keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kierrätysyöpaita

Musta t-paita ihan suoraan vaatekaapista (aikanaan kippikseltä hankittu), vanhasta yöpaidasta leikattu helma ja samasta paidasta leikattuna sydän, jossa kumipainatus. Pituusmallina aiemmin tehty yöpaita, joka silloin esiintyi mekon nimellä: Mekko t-paidoista.


Paidan helmasta leikkasin muutaman sentin pois. Vihreä helmaosa oli hieman paidan helmaa leveämpi, joka oli vain hyvä asia. Ommellessa venytin mustan paidan helmaa niin paljon, että vihreä asettui siihen ilman laskoksia. Ensin ompelin siksakilla nurjalta. Sitten päältä monipistosiksakilla, jotta saumavarat litistyvät ja tekeehän tuo ommel samalla koristeompleen virkaa:)


Alla kuva myös laatikosta, jossa ompelukoneen neulat ovat. Kun vaihdan neulan koneeseen, jätän sen kotelon auki, jotta tiedän millainen neula koneessa on, kun seuraavan kerran otan jotain ommellakseni.  Kolikko tuolla rasiassa on siksi, että sillä saa kierrettyä parhaiten auki koneen neularuuvin. Koneen oma osa siihen on ihan lelu, niinkuin kone itsekin, mutta saa sillä ne vähät ommeltua mitä minä ompelen.




Niistä se yöpaita syntyi. Asiansa ajaa. Ollut käytössä jo:)

Osallistun tällä jutulla VillaNanna-blogin kierrätyshaasteeseen. Haasteen aiheena on tehdä kierrätysmateriaalista jotain ja aikaa on tämän kuun loppuun. Katso tarkemmin tästä: http://villananna.blogspot.fi/2016/04/katsaus-miten-himoshopparista-tuli.html

8 kommenttia:

  1. Voi miten toisilla onkin kekseliäisyyttä! Tuostahan tuli hieno, sehän voisi olla vaikka kesämekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi keksin tuon, sillä olin jo melko kauan säilönyt noitakin vanhan yöpaidan osia:)

      Poista
  2. Tuo käy kyllä ihan kesämekostakin :) Hieno tuli. Osallistuppas hei tähän haasteeseen..
    http://villananna.blogspot.fi/2016/04/katsaus-miten-himoshopparista-tuli.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kotona ehkä niinkin:) Voisin itseasiassa osallistuakin. Niinhän alunperin suunnittelinkin, mutta sitten en jaksanutkaan laittaa toimeksi oikein.

      Poista
  3. Samaa mieltä edellisten kanssa, käy mekostakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä kotosallakin ehkä, mutta kyllä se varmaan eniten yöpaidan virkaa tekee:)

      Poista
  4. Ihan on minustakin mekon näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Yöpaita tai mekko, ei niillä vältämättä juuri eroa olekaan. Muistan joskus kauan sitten kuulleeni jonkun jutun, että jotkut toimittajat kai testasivat pääseekö yöpaita päällä ravintolaan tms. Kyllä sillä kai pääsi. Sen on kyllä täytynyt olla sellainen hieno versio oikein.

      Poista