keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Huikea neuletyö!

Saavuimme eilen illalla kotiin parin yön reissultamme. Minun oli tarkoitus laittaa tästä hämmästyttävästä neuletyöstä juttua heti illalla, (olisi niin hyvin naistenpäivään sopinut:), mutta yhteydet eivät antaneet. Hädin tuskin sain vastattua pariin kommenttiin... Mutta tässä, olkaapa hyvät:






Harmi, etten tullut kysyneeksi traktorin merkkiä... Ja olihan siellä penkkikin jo ehditty päällystää. Ja itseasiassa ulos ovesta mennessämme huomasin vielä polkupyöränkin kaunistettuna:) Siitä en tullut ottaneeksi kuvaa, kun olimme jo niin "menosissamme".




Olen joskus joissain käsityölehdistä lukenut ja nähnyt kuvia isoista projekteista, mutta omin silmin en ollut nähnyt mitään tälläistä. Tämä oli Joroisissa Jari-Pekan liikenneasemalla. Poikkesimme sinne ihan vain hengellisten levyjen valikoimaa katsomaan, joita siellä oli muutama, mutta ei sellaista, jonka olisimme ostaneet. Siellä on myös liike nimeltä Riikka-Piikka Ky. Tämä neuleprojekti oli siis tämän liikkeen ja runsaan mukana olleen naisjoukon upea yhteistyön tulos. He ovat pitäneet neuleiltoja, joihin on saanut tulla yhdessä tekemään tätä. Projekti oli nyt vain vähää vaille valmis. Kyseisessä liikkeessä oli kaikkea kaunista tarjolla ja lankoja myös. En ole itsekään vielä ehtinyt katsastaa tuota liikkeen verkkokauppaa, johon siis linkki ylhäällä, muuta kuin sen verran, että huomasin lankoja olevan ainakin Dropsilta ja hinnat näyttivät edullisilta.

Myymälässä palveli asiakkaita kaksi ystävällistä naista ja sain luvan laittaa projektista kuvia blogiin. Harmi, että olin jo siinä vaiheessa niin ryytynyt reissusta, etten jaksanut ottaa kuvia liikkeen sisältä. Saimme lähtiessämme hyvän naistenpäivän toivotukset:)

 Ja hyvää tätäkin päivää kaikki naiset! Eikä unohdeta niitä miehiäkään... Jossain vaiheessa matkaa toinen nuoremmista kyseli, etteikö miehillä ole miestenpäivää? Eipä ollut oikein reilua hänen mielestään kun sellainen puuttui...

5 kommenttia:

  1. No voi mahoton! Siinäpä on traktoria kerrakseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla varmaan silmät levisi kun silmäni osuivat tuohon:)

      Poista
  2. On kansainvälinen miestenpäivä 19.11. vietto aloitettu 1999. :) On upea traktori. Montakohan kiloa on lankaa mennyt? En tunne traktori merkkejä, mutta nokka näyttää minusta samalta kuin omani ja se on massey ferguson. :)

    VastaaPoista
  3. Näytin Ollille ja oli samaa mieltä trktorin merkistä mun kanssa.

    VastaaPoista
  4. No, olipa hyvä tieto tuo, että sellainen miestenkin oma päivä on:) En muista kuulleenikaan siitä ennen. Ja oikeassa sinä ja Olli olitte, kyllä se Fergu on:) Se mainitaan Riikka-Piikan neulekahvilan sivullakin: https://www.facebook.com/Riikka-Piikan-neulekahvila-368081699971916/) ja siellä on projektista lisää kuviakin:)

    VastaaPoista