tiistai 2. marraskuuta 2021

Ihmeellinen armo!

Luin Roomalaiskirjeen lukua 3, sillä siitä oli luettavaksi muutamia jakeita merkitty. Ensiksi siinä kysyttiin:

"Miten siis on? Olemmeko parempia?"

Ja todetaan heti: "Emme suinkaan." Ja sitten luetellaan, millaisia me olemme; masentavaa luettavaa.

Mutta, juttu ei jää siihen. Tulee Raamatun tekstissä se mutta:

"Mutta me tiedämme,
 että kaiken, minkä laki sanoo,
 
sen se puhuu lain alaisille, 
että jokainen suu tukittaisiin
ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;

sentähden, ettei mikään liha tule
hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; 
sillä lain kautta tulee synnin tunto.

Mutta nyt
Jumalan vanhurskaus, 
josta laki ja profeetat puhuvat,

on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, 
joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen

tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat;

sillä ei ole yhtään erotusta." 

Room. 3:19-22

Siinä puhuttiin siis Jumalan laista.

Kannattaa lukea Raamatusta luku loppuun, tai vaikka koko lukukin, (linkit alempana), sillä tuossa ei ole kaikki.  Siinä lopussa puhutaan vielä armoistuimesta, joka on Jeesus. Voi verrata vaikka siihen toiseen "istuimeen", oikeusistuimeen ja tuomarin virkaan, joka lain mukaan tuomioita jakelee, ihan syystäkin. Mutta tämä Jeesus on samalla tuomari, joka istuu armoistuimella. Ja mitä se meille merkitsee? Sitä, että tuo tuomari armahti meidät, koska otti päälleen syyllisten tuomion; kantoi ne syyllisyydet ja kärsi niiden rangaistuksen. Ja kun se oli tehty, hän saattoi julistaa syytetyt vapaiksi! Kuka vain haluaa sen, se saa...

Ylpeät ei tietysti "armopaloja" ota, mutta kannattaako tässä tilanteessa sellainen ylpeys? Sitäpaitsi tässä ei ole kysymys vain paloista, tässä on kaikki!

---

Tästä pääsee lukemaan koko luvun vanhemman käännöksen mukaan:

https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=3


Tässä puolestaan tarjolla uudempi käännös:

https://raamattu.fi/raamattu/KR92/ROM.3/Kirje-roomalaisille-3




4 kommenttia:

  1. On armo suuri ihmeinen...sanoo laulukin.

    VastaaPoista
  2. Hei pitkästä aikaa (vielä olen hengissä vaikka sairauksien runtelemana)! Ihana teksti, ihana armo, ihana Jeesus <3 ! Siunausta sinulle Metsäntyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistäsi, oli ilo löytää se! Siunausta ja voimia sinun päiväsi!

      Poista