Mielenkiintoinen historiajuttu... Laivalankkuja oli käytetty 1200-luvun talon rakenteissa. Kierrätystä siinäkin!

 https://historianet.fi/yhteiskunta/keskiaika/arkeologit-loysivat-aluksen-kellarin-katosta-keskiajan-yllatys-paljastui

---

Kuvitukseksi tähän laitoin nyt mieleeni tulleiden laiva-/meriaiheisten piirustusten yhdistelmän. Joonan valkkaama alus tosin ei varmastikaan uponnut, koska Joona itse päätyi veteen... 🌊🐋 Ja lopulta sinne Niiniveenkin, jonne ei ensin aikonut mennä...

Tuon isoimman, pienempien kuvien alustana olevan kuvan - tein joskus, kun oltiin katsottu Hornblower-sarjaa. Nuo kaksi pienempää kuvaa on joskus tullut tehtyä kuvitukseksi juuri Joonan asian ollessa kyseessä. 

---

Tässä vielä toisen blogini tämänaamuinen. Eilen vihkoon sen kirjoitin, rohkaisuksi tarkoitettu. Sitähän me monet kaipaamme kuitenkin.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/on-kuin-jumala-sanoisi.html?m=1

Aamun rohkaisu

(Klikkaa isommiksi teksti ja kuvakooste, niin näkyvät paremmin.)

---

Teksti ja kuvat ovat myös toisessa blogissani, mutta pidempänä versiona.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/ala-arkana-palyile-sana-rohkaisee.html?m=1

Jeesuksesta - Hänen elämästään täällä

Jeesus puhui joskus sanoja itsensä kieltämisestä, (Mark. 8:34). Hän joutui noudattamaan sitä itse, mitä suurimmassa määrin. Hän olisi voinut, halutessaan, puhua ja varsinkin kaikin tavoin toimia niin, etä kaikki olisivat nähneet, ymmärtäneet, uskoneet, että mikä mies tämä todella on. Hän olisi voinut - halutessaan, kutsua esiin legioonittain vaikka niitä enkeleitä, taivaan sotajoukkoja, tuomaan esiin sitä tosiasiaa: taivaallisen kuninkuuden ja Jumalan Pojan kirkkautta, voimaa ja loistoa - ja kaikki olisivat heti uskoneet häneen... Mutta sen aika ei ollut nyt, ei ihan vielä. Sen aika on vähän myöhemmin.

Nyt oli vielä ihan muuta tehtävää, ja sitä ei saanut pilata mikään oman kunnian esitys, vaikka hänen asemansa olisi kaiken sen Jumalan Poikana mahdollistanutkin. Nyt oli vielä toinen aika. Itsensä kieltämisen, vaikeuksien ja häpeän aika. Suuri tehtävä oli meneillään - ihmiskunnan synnit oli sovitettava, muuten he kaikki hukkuisivat synteihinsä. Nyt oli vielä täällä ihmisenä eläessä, ihmisten joukossa kestettävä sitäkin, että omat perheenjäsenetkään, esim. omat veljet, eivät tajunneet. Kukaan ei ymmärtänyt, ei edes äiti ihan - vielä, vaikka hän tiesi ja ymmärsi, että jotain suurta; kuninkuus - oli oleva hänen. Mutta näin alkuun, äitikin näki sen vain maallisena kuninkuutena, ja joutuisi pettymään. Tekeillä oli kuitenkin paljon suurempaa: maailman kuninkuus Jumalan Poikana; ja ihmisten syntien sovitus sijaiskärsijänä. Kukaan ei tätä käsittänyt hänen aikanaan kunnolla, ei siltikään, vaikka useat profeetat olivat asian ilmoittaneet vuosisatoja ennnen.

Nyt oli tämä aika käsillä, eikä Jeesus voinut ihan vielä kuninkaallista kunniaansa tuoda julki, eikä edes Messias-nimitystään antaa vielä julistaa, koska nyt; ihan kohta olisi maailman synnit iskettävä ristille hänen ruumiissaan - joka itse ei ollut pahuutta, ei syntiä tehnyt.

Jeesuksen arjessa hän sai kuulla kommentteja, jotka hän olisi voinut halutessaan ampua helposti alas. Jopa omat veljet toivat asenteensa esiin. Mutta Jeesus, itsensä kieltäen, vastasi vain: "Nyt ei vielä ole minun aikani - teille sopii mikä aika hyvänsä." Joh. 7:6 KR-92; kun nämä ärsyttivät Jeesusta mm. sanoen: "Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!" Joh. 7:4 KR-92. Ja Raamattu toteaa tuossa lisäksi, että: "Veljetkään eivät näet uskoneet häneen." Joh. 7:5 KR-92.

---

Ja tässä vielä se alussa mainitsemani Jeesuksen sanominen itsensä kieltämisestä - jota hän itsekin sitten noudatti: "Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa." Mark. 8:34-38 KR-92

Todettava on, että me kaikki jäämme vajaaksi tässä, niinkuin monessa muussakin kohdassa. Jeesus täytti kaikki meidän puolestamme ristillä. Hän on armollinen ja antaa syntimme anteeksi jos sitä toivomme. Meidän sopii myös muistaa Jeesuksen opetuslapsi Pietari. Hän kielsi aivan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen edellä Jeesuksen tuntevansa.... Mutta häntäkään ei Jeesus hylännyt. Kysyi vain ylösnousunsa jälkeen rannalla Pietarilta kolme kertaa, että "rakastatko sinä minua?" Ja Pietari rakasti, todella. Vaikka olikin heikko ihminen, heikolla hetkellä sen heikkouden esiin tuonut.

Siunausta Sinulle, joka tätä ehkä luet. Samanlaisia armon tarvitsijoita ollaan me kaikki! Synnit saa anteeksi. Ei omin teoin, vaan Jeesus antaa. Hänhän syntiemme tähden juuri kuoli.

---

Kun olin juuri saanut juttuni kirjoitettua, puhelimeen tuli viesti. Yksi taivaan tien matkalainen oli aamuyöllä päässyt perille. Hän on nyt kotona siellä... 

  

Oli sekin... Vähän tarkempi voisi olla; ettei lue, kirjoittele ja piirustusta ihan väärästä kohdasta... - Ja vähän metsästä asiaa.

Niin kävi eilen. Siitä tuossa toisen blogini puolella. Mutta sainpahan vähäksi aikaa sitä piirustelun iloa; sen verran kova into oli yrittää kuvitusta saada aikaiseksi☺️

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/kun-luin-kirjoitin-ja-piirsin-vaarasta.html?m=1

---

Mitä muuten tulee meidän arkeen nyt, tunsin tänä aamuna tuonne omille kallioille kameran kanssa kiirehtiessäni itseni kuin joksikin "luontoaktivistiksi", vaikka minut sinne vei pelkkä uteliaisuus... Naapurin hakkuut kiinnostaa. Olin tänä aamuna keittiössä, ja läpi talon silmäni erottivat hakkuukoneen valon välkähdyksen rotkon toiselta puolen. Pelkkä uteliaisuus vetää minut näköjään  paremmin metsän puolelle, kuin esim. marjanpoimuu... No siellä kallioilla koikkelehtiessani onnistuin näkemään puiden välistä pilkottavan kaadettujen puiden kasan, ja jopa pari kertaa tilanteen, kun latvustosta lähti puu kaatumaan. Maisema muuttuu siellä. Jää nähtäväksi, miten paljon. Monesti se on jo vuosien varrella sitä ennenkin kokenut. Eikä meidän oma aluekaan koskematon sillä tavalla ole. Onhan täälläkin kaadettu välillä metsää. Mutta nuo mainitut kalliot, rotkon vieressä; ne ei pahemmin muutu. Siellä ei kovasti puustoa ole, ja mitä on, ei se ole mitään tukkipuuta. Hitaasti kasvavaa. Nyt silmänilona meille.

Elävä, jatkuva esitys - Jumalan valoilmiö, aurinko.

Se on kuin "elävät kuvat". Kuva vaihtuu koko ajan, kuin filmi, joka pyörii. Jos näet mielenkiintoisen kohdan, on hyvä muistaa, että se; vaikkakin hitaalta näyttäen, on sen siirtymä seuraavaan "näyttökuvaan" tai "filmin" kohtaan nopea. Nappaa kuva itsellesi talteen heti jos tahdot. Se ei jää sinua odottamaan.

Minua ihastuttavat nämä ihanat, Jumalan tarjoilemat valoilmiöt tänne minullekin, vaikka nämä aamuni huoneet eivät ole kaikkein parhaita ottamaan vastaan aamuvaloa.

Tänä aamun sain ihailla sitä varsinkin yhden huoneen takapihalle johtavassa ovessa.

Auringolla pyörii esitys nonstoppina, jatkuvasti koko maapallolla. Mutta se, mihin kuvat ja valo kulloinkin osuvat, ne paikat vaihtuvat.

Mutta minulle se näytti nyt kuvaa pienen kuusen oksista:)

Och samma här också. - Sama täälläkin, kuin toiseen blogiin laitoin

Ai miksi "svenskaksi" tuossa ensin? No se nyt vain sattui huvittamaan minua nyt niin. En ole sellainen kieliä osaava, mutta sitä vähää joskus mielessäni pyörittelen. Enkuksi lähinnä. Minä olisin kiinnostunut vieraistä kielistä  jollakin lailla, mutta mitään en silti varsinaisesti osaa. Mutta miten nyt sattuikin ruotsin sanoja mieleen; ja tuotakin piti kääntäjällä tarkentaa:)

Mutta varsinaiseen asiaan: se sama täällä. Toisessa blogissa oleva vihkojuttu tässä myös:

(klikkaa kuvat isommaksi)

Eilen illallakin vaanin valoa, kun yllättäen keittiön ikkunasta huomasin sen niin kivasti puiden välistä loistavan. Kipaisin pihalle ottamaan kuvan.

