torstai 4. marraskuuta 2021

Jotain tämmöistäkin voisi kehitellä...

Parit ideapiirrokset jotka eivät kai  ole vielä blogissa olleet. Vajaa kuukausi sitten tehtyjä. Kun olen sohvalla istuskellut, josta näkymä on suoraan eteiseen johtavalle ovelle, on siellä oikeastikin nykyään muutoin valkoisten seinien lisäksi tuollainen osuus hirsiseinää. Meillä on yhä olohuoneessa aikamoinen kaaos, mutta tuollaisia juttuja on vähän mietitty oven ympärille.



Toinen, alempi kuva, on sitten lisäkuvitelmaa ylimmäiseen kuvaan, ja on varmaankin vain pelkäksi kuvitelmaksi  jäävä. Siinä kuvittelin että puretun takan luukusta ja pellistä, jne.  tehdään vain takan näköinen juttu lyhyelle seinäpätkälle. Se voisi olla ihan näön vuoksi, tai takan luukku voisi kätkeä sisälleen jonkun hyllyn. 



Kaikkea tämmöistä mielikuvitus voi kuvitella. Toteutukset on sitten ihan eri asia.



6 kommenttia:

  1. Ainahan sitä voi kuvitella :) Olit kirjoittanut Pikonlinnasta, tätini oli myös siellä töissä, jos oikein muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ahaa, sinunkin tätisi siellä ollut töissä. Niinkuin minunkin kaksi tätiä, ja äiti. Ja isä potilaana.

      Poista
    2. Tarkistin vielä tädin kirjeestä (äidille lähettämästä), oli tosiaan ollut Pikonlinnassa töissä. Oikein muistin :)

      Poista
  2. Kivat ideat! :) Hyvä idea piirtää mitä on miettinyt, ei niitä kaikkia varmaan muuten muistaisi. Jos näkee hyvän idean vaikka lehdessä, niin äkkiä se unohtuu jos ei sitä ota talteen. T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut myös sen, että jos ei heti jotain ideaa paperille pistä, se saattaa äkkiä unohtua tyystin.

      Poista