perjantai 11. maaliskuuta 2016

Ilahduttavaa

Kun tiesin kaupunkivierailun olevan tuloillaan, tuli mieleeni, että siellä olisi kiva päästä kirkkoon. Olimme kuitenkin menossa sinne sunnuntaipäivänä ja olisimme perillä vasta iltapuolella. Tilaisuutta ei siis näytä tulevan... Sitten kävi ilmi, että kirkossa tulisikin olemaan iltatilaisuus, johon ehtisimme.

Ja niin ehdimmekin. Saimme kuulla kyläpaikassamme, että tilaisuus olisi nimeltään Ilon messu. Hyvä, ilahduttava nimi tilaisuudella, mutta millainen se mahtaisi olla? Olisiko se sitä, mitä minä kaipaisin... En oikein osaa selittää, mitä en kaivannut. En kai kaivannut sellaista iloisuutta, johon oma mieleni ei olisi ollut valmis. Mutta kaipasin jotain lohdullista, virkistävää, rauhoittavaa... ja sillä tavoin iloa tuovaa.

Ja sitä sain. Tilaisuus oli juuri sitä mitä kaipasin. Siellä luettiin Sanaa, laulettiin lauluja, jotka puhuttelivat sanoillaan. Siellä sai myös kirjoittaa rukouspyyntönsä lapuille ja niiden puolesta rukoiltiin samassa tilaisuudessa. Samassa pisteessä, jossa rukouspyyntöjä sai kirjoittaa, saattoi halutessaan sytyttää kynttilän. En ole aiemmin oikein osannut arvostaa kirkossa tuollaista kynttilän sytytystä, koska en lapsena ja nuorena siihen tottunut. Sellaista käytäntöä ei silloin ollut. Nyt minusta kuitenkin tuntui sekin hyvälle. Miksi niin? Ajattelin senkin sellaiseksi tavaksi rukoilla. Jos ei jaksa kirjoittaa, voi sytyttää sen kynttilän ja huokaista asiansa Jumalalle... Itseäni en kuitenkaan saanut nousemaan penkistä rukouspyyntöä kirjoittamaan,  en kynttilää sytyttämään. Onneksi Jumala kuulee ne huokailut missä tahansa kuitenkin.  Silmieni verkkokalvoille piirtyi jo tilaisuuden alussa nuori pariskunta. Rukouspyyntöpisteeseenkin tulivat ja siitä käsi kädessä lähtivät. Sekin näky ilahdutti. Kun rukousaiheita luettiin, joku kiitti siitä, että oli saanut miehen... Kukaties...

Ehtoollinenkin olisi ollut tarjolla. Siihenkin teki mieleni, mutta menemättä jäi sekin. Tarjolla tilaisuudessa oli myös mahdollisuus keskustella papin kanssa. Paikalla oli kaksi pappia. Tilaisuuden juonsi kaksi nuorta ihmistä ja muusiikista vastasivat myös nuoret. Siellä laulettiin eniten "Viisikielisestä". Se on kuulemma viiden herätysliikkeen yhteinen laulukirja ja siinä oli hyviä lauluja:)  Virret ja hengelliset laulut ovat usein ihan rukouksia nekin ja jos ei omia sanoja löydy, niistä voi löytyä sanat omaan hätään tai kiitokseen.

 Harmillista oli, etten puheista kuullut lähimainkaan kaikkea, mutta sen verran kuitenkin, että tiesin tilaisuuden olevan sitä mitä tarvitsinkin. Ja vaikka olin tuossa kauniissa  kirkossa ollut ennenkin, uusi huomio oli, että sehän tuntui kodikkaalta nyt. Istuin nimittäin  samalla sivulla kuin aikoinaan kotikirkossani Pomarkussa, eli vasemmalla, ja jotenkin se kirkon sisusta toi nyt mieleeni lapsuuteni ja nuoruuteni kirkon.

8 kommenttia:

  1. Jouluna olen sytyttänyt kirkossa kynttilän kuoleiden omaisten muistolle. Muuten en oikein osaa sitä käyttää, varmaan sama syy kuin sinulla. Mulla on haave päästä tänä vuonna "omaan" kirkkoon, Pomarkkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinenkin hyvin hitaasti oppii uusiin asioihin, mutta eipähän tuo haitanne. Olisi kyllä mukava päästä käymään Pomarkussa kirkossa. Ja ajattele, jos vielä voisimme yhdessäkin sen jos joskus tehdä...

      Poista
  2. Kiva kuulla, että eivät turhaan järjestä näitä Ilon messuja. Moni muukin voi niissä kokea kotoisuutta ja ehkä iloakin. Vaatisi kyllä aika paljon nousta penkistä kirjoittamaan lappua tai sytyttämään kynttilää. Olin vasta Tuomasmesussa Tampereella ja siellä oli ihan samanlainen meininki. Ovat ehkä ottaneet mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaan iloisesti yllättynyt siitä ja kun se vielä omaan, vähän masentuneeseen, mielentilaanikin oli niin sopiva virkistys. Ajattelin jotenkin siihen tyyliin, että tälläisissä haluaisin käydä enemmänkin. Se oli hyvää. Voinee sanoa varmaankin, että sopivan ajankohdan Jumala järjesti reissullemme. Kiva, että samantapaista on muuallakin:)

      Poista
  3. Iltamessut ovat kyllä mukavia, kun sunnuntaiaamuna saa sitten herätä rauhassa ja juoda kahvia. Yleensä kuuntelemme Raamattuopiston messun radiosta aamukahvia juodessamme. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi olen käynyt kirkossa, että olisipa mukava käydä ehtoollisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on melko nihkeätä lähteä sunnuntai-aamuisin minnekään... Sitten se lähtöhälinä, kun väki etsii vaatteitaan... ja minäkään en muka löydä mitään päällepantavaa. Tuolla kyläpaikkamme kirkossa mentiin vanhaan malliin takit päällä. Ei ole vaatepähkäilyä:) No, tänä aamuna ollaan pitkästä aikaa menossa ihan omalle rukoushuoneelle taas:)

      Poista
  4. Minunkin tulee aika harvoin käytyä kirkossa, muutaman kerran vuodessa kuitenkin. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja kyllä käynkin sinun blogiasi katsomassa:) Meilläkin on käynnit omalla rukoushuoneella tai kirkossa kovin harvassa. Lapsuuden kotipaikallani asuin ihan kirkon kupeessa ja silloin saattoi mennä milloin mieli teki, mutta satunnaistahan se siltikin oli.

      Poista