---

Ja tämän vielä olin kommenttina toisessa blogissani juttuuni lisännyt: 

Aabraham oli - ja on, Raamatussa sellainen uskonsankariksi sanottu ja arvostettu. Ja silti hänen elämässään oli monia ahdistavia tilanteita, jolloin hän oli ihan ymmällä, että mitä tapahtuu, ja mitä pitäisi tehdä. Jumala kuitenkin oli hänen kanssaan kaikissa vaiheissa - ja Aabraham halusi vaeltaa seuraten sitä Jumalan suunnitelmaa, jonka Jumala oli hänen elämälleen laittanut, jota ohjeistanut seuraamaan, vaikka matkanteko oli monesti vaikeaa. Mutta Aabraham halusi luottaa siihen, että hänen Jumalansa on luotettava, ja toteuttaa sen minkä on luvannut. Ja niin myös kävi. Jopa sen luvatun lapsensaannin kanssa , vaikka aika inhimillisesti oli mennyt umpeen aikoja sitten... Jumala pitää, minkä lupaa!

------

🌲🪵 Ja lisäänpä tänne vielä senkin tiedonmurusen, että tuossa meidän lähellä, rotkon toisella puolella maisema tulee muuttumaan taas jollakin lailla, sillä siellä ryskyi eilen kaatuvat puut ja metsäkone siellä oli. Vielä emme tiedä kaatuvatko rotkon laidalla olevat kuusetkin, vaiko vain ylempänä olevia mäntyjä. Yritimme isännän kanssa omilta kallioilta sinne kurkistella ja yhtä vielä melko pientä aukkoa puiden latvustossa jonkin aikaa tuijottaessamne, huomioimme, kun välillä aina joku runko alkoi kallistua, kun ensin oli kuulunut koneen sahaava ääni. Saa nähdä kuinka paljon lisää valo siltä suunnalta tulee pääsemään jatkossa tännepäin, se jää nähtäväksi lähipäivinä varmaan.

Toisesta blogistani juttu - ja yksi muu juttulinkki myös

Jos jotakuta kiinnostaa tämä pohdinta, kun eilen mietin, että miten juutalainen kansa havahtuu huomaamaan, kuka heidän Messiaansa on:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/miten-juutalainen-kansa-havahtuu.html?m=1

---

Piispa Repo vastaa Timo Airaksisen väitteeseen kuolemanjälkeisen elämän olemattomuudesta – "Usko ei synny pelosta vaan rakkaudesta" https://share.google/0nyEEH66Gc7mH9tkD

---

Arkea: Aloitin eilen uuden palapelin kokoamisen. Peli on itseasiassa vanha, äiti joskus meille sen lähettänyt. Siihen laatikon päälle äiti oli kirjoittanut, että pelistä "puuttuu 10 palaa". No ei se mitään. Halusin nyt vaihteeksi tällaisen. Monista meillä olevista palapeleistä tämä oli kotoinen.  Siinä on ihanat heinät, ja lampi muistuttaa läheistä Sänkilampea.

Heinistä aloitin:)

Tämänaamuinen toisesta blogistani

Jutun näkee halutessaan tuostakin isommaksi klikkaamalla, mutta linkkikin siihen löytyy alempaa.

Mutta oletko kuullut, nähnyt, sanaa: juhlahäpeä? Minä en ollut, enkä tiedä onko sellaista sanaa jossain esiintynyt? Mutta keksin omaa itseäni ajatellen sellaisen sanan. Siitä voi lukea myös tuosta, että mitä sillä tarkoitan. 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/ajatuksia-juhlariemun-kokemisesta.html?m=1

"Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?"

Niin tokaisi Natanael Filippukselle, kun tämä halusi esitellä löytöään: nasaretilaista Jeesusta. Filippus vastasi: "Tule ja katso." Ei tarvinnut luottaa pelkkiin omiin mielikuviin - sen kaupungin asukkaasta.

Mutta entäpä nasaretilaiset itse? Olettivatko he, että että heidän kaupungistaan voisi tulla jotain hyvää? No ei. Niitä armon sanoja kyllä kiiteltiin, joita Jeesus heidän kuultensa puhui... Mutta: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" Ilmeisesti ajatus taustalla oli, että ei siitä perheestä ainakaan mitään suurta tule! Niinpä Jeesus joutui tokaisemaan heille: "Kohta kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' Ja hän lisäsi vielä sen toteamuksen: "Totisesti, kukaan ei ole profeetta omalla maallaan."

Jeesus suuntasi sitten kulkunsa Kapernaumiin. Ja siellä "... ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta."  Liekö siellä ollut sitten kuulolla jo silloin sekin sadanpäällikkö, joka oli jopa rakennuttanut Kapernaumiin synagoogan! Kun Jeesus jälleen kerran tuli siihen kaupunkiin, hän ainakin uskoi Jeesuksen erityisyyteen; koska pyysi Jeesusta parantamaan palvelijansa. Ja hän sai, mitä pyysi. Palvelija parantui Jeesuksen sanojen vaikutuksesta. Jeesus totesi sitten tuon sotilaan uskosta: "Kuulkaa, mitä sanon: tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa."

