Jumala loi kauneutta katoavaisuuteen! Tein sen havainnon tänä aamuna, jolloin ankeat ajatukset olivat päällimmäisinä mielessä; mm. ikääntyminen vaivoineen ja rapistumisineen. Mutta tuli sitten parempaa ajateltavaa. Ja muistin yhden muutama päivä sitten ottamani kuvan...
Tuli oivallus, että jos ihminen kykenee näkemään kauneutta kuihtuvassa kukassa, tai luonnossa muuten, niin tottahan Jumala, joka on kaiken suunnitellut ja luonut, ihmisenkin, näkee samalla tavoin kauneutta rapistuvassa ihmisessä! Onko se sitten sydämen kauneutta vai muutenkin? Veikkaan, että muutakin, koska kukissakin on kauneutta kuihtuvana, niin Jumalan silmissä ihminen on varmaan kuihtuessaan kaunis!
Ja kas, päivän luettavissakin oli samaa: kukkia! (Ja niitäpä oli muuten tietsikan näyttökuvanakin, kun koneen avasin: sininen kukkaloisto metsässä... Yleensä on ollut jotain salaperäisen kaunista metsää.)
"..." Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. ... Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset." Matteuksen evankeliumi 6:28-30 KR-92
"..."Onko Herralle mikään mahdotonta?..." 4. Moos. 11:23 KR-92
Mulla jää aina maljakkokukat niin pitkään pöydälle oleilemaan, että ne kuihtuu oikein tosissaan... Mutta siinäpä sitten voi ihailla sellaistakin, jota ei muuten tulisi nähtyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti