torstai 5. toukokuuta 2016

Vielä sai värinauhoja!

Kaivettiin varastosta esiin isännän vanha kirjoituskone. Kone on oikea kaunotar;  loistavan oranssi väri. Kone on säilynyt hyvännäköisenä, mutta laukku oli hieman kärsineen näköinen jo.



Isäntä päättikin yrittää saada koneeseen uusia, käyttökelpoisia värinauhoja. Niitä hän päätti kysäistä ihan paikallisesta liikkeestä KONEVAsta. Kun lähdimme asioille, ihmettelin miksi hän otti koneenkin mukaan? No, vastaus kuului jotenkin niin, että kuinka siihen muuten oikeanlaisia kiekkoja osaisi ostaa. Minä sitten selittämään, että luulin hänen vain tiedustelevan, että voisiko niitä jostain ehkä saada... En siis uskonut yhtään, että niitä täältä saisi - tai saisiko mistään...








Mutta nyt on kyllä kehujen paikka! Lieksan KONEVAsta  isäntä tuli kuin tulikin kone ja pikkuruinen pussi kainalossa ja siinä oli koneeseen värinauhat. Kaksi pakettia niitä. En olisi uskonut millään.



Minä olin sillä välin istuskellut ensin autossa, kunnes huomasin liikkeen ikkunalla jotain mielenkiintoista, eli vanhoja kirjoituskoneita ja muita toimistotekniikan "vanhuksia". Menin niitä tutkailemaan ja ne vähän loi toivoa värinauha-asiaan:) Ja kohta isäntä sitten tulikin onnistuneelta ostosreissultaan. Minäkin sitten innostuin  niin, että menin oikein liikkeeseen itsekin kertomaan, että oli hienoa kun niitä löytyi ja sain kuulla ihmeekseni, että niitä ihan valmistetaankin yhä, koska kysyntää on. Ja minä kun olin luullut, että jos hyvin käy, niin jotain ikivanhoja jostain saattaisi löytyä. Sitten minä kysyin lupaa saada ottaa ikkunalta kuvia ja laittaa blogiin juttua. Ja tässäpä tämä nyt on. Joskus onnistaa ihan läheltäkin, eikä tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.


Mulla on omakin kirjoituskonevanhus. Se oli jo vähällä joutua jätekasaan, mutta ehkä siitä juttua ihan erikseen jonain päivänä.

16 kommenttia:

  1. Aika jännä että nauhoja vielä sai ja että niitä jopa valmistetaan :) On varmasti aika hauskaa kirjoittaa tuollaisella koneella ja niistähän tulee kivan näköistä tekstiäkin, vaikkapa tehdä kortteja yms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä ihan ällikällä lyöty, että niitä sai, vieläpä ihan uusia. Meillä oli tietysti lapsetkin heti koneen kimpussa. Isännällä on sähkökirjoituskonekin, mutta se krenaa. Joten vanhassa vara parempi:)

      Poista
  2. Vauu, aivan ihanan värinen retrokone. Tuollahan on kiva alakaa naputtelleen. Kirijottaisa saa olla tarkkana ettei tulis kovin virheitä niitä ku on työläs korijata, ei löydy delete nappia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo väri on siinä upea. Se on luonnossaa vielä jotenkin loistavamman ja tummemman oranssi kuin noissa kuvissa. Täytyy varmaan ostaa korjauslakkaa kanssa:) Tai jotain muuta korjaussysteemiä ainakin.

      Poista
  3. Vau, mahtavaa, että vielä sai värinauhoja. En minäkään olisi uskonut. Itselläni on ollut tuollainen kone, mutta harmaa - tämä oranssi on ihanan pirteän värinen. Varmaan se oma koneeni vielä on lapsuudenkodissani. Muistan miten onnellinen olin, kun sain sen, koska jo lapsena kirjoitin paljon. Olisipa hauska kaivaa se esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivapa tosiaan se omakin koneesi esille:) Montaakohan värivaihtoehtoa näihin koneisiin on mahtanut silloin aikanaan ollakaan. Oli tosiaan erittäin hauskaa huomata, että vielä saa nauhojakin näihin:)

      Poista
  4. Niin kaunis kirjoituskone, että tuollaista voisi pitää esillä vaikka ihan vaan koristeena. Hyvä, että vielä värinauhoja löytyy. Minullakin on tallessa vanha kirjoituskoneeni, joka on vielä ihan käyttökuntoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kone on tosi herkullisen näköinen. Tuo väri on niin piristävä siinä. Kiva, että sullakin on vielä kone tallessa ja käyttökuntoisena:)

      Poista
  5. Ihan sama kuvitelma olis mullakin, ettei enään valmisteta. Hyvä kuitenkin, että on vielä. Meilläkin pitäis kaikkiaan olla kolme konetta sekä yksi sähkökirjoituskone. Tuo on kyllä pirteä väri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan pirteä väri tuossa. Monikaan ei varmaan tiedä, että nauhoja vielä saa. Olisin varmaan jo aikoja sitten omaankin koneeseeni uusia hankkinut, jos olisin tuon tiennyt. Teillä on kanssa mukavasti tallella koneita:)

      Poista
  6. Mulla oli joskus nuorena punainen kirjoituskone. Sen jälkeen oli aikuisena beessi sähkökirjoituskone... no, nyt ollaan netissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt ollaan netissä ja on kirjoittaminen sutjakkaa:) Vähän tuossa aiemmin mietinkin noita koneen värjejä ja itsekseni ajattelinkin, että punainen olisi ainakin hyvä ehdokas niitten värien joukkoon. Minun koneessani on aika tylsä väri, se on semmoinen haalea, vähän sinapinkeltaiseen vivahtava.

      Poista
  7. Eipä olis itelle tullut mieleenkään, että niitä vielä jostain saisi! Mie oon surkutellut, kun omasta kirjoituskoneesta alkaa muste loppua. Täytyypä lähteä etsimään uutta nauhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se meitä kaikkia on näköjään ällistyttänyt, että niitä saa... tänä tietsikka-aikakautena on vielä jotain vanhanaikaistakin ihan uutena saatavilla:) Varmaan sunkin koneeseen löytyy nauha nyt.

      Poista
  8. Tulin tänne vilkaisemaan, niin onpa nätti kirjoituskone, onhan tuollainen itelläkin ollut joskus, täällä kirppikset on täynnä noitakin koneita, mutta en ole ostanut, kun olen luullut ettei nauhoja saa enää mistään.Hyvä tietää että niitä voi vielä saada, eli sieltäkö sitten saa? Luin tuosta että olet asunut sata-kunnassa, satakuntaahan tämä on missä nyt minä olen asunut 43 vuotta, 17 kesäisenä kotoa lähdin.En osaa sanoa ehdimmekö 3.6 perj.tuomaan kirppis tavarat sinne pielisentielle, kun täältä Turusta lähetään, ja jos en saa vapaaksi pari päivää ennen lomaa, mutta 4.6 johonkin aikaan on tuotava, kun viikosta maksaa.Sitten me ostetaan toistemme pöytätavarat, no eikai, mutta aina jotain sieltä olen ostanut.Olisi kiva tietää missä päin asut, kun ajattelin pyöräillä tätini luo, jos vaikka matkan varrella asunet?
    tai haluatko tehdä treffit keskustaan,? vai haluatko tavata ollenkaan? puh.num.voi mulle laittaa sanosekukkasin blogiin,jos haluat, se ei tule näkyville,koska kommentit tulee aina minulle hyväksyttäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä Lieksasta niitä tosiaan saa, Konevasta ja se on nyt siinä, missä oli ennen Nordea. Minä asuin ennen Pomarkussa ja sehän on n. 30 km Porista; siinä Porin ja Kankaanpään välissä. Harmi, jos et ehdi tuomaan tavaroita heti perjantaina, kun viikosta se maksu kumminkin menee. Kyllä meilläkin yleensä sieltä jotain "haaviin" tarttuu ja saatetaan joskus parikin kertaa viikossa käydä niin siellä kuin Löytöpuodissakin. Laitankin sulle viestiä blogiisi:) Mullakin on tässä blogissa tuo yhteydenottolomake. Siihen laitetut viestit tulee mun sähköpostiin eivätkä näy muille kuin mulle.

      Poista