---

Niin... Voiko Nasaretista sittenkin tulla jotain hyvää...? Voi sieltä! Sieltä tuli. Eikä sen vaikutus jäänyt vain Israelin kaupunkeihin, tai silloisiin lähialueisiin. Se vaikuttaa ja toimii yhä vieläkin. Jeesus elää, vaikkakin ei enää silminä näkyvänä täällä olekaan.

Lueskelin aamulla: Luuk. luvuista 4 ja 7. Sekä Joh. luvusta 1.

 

Kun valo pääsee paikkoihin joihin sen ei mielestämme olisi mahdollista osua...

Meillä on sellainen kolkka keittiössä, että sinne ei normaalisti aurinko pääse antamaan säteitään lainkaan. Mutta kuitenkin joskus, jostain minulle vielä tietämättömästä, se sinnekin kolkkaan joskus ilmaantuu nähtäväksi. Niinkuin tänä aamuna. Yritin nopeasti selvittää mistä se heijastus siihen tuli, mutta en saanut selkoa. Jotain kautta se sinne kuitenkin antaa heijastuksen.

Mutta mikä tästä nyt tekee sellaisen asian, että siitä tänne koin tarpeelliseksi kirjoittaa?

Siinä on oikeastaan kaksikin asiaa: se ilmiö ihastuttaa minua aina, vaikka onkin aika vaatimaton ja nopeasti näkyvistä häipyvä, sen mukaan miten aurinko ulkona siirtyy. Mutta se toinen, isompi asia, on se; että se muistuttaa minua Jumalan valosta ja mahdollisuuksista tulla minne vain; paikkoihin, tilanteisiin, ja ihmisten luokse, joita luulemme mahdottomaksi, että Jumalan valo sinne osuisi. Hänellä on keinot kaikkialle ja kaikkeen tahtonsa mukaan!

Aurinko ei tule tuosta kuvassa näkyvästä ikkunasta. Se on ilta-auringon suunta. Se tulee toiselta seinältä ja siinä on keittökaapitkin esteenä. Ja muutenkin, aurinko taivaalta kun paistaa, se normaalisti tulisi paremminkin lattiaan näkyviin, mutta tässä tekee säde jonkun jännän matkan jonkin kautta tuonne kattoon.

Eilen kävelyllä alkaneita ajatuksia

Toisen blogini puolelta tämänaamuisesta; osa siitä tässäkin nähtävissä: (klikkaa isommaksi:). Linkki juttuun tuolla alempana.

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/hankinta-osto-lunastaminen-onko-niilla.html?m=1

Epätavallinen venematka, epätavallinen kyytiläinen

Jokainen heistä muisti taatusti sen venematkan elämänsä loppuun saakka!

"... opetuslapsilla oli täysi työ soutaa vastatuuleen..." 

"Illan tullessa vene oli vene oli keskellä järveä ja Jeesus yksin maissa. Hän näki, että opetuslapsilla oli täysi työ soutaa vastatuuleen. Neljännen yövartion vaiheilla hän tuli vettä pitkin kävellen heitä kohti ja aikoi mennä heidän ohitseen. Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. Kaikki näkivät hänet ja säikähtivät. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö."  Hän nousi veneeseen heidän luokseen, ja tuuli tyyntyi. Opetuslapset olivat hämmästyksestä suunniltaan. Sekään, mitä leiville tapahtui (silloin aiemmin rannalla) ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat." Mark. 6:47-52 KR-92

Ei siis ihme, jos he varmaankin nytkin, niinkuin  kerran muulloinkin, kun Jeesus oli oli ollut heidän kanssaan veneessä myrskysäällä ja nukkunut siellä, ja herätessään oli aallot tyynnyttänyt niitä nuhtelemalla, niin: "Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: "Mikä mies tämä on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin." Matt. 8:27 KR-92

Mikä mies tosiaan?

Ei aivan tavallinen mies.

Ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika!

---

Sama teksti toisen blogini puolella eri venekuvalla varustettuna ja teksti kuvana suoraan vihosta: 

 

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2026/08/epatavallinen-venematka-epatavallinen.html?m=1

Uudet koulutaipaleen aloittajat mielessä

Näinä päivinä on eri puolilla maata aloiteltu taas koulua. Yksi sellainen juttumaininta sai minut miettimään myös omaa koulun aloitustani kauan sitten. Silmiini osuneessa uutisenpätkässä pieni tyttö istui reppu selässä jossakin portailla, ja ilmeisesti ei ollut innoissaan kouluun menosta, koska totesi, ettei tarvitse koulua mihinkään... Hän osasi jo lukea. Itse en osannut lukea kouluun mennessä, mutta olin kuullut jotain juttuja koulusta... Ja niinpä olin päättänyt etten halua sinne. Suunnitelmassani olikin sitten paeta koulua menemällä polkupyörällä Helsinkiin (siis Porin lähistöltä Pomarkusta)...😃  No kouluunhan oli kuitenkin mentävä, halusi tai ei. Itse en tainnut missään vaiheessa koulusta tykätä. Mutta onneksi minulla oli oikein hyvä ystävä siellä❣️ Häneen tutustuin juuri siellä koulussa. Parasta koulussa olikin juuri hän😀

Tällaisina koulun aloitusaikoina toivoisi, että kaikki lapset saisivat mennä sinne hyvillä mielin; iloisina, pelkäämättä, ja saada hyviä kavereita, hyviä opettajia sekä rohkaisevia kokemuksia ja iloa ihan siitä oppimisestakin.

Meillä oltiin meidän omien lasten kanssa ikäänkuin koulutaipaleella (ala-asteelta lukion loppuun) tänne asti, alkaen v. 2000. Nyt se on loppu, lapset aikuisia ja opintonsa toisin jatkuvat. Mutta meidän vanhempina ei tarvi enää ajatella koulun alkamista ja aikatauluja. Aikoinaan kun ensimmäinen meiltä meni kouluun, tuntui minusta itsestäni kuin olisin joutunut kahleisiin - kun oli koulun aikataulut ja säännöt. Kaikkeen tietysti tottuu, kun aikaa kuluu.

Mutta nyt tosiaan sopii taas muistaa vaikka rukouksin kaikkia kouluun menijöitä, pieniä ja isompia. Ja niitä koulussa työskenteleviäkin. Niin myös päiväkoteja samoin.

Jumalan viestinviejiä - ja keinoja, joskus meidän mielestämme erikoisiakin

Jumala käyttää joskus suunnitelmiensa eteenpäin viejinä sellaisia asioita, henkilöitä ja tapahtumia, joita emme itse osaisi ajatella. Tänä aamuna mieleeni tuli jostain kumman syystä sellaiset asiat. Tämä liittyy siihen, miten minä ja isäntä toisemme tavattiin. Olen joskus siitä kirjoittamalla kertonutkin, ehkä blogissakin, mutta en ihan näin ehkä, kuin nyt.

Tuo minun mieheni oli silloin 90-luvun taitteessa ollut Madeiralla, viettänyt siellä useamman viikon, kun oli saanut siihen tilaisuuden. Mutta hän oli yksin. Olisi kuitenkin kiva ollut jakaa sekin kokemus jonkun kanssa. Niinpä hän kotimaahan palattuaan päätti laittaa kirjeenvaihtoilmoituksen Askel-lehteen. Eli siitä kirje matkaan. Minä en sitä lehteä nähnyt, mutta viesti kulki toisella tapaa...

Lehden osti yksi mies. Vankilassa joskus ollut, oli tappanut jonkun. Mutta se oli nyt takana. Oli uusi elämä - usko, ja hänellä oli uskova vaimo nyt. Nyt sitten vaimonsa luki siitä ostetusta Askel-lehdestä lehdestä senkin ilmoituksen, jonka se Madeirankävijä oli sinne lähettänyt. Naiselle tuli ilmoitusta lukiessa mieleen minä. Nainen tunsi äitini ja oli minutkin nähnyt jonkun kerran. Oli jopa sanonut rukoilevansa minulle puolisoa, vaikka ei ollut edes tiennyt, että sellaista olin toivonut. No kun tuli se isännän ilmoitus hänen silmiensä eteen, hän jäljensi sen kirjeeseen ja lähetti minulle.

 
Minä vain en ollut ensin ollenkaan innostunut kirjeenvaihtotyrkytyksestä. Se ärsytti, koska jo aiemmin olin päättänyt etten enää sellaisiin rupea. Mutta sitten pähkäilin, että jos siinä onkin nyt jotain..., että en kai kynsin hampain vain pidä siitä omasta ajatuksestani kiinni, jos siinä vaikka kuitenkin on Jumalan suunnitelma tällä tavalla. Ja kirjoitin lyhyen kirjeen, mutta jätin sen vielä odottamaan postitusta. Kaipasin vielä jotain niinkuin vahvistusta siihen, että sen uskaltaisin postittaakin. Olin sitten jonain päivänä silloisen seurakuntani rukoushuoneella, ja siellä eräs mies käytti rukouksessaan jotain sellaisia sanoja, että "olen avannut sinun eteesi oven"; jotka koin itselleni osoitetuksi, kaivatuksi merkiksi. Kirje minulta lähti sitten matkaan.

Se oli epätavallisen kirje siinä mielessä, että minulla ei ollut kovaa omaa tarvetta yrittää esittää jotain. Jos se olisi Jumalan suunnitelma, siitä tulisi sitten jotain. Ja niinpä kävi, että vaikka isäntä oli saanut hienoja, hyviä kirjeitä, jokin siinä minun kirjeessäni sai hänet vastaamaan juuri siihen. Ja tässä sitä nyt ollaan. Tiedämme, että meidät yhdisti Jumalan suuunnitelma. Olemme ihan erilaisista taustoista, mutta Jumala näki hyväksi yhdistää meidät kaksi. Tavan tapaan emme varmaan koskaan olisikaan toisiamme löytäneet.

---

Mekin voimme olla Jumalan kirjeitä; epätavallisia, yllättäviä, erikoisiakin, mutta Jumalan matkaan laittamia viestejä jollekin. Meistä voi vaikuttaa, ettei meistä ole oikein mihinkään. Mutta Jumala voi käyttää ihmisiä merkillisin tavoin omiin suunnitelmiinsa.

Kaksi yllätystä eilen juna-asemalla Uimaharjussa

Olin pysäköinyt auton Uimaharjun asemalla kulkuväylän reunaan, pusikoiden viereen. Vain yksi toinen auto oli odottelemassa vähän kauempana.  Siinä pusikoiden vieressä ollessani, pian silmäni rekisteröivät yllättäen: "Eikö tuossa ole tyrniä!" Tyrni ei kasva luonnonvaraisena Pohjois-Karjalassa. Eilen silmiini osunut erikoisemman näköinen pensas toi mieleen Porin Reposaaressa yli 30 vuotta sitten asuessamme, rannoilla ihmettelemämme oudot pensaat. Meille selvisi silloin, että se oli sitä tyrniä. Eilinen näky Uimaharjun asemalla auton vieressä, ällistytti. En ole vuosiin nähnyt tyrniä ja piti oikein netistä tarkistaa, että sitäkö siinä oikeasti on, vai luulenko jotain koristepensasta siksi? No tyrni se näytti olevan. Mutta koristepensaan osassa siinä kylläkin. Nimittäin oli kolmekin pensasta siihen joskus aikoinaan istutettu neliönmuotoisiin laatikoihin. Mutta nyt ne jäävät helposti huomaamatta, kun ympäristö on pusikoitunut. Juna toki asemalla vielä pysähtyy. Sen takia minäkin siellä eilen olin ja pysäköinyt autoni sinne, pensaikon viereen - ja siinä se tyrnikin sitten. 

Se - tai siis ne kolme, olivat tuon portin kohdan oikealla puolella. Siihen aikanaan tietysti olivat somisteeksi istutettu. Tuosta portin kohdasta kai lie ollut se kulku asemarakennukseen. Nyt kulku junalle tuosta varastorakennuksen päädyn ympäri. Komeat on rakennukset olleet. Nyt on hiljaista.

No, siinä kun jonkin aikaa olimme olleet, minä ja mukana ollut tytär, ja junan tuloaika alkoi olla; näkyi takaapäin ilmestyvän linja-auto. Onneksi en ollut liian leveälti autoa parkkeerannut siihen ajoväylän varteen. Tytär ehti tuumia, ettei mahda paljon porukkaa siihen linjaan olla... Kun se linjuri sitten pysähtyi, sieltä tuli vain yksi ihminen, nuori mies, se meidän junasta odottama kyytiläinen; oma poika:) 

Hän kertoi, että Joensuusta lähtevä juna oli ollut peruttu ja korvattu sillä linja-autolla. Sai kuulemma vähän siellä katsella, että missä ja mikä se korvaava auto on. Onneksi löytyi kuitenkin ajoissa se. "Kosonen" se hänet sitten Uimaharjuun toi. Junahan kulkee nopeammin kuin linja-auto. Aika ajoillaan oli linja silti siinä kohtaa. Miten lie sitten, kun seuraava pysähdyspaikka kai oli Vuonislahti; niin sinne kyllä on vähän toista ajella hiekkatietä osittain, joten matka käy hitaammin🤔 Mikähän lie sitten ollut ylipäätään junan kulkua estämässä. 

Rohkaiseva lukupaikka

 

Kun kaipasin tänä aamuna jotain rohkaisevaa luettavaa...

 "... Herra, sinä joka olet hyvä, anna anteeksi jokaiselle, joka tahtoo täydestä sydämestään palvella sinua, Herraa, isiensä Jumalaa..." 2. Aik. 18,19 KR-92

Rohkaiseva jaejakso, kuten minä sen tänä aamuna sain luettavakseni. Mutta itseasiassa vielä rohkaisevampi kokonaan luettuna, ottaen mukaan vielä edeltävänkin jakeen:

"Seurakunnassa oli paljon sellaisia, jotka eivät olleet puhdistautuneet. Koska he eivät olleet kelvollisia pyhittämään pääsiäislammasta Herralle, leeviläiset teurastivat sen heidän puolestaan. Monet kansasta, varsinkin Efraimin, Manassen, Isaskarin ja Sebulonin heimoista, eivät olleet puhdistautuneet, vaan söivät pääsiäislammasta säädösten vastaisesti. Silloin Hiskia rukoili heidän puolestaan: "Herra, sinä joka olet hyvä, anna anteeksi jokaiselle, joka tahtoo täydestä sydämestään palvella sinua, Herraa, isiensä Jumalaa, vaikka ei olekaan puhdistautunut pyhäkköä varten." 2.Aik. 17,18,19 KR-92

---

Puuttuneesta jakeesta ja jakeenosista tulee mieleen Välimies Jeesus.... 

Kaipasin itse tänä aamuna jotain rohkaisevaa.

Jotain sellaista, jonka voisin jakaa muillekin. Sitten sain lukeakseni tuon. Arkinen, pieni rukousvastaus:)

Rukous

Jeesus, sinä tunnet meidän kaikkien ihmisten elämäntarinat. Ihan alusta loppuun asti. 

Sinä näet kuinka ihmisellä voi olla monenlaista kärsimystä, elämätilannetta, valintoja, ongelmia, sairauksia, ahdistusta, joiden juuria me emme ymmärrä. Sinä ymmärrät. Armahda meitä itsekutakin, vaikka olisimme kuinka vikaan menneet, kenties pitkänkin elämän ajan. Tule sinä etsimään meidät, pelasta meidät omista virheistämme! Älä jätä meitä oman onnemme nojaan..

Sinähän olet kärsinyt ja kuollut jokaisen ihmisen puolesta - jotta meillä kaikilla olisi mahdollisuus uuteen kotiin ja elämään, vapauteen, sinun luonasi kotona.

Kutsu, kutsu kaikin tavoin meitä. Anna halu kuulla sinusta, anna halu tuntea sinut, anna halu tulla ystäväksesi.

---

Tämän rukouksen halusin kirjoittaa, kun olin lukenut kolmen ihmisen  elämäntarinoista palasia. Meillä kaikilla on omat elämäntarinamme, ja ne täysin tuntee vain Jumala. Muut saavat vain palasia niistä tietää, isompia tai aivan pieniä. Emme itsekään tiedä ihan kaikkea edes omastamme.

Päivän piirustus - eilen

 

Kuvituksena toisen blogini juttuun tehty. Tähän, edellispäiväiseen tekstiin:

"... kun hän istui siellä..." Matt. 15:29 KR-92

Kuvitellaan vähän:

Siinä istuu mietteissään, kaikessa rauhassa, 

ympärilleen katselee. Ehkä katsoo jonnekin

kauas, näkee laaksot, meren, vuoret... 

tai vieläkin kauemmas.

Ja kuulee äänen, lähestyvien äänen.

Kohta he tulevat tuolta näkyviin, ovat tässä...
_ _ _

Viimeinen nyppylä vielä, 
ja ollaan varmaan kohta perillä.

Tuonnehan heidät joku vinkkasi.
Ensimmäinen on saavuttanut jo näköyhteyden 
etsittyyn, ja viittoo muita tulemaan.
_ _ _

Siinä he nyt ovat... tuo joukko. 
Ja lisää tulee koko ajan. 
Hän ei sano heti mitään, katsoo heihin. 

Joku rohkaistuu aukaisemaan suunsa 
ja polvistuu hänen eteensä, esittää asiansa.

Niin he taas hänet löysivät, 
nämä etsijät, nämä kaipaavat.
Voisinko jättää heidät huomiottta?  
En voisi... Hehän ovat tulleet niin kaukaa,
ja niin monin tavoin vaivaisina.
Ovat kuin paimenta vailla...

Niinpä alkoi etsityn työpäivä taaskin...

Kotieläinpuistossa Lieksassa

Entinen Pikkukili, nykyinen Korven Saga. Se on lähempänä meitä kuin Lieksan keskusta. Meiltä on keskustaan matkaa vähän vajaa 30 km. Tuonne eläinpuistoon vähän yli 15 km. Ovat eri suunnillakin, jos ajatellaan sitä kun meiltä kotoa päästään valtatielle, niin Lieksaan mennessä lähdetään pohjoiseen päin, eläinpuistoon mennessä ajetaan Joensuun suuntaan aluksi, muutama kilometri. Mutta sitten käännytään sivulle ja ajellaan mutkaisia ja mäkisiä teitä lähes 10 km. Eilen taas pitkästä aikaa sitä ajellessa mietittiin, että se tie jo sinänsä voisi olla jonkinlainen elämys, jos on tottunut ihan ihan toisenlaisiin maisemiin ja teihin.

Mutta siis, edellisestä minun käynnistäni oli kait aikaa lähes parikymmentä vuotta. Nuorempi väki on ainakin jonkun kerran käynyt tässä välissäkin koulun toimesta. Kiva siellä oli taas kävellä ja katsella. Oli lampaita ja vuohia, aaseja ja hevosia, nautoja, ja siinä yksi vasikkakin. Monenlaisia lintuja oli, oli kaneja. Alue on aika isohko ja siellä voisi viettää enemmänkin aikaa. Ja voihan siellä yöpyäkin, kun oli niitä erilaisia, harmaita tupiakin siihen tarkoitukseen. Uimapaikkakin on. Jotkut huimapäät voisi kiivetä näkötornin katsomaan kauas kaukaisuuteen. Meilläkin eilen yksi sanoi sinne joskus kiivenneensä; minä en ole kiivennyt, enkä kiipeä:)

