Vielä yksi erikoinen asia heinäkuulta - työjuttu!

Jotkut varmasti tietävätkin, että olen ollut poissa työelämästä erittäin kauan. Aikoinaan kun sen linjauksen teimme, että olen kotona. Mutta nyt ovat menot kasvaneet ja tulot vähentyneet niin paljon, että tilanteelle on ollut mietittävä joitakin kohennuskeinoja. Olenpa sitten "huvikseni' eli mielenkiinnosta katsellut aina välillä, että millaisiahan työpaikkoja omalla  kotipaikkakunnalla olisi tarjolla. No arvatenkin  minunlaiselleni tapaukselle ei oikeastaan mitään, kun entiset työkokemukset ei ole tähän nykyaikaan kelvollisia. 

Mutta ihmeitä tapahtuu... Muutama päivä sitten bongasin paikan, joka oli sellainen, että päätin kysäistä työajoista ja koulutusvaateesta. Kerroin samalla ettei minulla ole oikein kehuttavaa tällä työsaralla... Sain vastauksen, että voisin tulla käymään, niin juteltaiin lisää! No minähän sitten menin. Ja takaisin tullessa oli sovittuna viikko, jolloin voisin aloittaa työn,  joka on kaksi kertaa viikossa järjestää viriketoimintaaa erään hoitokodin asukkaille. Siinä, että näin kävi, painoi varmastikin piirustusharrastukseni, sekä se, mitä olin kirjoittanut blogiini, (minulla oli ollut linkki juttuun, kun otin yhteyttä työpaikkaan ekan kerran) - eli olin kirjoittanut juuri taannoin olleesta lauluhetkestä äitini asumispaikassa, sekä lastenleirillä olleesta yllättävästä piirustushetkestä. Ja varmastikin myös jutussa olleet  pohdintani siitä,  mitä itse toivoisin hoitokodeissa olevaksi, olivat osaltaan vaikuttamassa. 

Mutta päällimmäisenä näen tässä kyllä Jumalan käden jäljen! Nuo parit hetket juuri tätä työasiaa ennen, olivat kuin lempeästi viittomassa minulle polkua, jolle voisin käydä.

Mutta nyt minua kyllä jännittää kamalasti! Saa rukoilla, että minulle selviäisi miten esimerkiksi aloittaisin, ja etten kaiken aikaa ennen homman alkua stressaisi mielessäni tätä asiaa🙏 Työn on tarkoitus alkaa elokuun puolivälin tienoissa ja siinä on muutaman viikon koeaika, kuten hyvä onkin. 

Eipä ole kovin montaa päivää, kun oli joku uutisjuttu naisesta, joka oli saanut harrastuksestaan työn... Siinä taisin jonkun katkerankateellisen ajatuksen ajatella, että "joillekin on tuommoistakin..." Itselleni en voinut mitenkään kuvitella mahdolliseksi sitä, että harrastus voisi olla se työ. No nyt niin kuitenkin näyttäisi käyvän - hyvin pienesti vain, mutta kuitenkin. 

Kun olin tullut sieltä neuvottelusta ja omille kotijoukoilleni kirjoittelin siitä ihmeestä, mielessäni pyöri sanat,  vaikka en niitä kirjoittanutkaan silloin viesteihini. Mutta nämä ne olivat, joita siinä ajattelin:

"iloitkaa kanssani" ☀️

---

https://vaaranlaella.blogspot.com/2024/07/edellisen-jutun-kuvasta-syntyikin.html