maanantai 25. huhtikuuta 2016

Menköön vielä nämäkin kuvat, kun kerran on niin kylmääkin


Laitanpa nyt kuvia joita on otettu runsaan viiikon ajalla. Ennenkuin sulavat... Edellisviikonloppuna tallennetut rikkoutuneet ojajäät. Jännästi tie oli muuten jäinen ja luminen, mutta siltä kohtaa missä meni putki tien ali, oli tiekin sula.






Tänä viikonloppuna sitten kävelimme samalla tiellä. Paikoin se oli nyt sula ja toisin paikoin sai kävellä - jos ei nyt ihan nilkkoja myöten lumessa - niin melkein ainakin. Pajunkissoja yritin kuvata, mutta ne nyt oli sitten niitä, jotka piti paikanpäällä nähdä. Kunnon kuvia ei saanut.  Jonkun otuksen jälkiin taas vertailin koipiani.









Ojajäistä tuli muutama kuva otettua. Vesi oli uurtanut jäähän kunnon vaon.






















Ja pitihän sitä sitten metsässä oleva kosteikkokin käydä katsastamassa. Lapset riensivät ensimmäisenä kahlaamaan ja kahlasin minäkin. Oli kiva kokeilla kuinka jää rikkoutuu saappaan alla. Mutta kas, sepä painuikin isona lauttana pohjaan ja sai olla tarkkana, ettei liukastu ja lennä kumolleen. Onneksi ei kukaan puljannut:)




Sammaleet ja puolukanvarvut näkyivät hauskasti jään alta.



Ja puiden varjot ja taivas kuvastui hauskasti lammikon veteen.



Kiviä, kantoja ja kepakoita.







Ja sitten vähän poseerausta:)






4 kommenttia:

  1. Ihan kuin katettu ruokapöytä (jollekin eläimelle) tuo kannon nokka.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat jälleen. Minulta on mennyt pitkä aika kun viimeksi ehdein lukea blokiasi, mutta nyt vappuna teiltä varmaa katosivat viimeisetkin lumirippeet. Säätiedoituksesta kuulin, että oli ihan lämpöennätys siellä lähes 20 astetta. Täällä on l3-16 ollut korkein. Se pensas jonka nimeä en vieläkään tiedä, kasvoi kotonani likakaivon ympärillä (kuistin edusta se pellonreuna, jolle oli pihasta pudotus) kukkii kesäkuussa valkoisella. Siinä on nyt pienet lehdet täällä meidän pihalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en juuri ole kukkia vielä nähnyt, mutta jossain tienpielessä vilahti muutama päivä sitten keltaista, joten kai ne leskenlehtiä oli. Koivuissa kyllä tänä aamuna katselin pieniä hiirenkorvia minäkin:) Lämmintä ja aurinkoista on nyt muutama päivä ollut ja se tuntuu kivalta kyllä!

      Poista