Voisi hyvin kuvitella, että lapset viihtyisivät hyvin erilaisten eläinaitausten äärellä. Siellä näkyikin jotakin lastenrattaita  liikkuvan ja ihan pieniä kannettiin sylissä myös. Ja onhan niitä eläimiä hauska katsella aikuistenkin. Jotkut eläimistä tykkäsivät tulla ihan aidan viereen katsomaan katsojia. Toisissa aitauksissa taas näyttivät asujat siltä, ettei nuo ihmiset nyt jaksa niin kiinnostaa. Siellä oli rescuelampaitakin yllättävän kaukaa tuotuna. Luki että ovat Israelista, ja totuttelevat nyt näihin Suomen oloihin. Joku poni puolestaan, tai oliko se joku pienikokoinen hevonen, oli sellainen että antoi äänensä kyllä kuulua, vähän niinkuin ehkä sillä tyylillä; että täällä sitä jotain katsottavaa on, älkää siellä lintuaitauksilla niin viipykö:) 

Vuohia ja lampaita, lintuja, ym. yritin kameralla metsästää, mutta aina en ottanut vaikka sihtailin. Välillä valo, välillä liikkuvat otukset tai välissä oleva verkko, esti kunnon kuvan ottamista. Parhaimmillaan onkin tietysti ihan paikalla ihailla. Jokusia kuvia otin. 

Tuossa oli joku erikoisempi lammas. Se oli vähän kauempana, ja näytti kuin olisi ollut valtavat pöllötyyliset silmät... Mutta kun kuvaa suurentaa, niin huomasi, että siinä sivulla roikkuvat korvat luovat sen erikoisen vaikutelman😄

Tuossa paikan nettisivut: https://korvensaga.fi/

🐐🐇🐑🐂🐄🐓

Oli oikea hyvän mielen juttu luettavaksi!

Luin ihastuneena, hyvillä mielin tuon jutun, jossa entinen tangokuningatar Johanna Pakonen kertoo siitä, mitä tekee nykyään. Hän mm. käy avustamassa vanhuksia, ja nauttii työstään. Hän sai pitää omat isovanhempansa aikuisuuteen asti ja siinä tottui olemaan vanhojen ihmisten kanssa:

 https://seura.fi/viihde/julkkikset/johanna-pakonen-avustaa-yksin-asuvia-vanhuksia/

Samalla itseäni hieman kirpaisi. En voinut omien isovanhempieni kanssa olla kuin vain joskus käymäseltään, kun eivät asuneet ihan lähellä. Olin 16 v. kun viimeinenkin isovanhemmistani poistui elävien kirjoista. Pappa se tutuin heistä sitten olikin. Yksi isovanhemmistani, toinen isoisä, oli kuollut jo ennen syntymääni. Ja kaksi mummuani kuolivat ollessani iältäni 10 vuoden molemmin puolin.

Nyt sama "perinne" jatkuu, omat lapseni ovat olleet etäällä isovanhemmistaan. Yhtä ei ole koskaan kenenkään lapsistamme ollut mahdollista nähdä, tutusta syystä. Ja yhtä on yksi lapsista nähnyt - puolivuotiaana... ja muut eivät lainkaan. Yhtä näki puolet lapsistamme alle kymmenvuotiaana, pari muuta syntyikin vasta myöhemmin. Yksi isovanhempi on vielä, minun äitini. Häntä ovat saaneet kaikki nähdä, mutta tosi harvoin pitkien etäisyyksien takia. Ja se juuri surettaa, ettei ole voitu kunnolla puolin ja toisin tutustua, lapset ja isovanhemmat, nyt varsinkin vielä tämä jäljellä  mummu. Pitkä välimatka erottaa. Ei sitä aikoinaan, nuorena osannut niin pitkän matkan vaikutuksia ajatella. Ja elämä voi tarjoilla tilanteitä, ettei aina ole niin sitä joka asialle parasta vaihtoehtoa otettavissa, kuin vaikka asuinpaikkaa.

Ja entäpä me nyt sitten isovanhempina? Etäällä ollaan sitten mekin omista lapsenlapsista. Onneksi nykyään on videopuhelut, niin siinä pääsee näkemään ja kuulemaan puolin ja toisin👍

Vaan onpa vanhaa perua, nämä etäällä olemiset. Äitinikään ei tullut tutuksi omien isovanhempiensa kanssa. Mahtoiko tavata edes yhtäkään isovanhempaansa. Kaksi oli ainakin kuollutkin jo ennen äitini syntymää. Isästä en osaa sanoa, kun en ole niin tarkkaan selvillä  isovanhempiensa asuinpaikoista. Yksi hänen isoäitinsä ainakin oli kuollut jo hyvin varhain. Ei ole meillä todellakaan ollut perinnettä, että isovanhemmat olisivat olleet vahvasti mukana lastenlasten elämässä - näkyvällä, läsnäolevalla, tavalla. Mutta silti, tiedän että äidilleni on ollut tärkeitä minun ja siskoni lapset❣️ Ja meillä yksi nuori kyseli tänä kesänä, että onko mahdollista käydä mummua katsomassa... Hyvä olisi jos voisi, mutta en ole varma onnistuuko. Jää nähtäväksi se asia.

Nämä kuvat 70-luvun alkupuolelta. Siinä lapsuuden perheeni❤️