lauantai 13. marraskuuta 2021

Vähän lunta

Aamulla ikkunasta sai nähdä,  että hieman oli lunta maassa. Pihan hiekkaisilla osuuksilla sitä oli jännän epätasaisesti; toisaalla kirjavoitti valkoisen ja ruskeankirjavaksi maan, ja ihan vieressä saattoi olla aivan peittävän valkoista. Nimenomaan se, mitä hiekasta huomioin, sai minut innostumaan tämän kuvan tekoon. Tämä näyttää omaan silmääni ikäänkuin keskeneräisestä, mutta en ruvennut sitä enää sorkkimaan , sillä siinä olisi ollut suuri vaara pilata sekin, minkä sai aikaan.





Käytin taas kynttilänjämää hyödykseni, jotta sain paremmin jotkut kohdat säilymään valkoisena.




Ja tältä näyttää nyt iltapäivällä lumitilanne ikkunasta katsoen. Se minua piirutuskokeiluun innostanut hiekan kirjavuus on jo vähentynyt, vaikkakin erilaisia kohtia vieläkin näkyy.




 

6 kommenttia:

  1. Kaunis maalaus ja ihanat nuo kukat! Vai on teillä tullut vähän lunta. Täällä ei ole nyt tullut, mutta mittari taitaa kyllä olla nollassa. Kyllä lumi piristäisi kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuli lunta taas, mutta koska nollan lämpimällä puolella nytkin asteet on, niin varmaan sulaa lumet. Piti nuo kukkaset pieneksi lisäksi kuvan alalaitaan laittaa:) Ja sopi sikälikin, kun siellä rapun pielessä vieläkin majailee kesän jäljiltä yksi ruukku sisältöineen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Piti joku kukka saada sinne vielä kukkimaan, kun muuten ovat jo kukat kuihtuneet:) Tosin kukkalaatikossa ikkunan alla on vielä yhdessä varressa yksi kukka!

      Poista
  3. Hieno maalaus. Täällä on nyt sula maa,välillä on satanut lunta
    mutta se on sulanut pois. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonloppua sinulle myös:) Vähän samoin on täällä; välillä jokusia hiutaleita tullut, mutta lopulta keli pysynyt aika samanlaisena.

      Poista