lauantai 19. joulukuuta 2015

Kiitollisuuden polkua etsimässä

Tänä aamuna havahduin siihen, että saisin olla monesta asiasta kiitollinen, vaikka kaikki ei nyt juuri tällä hetkellä niin auvoiselta tunnukaan. Hetken se kiitollisuuden ajatus lämmitti mieltäni ja näytti minulle muutamia ajankohtaisia kiitollisuuden aiheita - kuin aurinko olisi hetken säteitään heittänyt tännekin päin. Mitä sitten kiitollisena ajattelin? Sai nukkua yön omassa kodissa ja omassa vuoteessa, ei tuntunut kolotuksia, mielikin oli hivenen parempi, lasten joulujuhlapäivä käsillä ja jopa se, että on mahdollisuus itsekin jotain jouluvalmisteluja tehdä. Kaikki tämmöinen tuntuu monesti ihan itsestäänselvyydeltä, kunnes joskus herätellään huomioimaan nämäkin saaduiksi lahjoiksi...

Välillä sitä saa tosiaan "kiitollisuuden polkua" ikäänkuin etsiä oikein. Rikkaruohojen - tai lumen - seasta. Mutta siellä se kuitenkin kulkee, vaikka piilossa toisinaan. Ja liian harvoin käytettynä...


Kuvassa meidän tämänvuotinen ulkokuusemme takapihalla. Kuva on otettu ikkunan läpi ja siinä on sitten heijastukset sen mukaiset. Kuusessa on nyt jääpuikkovalot. Viime vuonna siihen vielä viriteltiin ihan perinteisen näköiset valosysteemit ja siitä touhusta oli juttua täällä: Valot syttyivät ulkokuuseen. Silloin olivat johdot aika solmussa ja niitä setviessä ei kyllä arvannut, etteivät ne valot enää seuraavana vuonna toimi. Tuo kuva on otettu jo aiemmin, jolloin lunta ei ollut. Nyt sitä on. Jopa niin paljon, että jouduimme miettimään, pääsemmekö autolla lasten kuusijuhlaan. Päästiin kuitenkin, vaikka tie olikin auraamaton vielä:)

4 kommenttia:

  1. Välillä oma kiitollisuuden polku on umpi mettää. Kaunis on kuusi. :) Meillä on satanut vettä, ei sentään paattia tarvittu koulumatkalle. Mutta on vesi virrannut tien yli ja yhä on niin järven kuin merenkin pinta korkealla ja pellolla vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umpimettää tosiaan... sitä se mullakin usein on! Ei sitten välttämättä valkoinen ole tuo jouluaika siellä, eikä kenties täälläkään. Täällä nyt kyllä lunta, mutta lämpöasteita nyt ja lumi alkaa sohjoontua. Aura ei käynyt ja tiellä lunta melko paksusti. Tulee sitten sohjoa tai pakkasen kovettamaksi tie, ei kumpikaan hyvä.

      Poista