Aina ei aamu tiedä, mitä ilta tuo

Eilinen oli kumma päivä. Aamulla olisin halunnut vain vetää peiton korville, enkä nousta lainkaan. Pähkäilin, että yritänkö tilata lääkäriaikaa sinä päivänä. Se oli minulle erittäin vastenmielistä, koska se on aina minusta pelottavaa. Kauppareissulla  sitten päätin poiketa kysymässä, josko aikaa joskus saisi. No, senhän sai samalle päivälle, eikä edes kovin monen tunnin päähän. Sinne meno pelotti. Luulin tosissani tietäväni miten asiat etenevät. Sinne mennessäsi rukoilin. Kerroin Jumalalle pelkoni: "Sinä tiedät, kuinka minua pelottaa..."  Paikanpäällä sai odottaa noin tunnin verran. Teki jo mieli paeta paikalta. Kun sitten lääkärin kanssa asioin, se menikin toisin kuin olin kuvitellut. Hän otatti uudet kuvat vaivanpaikastani ja sanoi kuvien näyttävän hyvältä. Olin ällistynyt, sillä luulin aivan muuta. Sain asioida lääkärikäynnin jälkeen apteekissa rohtoa hakemassa:)

Tämä eilinen kuvaa hyvin kulunutta vuotta noin muutenkin. On joitakin vuosia, jolloin ei tarvitse näissä pelonpaikoissa asioida, mutta tänä vuonna on tarvinnut useastikin. Aina sama pelko mennessä, mutta olen saanut yllättyä iloisesti. Tunnen jo itseäni sen verran, että kun taas joku vastaava tilanne tulee, en osaa olla pelkäämättä. Mutta sen pelonkin saan viedä Jumalalle ja hän antaa voimaa jatkaa, vaikka pelokkaanakin, askel kerrallaan...  Ja päivä kerrallaan, vuosi kerrallaan....  Niin pitkälle kuin on tarvis.

Jumalan siunaamaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni!