tiistai 29. joulukuuta 2015

Arkeen palattu pitkin hampain

Olisin mieluusti pitänyt vielä ne jouluajan päivät. Arkeen paluu on aina hieman ankeaa, vaikka se toisaalta tuokin vaihtelua pyhien hiljaisuuteen.







Meillä arjen aloitukseen kuului eilen nuorenmiehen kyytiminen omaan huusholliinsa. Tällä reissulla poikkesimme myös Joensuun Lidlissä. Sieltä sai ottaa joulutähden ilmaiseksi mukaansa:) Kuvan pöydälle en sitten vaihtanut jouluksi mitään muuta väriä. Punaista ja muuta jouluista väriä oli jo muualla. Enkelitkin jäivät makoilemaan pöydälle ja tuo yksi on itkenyt katkennutta siipeään monta vuotta, mutta ehkä se paremmin sopiikin niin... Tähän sopi seuraksi hyvin väriensä puolesta tuo saatu joulutähti.


Liina on minun tekemäni koulussa 70-luvun lopulla. Kävimme erään talon pihapiirissä olevassa vanhassa talossa niitä kangaspuilla kutomassa.  Minulla on toinenkin, joka on sinisin värein.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Saapi nähdä kuinka pitkään kuusi seisoo tällä kertaa permannolla:)

      Poista
  2. Sitä samaa tulin kirjoittamaan, että tunnelmallisia kuvia! Teillä luntakin. Täällä Turussa on vain haituvat läntit valkoista metsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuli lunta aatonaattona ja aattona oli kyllä hyvin kaunista. Seuraavana päivänä oli lämmintä ja lumet alkoivat sulaa. Nyt tällä hetkellä tuolla on kuin tomusokerilla ohut kuorrutus ja se on nyt ollut muutaman päivän sellainen pakkasen ansiosta.

      Poista
  3. Onpa siellä kaunista! Minäkin olen alkanut päästä joulun tunnelmaan vasta nyt joulun jälkeen. Onhan tässä vielä loppiaiseen asti aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei se joulu vielä ole ohitse. Eilen muuten vasta kuuntelin levyltä joululauluja Klimenkon laulamana. Etsin kyllä kyseistä joululevyä hyllyistä ennen joulua jo, mutta enpä vain löytänyt. Nyt eilen se sitten osui käsiini ja yksi barbie sai uudet housut musiikin soidessa. Tytär nimittäin pyysi vaatteita barbielle tekemään. En ensin luvannut, mutta yhdet housut sitten sain tehtyä.

      Poista