka kerta kun tämmöistä on tullut tehtyä. Joku blogiystävä taisi jotain tällaista vuosia sitten vähän ehdotellakin. 

Tytär otti meistä kuvan kun puuhastelimme...😊 

Kuvien asettelua ei voinut oikein etukäteen suunnitella, koska vasta paikalla näki, mitä mihinkin oikeasti sopii. Kaksi ja puoli tuntia pisteltiin isännän kanssa neuloja. Perjantaina laiteltiin noita. 

 

Kirjaston puolelta tekivät tuollaisen mainoksen, johon valitsin kuvaksi pääsiäisen aikaan sopivan piirustuksen. Kirjaston alakerrassa on sitten toinen näyttely, jossa on päiväkodin lasten tekemiä töitä☀️ 

Lumia tuli alas niin että jysähti!

Nyt on ollut lämpimän puolella ulkoasteet, n. + 2 olleet lukemat. Tänään huomasin, että oli jo "lippa" laskeutunut keittiön ikkunan eteen, ja sulamisvesi vain tippuili siitä alas. 

Tuo iso kasa talon edessä, on auran aiemmin siihen kasaamia lumia. Tänään kävi jo vetämässä loskaa pois tieltä. 

Mutta siihen ikkunalippaan... Meni edellisistä kuvista vajaa puoli tuntia, kun säikähdin sisällä kovaa jysähdystä! Tuli mielikuva jostain tykin jysähdyksestä. Siinä sitä lunta nyt tuli alas, niinkuin arvata saattoi.

Kun kiivirasia näytti mielenkiintoiselta "piirustuspaperilta"

Siisti rasia, ajattelin ottaa talteen piirustelua varten. Ensin meinasin jotain maisemaa vaikka siihen, mutta sitten mielikuvitukseni rupesi näkemään rasian reunan kaarevissa reunoissa äidin ja lapsen... No siinäpä se sitten☀️ Sohvalla makoilevat. Tuttipullo lattialla...

Lunta, lunta ja lunta....🌨️ ja kadonneen postilaatikon metsästys

Aamulla näytti ensin tältä, kun ulos kurkistin ovesta:

No sitten tuli aura, onneksi. Mutta lunta tulee myös koko ajan lisää...🌨️

Lumitöitä on yritettävä tehdä edes sen verran, että autoa pystyisi kääntämään pihassa. 

Ongelma vain on jo nyt, että sitä kolattua lunta ei saa kunnolla oikein mihinkään enää. Lunta on jo joka puolella ennestäänkin. 

No sitten on vielä etsittävä lumen seasta kadonnut postilaatikko, joka on tuolla vaaran alla tien varressa. Ei siitä edellisten lumisateidenkaan jälkeen enää paljon ole näkynyt, mutta on siitä sentään vähän ollut näkyvissä; joten sinne on voinut lapioida polun edes. Mutta nyt pitää ensin etsiä kohta, josta laatikko löytyy. Kun kävin kävelemässä, ei ollut lapiota mukana; niinpä käsin vain kaivelemalla yritin sitä laatikon kantta näkyviin saada. Ei onnistunut. Sinne pitää palata jonain hetkenä lapion kanssa. Tämä siis etsinnässä. On tullut siitä lootasta joskus kesäiseen aikaan kuva tehtyä.

Mutta se on kiva, että enää ei ole niin kylmä👍

Siinäpä oli iloa (jopa kolme tapausta - ja bonukset päälle!)

Ensin oli hukassa lammas. Vain yksi sadan laumasta. Mutta paimen halusi etsiä sen. "Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten." Ja kotiin tultuaan kutsui koolle ystävät ja naapurit, että he kaikki yhdessä iloitsivat siitä löydöstä. Joten, pistettiin varmasti jonkinlaiset juhlat nopeasti pystyyn. Ja bonuksena Jeesus - joka näitä kertoi - sanoi, että taivaassa on vielä suurempi ilo yhdestä syntisestä...!

Sittenpä oli se nainen, joka oli hukannut yhden kymmenestä hopearahastaan. Piti sytyttää lamppu ja etsiä visusti, jotta se löytyisi. Ja löytyihän se! Mikä ilo! Niin iso, että taas kutsuttiin yhteen ystävät ja naapurin naiset. Ja taas iloittiin yhdessä, eli varmasti juhlittiin. "Niin myös... on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä..."

No, entäpäs sitten ne veljekset? Joista toinen - se pikkuveli - lähti kotoa, ottaen mukaan omaisuutensa, jonka sitten tuhlasi täysin! Niin täysin, ettei ollut enää syötävääkään, kaikki oli mennyt. Mutta ei meinannut millään kehdata kotiinkaan enää palata. Mutta kova nälkä ajoi hänet kotimatkalle. Mutta isäpä oli jatkuvasti oikein odottanut hänen paluutaan. Ja sinä yhtenä päivänä hän vihdoin näki pojan jo kaukaa, ja juoksi vastaan halaamaan poikaansa. Kenties isä ihan itki... Poika sensijaan oli suunnattoman häpeissään, ja pyyteli anteeksi. Mutta isä halusi vain saada pojan kotiin - ja puetettua uusiin vaatteisiin - juhlavaatteisiin - tämän ryysyjen sijaan. Ja vielä sormuskin sormeen käskettiin laittaa. Ja tietysti kunnon juhlat pistettiin pystyyn. "...pitihän nyt riemuita ja iloita...". Olihan isä nyt niin suunnattoman iloinen poikansa paluusta, ettei muusta halunnut nyt tietääkään.

Nämä kertoi Jeesus. Ne oli kirjannut muistiin Luukas, löytyvät luvusta 15.

Noinkohan me osaisimme iloita samalla tavalla...?

 

Melkein "liian" kaunista... näkyy ikkunoista

Tuntuu hullulta sanoa niin, mutta niin nyt ikäänkuin tuntuu olevan. Voiko kauneutta olla luonnossa muka liikaa; voidaan kysyä. No sikäli nyt koen niin, koska se saa minut - niin hullulta kuin se kuulostaakin - levottomaksi, koska mieli aloittaa niiden näkymien edessä mietinnän, millä tavalla niitä saisi paperille? Miten ja minkälaisin värein sutia käyttäisi? Ja samalla tietää, ettei ole kykenevä haluamallaan tavalla käymään aiheeseen käsiksi. Yhden pienen "kuvasen" tein kyllä tänä aamuna niinkuin ensiavuksi. Mutta kun silmät näkee kiehtovaa kauneutta auringon yhä loistaessa, ja luoden viehättäviä näkymiä joka puolelle talon ympärille - tekee se levottomaksi. Uloskaan ei ilkeä mennä ihailemaan, kun on niin kova pakkanen. Pitäisi kai keskittyä tekemään jotain ruokaa, mutta kun se nyt ei innosta yhtään. Pyykkiä pistin kyllä äsken pyörimään koneeseen. No kohta se ruoanlaitto kyllä kutsuu, kun on jo jonkun aikaa ollut sulamassa pakastimesta otettu lihakin.

Nuo alaolevat kuvat on otettu muutama tunti sitten, joten nyt on jo uudet ihailtavat, suuremman auringon kera katseltavissa... Vaihtuva taidenäyttely tuolla ulkona☀️

Nopsa keitto valmiista punajuuri-perunasoseesta

Tämä tuli yllättäen tehtäväksi, kun huomasin yhden valmissosepötkön parasta ennen -päiväyksen ohitetun muutama päivä sitten.

Ainekset keittoon:

- n. 400-500 g punajuuri-peruna valmissosepötkö

- vettä vajaa litra

- 2 kasvisliemikuutiota

- pieneksi silputtuna etikkakurkkua

- kurkkupurkin lientä jonkin verran

- loraus ruokakermaa

(- hieman mustapippuria)

(- hieman sokeria)

Huom. Makua kannattaa maistella ja itse säätää oman maun mukaan. Tähän olisi voinut sopia kenties tomaattipyrekin, tms. tuomaan makua. Minullakin olisi ollut eri tomaattijuttuja, mutta en halunnut avata uutta purkkia pienen määrän ottamista varten.

Keittoaikaa en katsonut kellosta, vähän aikaa se vain oli. 

Kyllä tätä toistekin voisi tehdä, vaikka makua olisi voinut ehkä pikkuisen vielä säätääkin. Mutta ei valittamista🥣🙂