torstai 4. heinäkuuta 2024

Kun yllättäen löysin itseni tekemästä jotain yllättävää...:)

Jälkeenpäin ajattelin: "kuin olisi heitetty suoraan syvään päätyyn" - mukavalla tavalla:) Mentiin tervehtimään äitiäni paikkaan, jossa asuu muitakin samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia. Siellä olikin juuri meneillään yhteinen lauluhetki halukkaille. Äitikin oli siellä.  Meidän väki aikoi mennä odottelemaan äidin huoneeseen. Mutta meitäpä pyydettiin mukaan laulamaan. No suostuttiinkin sitten; varsinkin kun toisen laulattajista tunnistinkin vanhastaan tutuksi.  Päädyttiin suoraan virsiveisuuhetkeen, vaikka ensin meinattiin mennä äidin huoneeseen. 

No siinäpä sitten annettiin meillekin virsikirjat kouraan. Ja minä jopa laulaa kähisin mukana! Vaikka muutoin  laulan nykyään ääneen vain metsätiellä yksikseni.  Matkaseuralaiseni eivät luvanneet laulaa, mutta lupasivat kyllä  seurata paikalla kirjoista niitä lauluja. Kaikki lauletut virret olivat minullekin tuttuja. 

Se oli kivanoloinen yllätys siihen käyntiin, vaikka jos olisin etukäteen tiennyt siihen joutuvani, niin olisin luultavasti minäkin vain kirjoista äänetönnä seurannut sitä. Niin ruosteessa ääneni oli. Ehkä siinä on sekin, että yksin ollessa voi laulaa itsevalitsemallaan, haluamallaan äänenkorkeudella; sillä mikä omaan äänialaan ja lauluun tuntuisi sopivan. Mutta eniten yllätti se, että innostuin siellä laulamaan, ja jopa yhtä, muille hieman tuntemattomattomammaksi jäänyttä ikäänkuin vedin... Mutta itsepä siinä olin juuri sitä virttä tullut toivoneeksi - hetken mielijohteesta, kun se oli virsikirjassa olleeksi silmääni osunut ja toiveita kysyttiin... Pääsiäisvirsi vaikka olikin: "Lensi maahan enkeli...".  Mutta saahan sitä muulloinkin laulaa:)

Kun sitten äidin huoneessa oltiin, nämä lauluhetken vetäneet kaksi naista yllättivät meidät vielä äidin huoneeseenkin tuoden mehua ja keksejä meille. Oli ehkä jääneet siitä lauluhetkestä ne, niin luulisin. 

Kiva oli huomata, että virsienveisuukin on vielä mahdollista! Onhan kuitenkin niin, että kovin hankalaksi on esim. kouluissa mennyt mikään uskoon viittaava. Mutta onhan tärkeää myös saada harjoittaa omaa uskoaan; ja siihen virret sopivatkin oikein hyvin. 🌿



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti