lauantai 7. tammikuuta 2017

Jäiset puut ja housuprojekti

Välillä  näyttäytyvä aurinko saa jäiset puut näyttämään entistäkin kauniimmilta.









Nuo ulkokuvat ovat ihan ikkunan läpi otettuja. Olen sisällä oleskellut ja vähäiset ovat puuhani olleet. Sain kumminkin aloitetuksi tyttären housuprojektin hänen joitakin aikoja sitten kirppikseltä löytämästäään maastokankaasta. Ehdin jo harmitella, että tulinkin luvanneeksi mokoman homman, kaavojakaan ei tuntunut löytyvän. Onneksi olin joskus syksyllä piirtänyt valmiiksi yhdet ukkohousun kaavat Suuri Käsityö -lehdestä vähän  niinkuin itseäni varten.  Nyt saatoinkin hyödyntää niitä tässä hommassa. Leikkasin niitten mukaan koehousut vanhasta pussilakanasta. Tuskin muuten olisi tämä housuhomma nyt alkanutkaan, mutta toisaalta vaikea niitä olisi ollut silloinkaan tehdä, jos neito itse ei ole paikalla sovittamassa... Tyttären housut ovat jo melko valmiit, mutta vyötärö on vielä tekemättä, samoin lahkeen suut. Ja voi olla, että jotain taskuakin noihin viritellään, vaikka ohjeen housuissa ei taskuja ollut lainkaan.



12 kommenttia:

  1. Onpa upeita kuvia. Koivu on aina kaunis, niin kesällä kuin talvella. Ihailen sitkeyttäsi tarttua housuprojektiin. Minulta ei tuo onnistuisi millään. Leppoisaa lauantaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne! Aurinko saa kaiken hehkumaan. Nyt tosin täällä satelee lunta. Joskus nuorena tein itselleni jotkut housut ja joskus kauan sitten lapsille jotain, mutta siitä mahtaa olla tosi kauan, että olisin housuja tehnyt. Hameita on paljon helpompi värkätä. Noitten housujen teossa arveluttaa just se, että saako niistä kunnolla istuvat. Minäkin tyttärelle sanoin, että mitään pitovelvoitetta ei ole, jos ei tykkää.

      Poista
  2. Tosi kauniita nuo puut! Käsityöt eivät minulta suju, mutta hyvä että käsityöihmisiäkin on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko kaiken kirkastaa:) Yhdeltä sujuu yksi homma, toiselta toinen. Tänään taas saatoin todeta, etten leipomatyyppi ole. Tein kyllä pullia, kun niitä jo eilen halusin, mutta pieniä repeilleitä kittanoita niistä tuli, jälleen kerran. Mutta kyllä nekin maistuu paremman puutteessa. Nyt pitäisi sitä housuhommelia jatkaa, mutta sekin vähän tökkii.

      Poista
  3. Kyllä luonto on pakkasella niin kaunis,kun puutkin saavat kimaltelevan juhla-asun ylleen. Ihania kuvia olit ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhla-asun tosiaankin:) On mukava ajatella, että auringonvalo vähitellen lisääntyy. Sillä on niin suuri vaikutus ihan mielialaankin.

      Poista
  4. Ihanasti kimmeltää talven timantit noissa kuvissa. Ei kyllä uskoisi että on ikkunasta otettu. Teillä ei selkeästi ole ollenkaan niin likaiset ikkunat kuin meillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kimmelsi kivasti:) Ja mitä ikkunoihin tulee, niin ne ihan oikeasti on kyllä likaiset. Kun häärin siinä kameran kanssa, niin ihmettelin sitä ja mietin, että tuleeko ne kuviin, mutta ei tullut. Ikkunanpesu on muuten sellaista puuhaa, joka ei lempiasioihini kuulu ja harvoin sitä tulee tehtyä.

      Poista
  5. Aivan ihanat puut. Hienot housut neidolle tulee. Meillä alkaa koulu maanantaina ja sairastelujen takia tuntuu kuin lomaa ei olis ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen sainkin nuo pöksyt valmiiksi, paitsi taskut saatan joskus erikseen laittaa. Ihan sopivalta ne minusta näytti neidon päällä. Täälläkin alkaa koulu huomennna:( Ja loma meni täälläkin sairastelun varjossa, eikä siitä ihan vieläkään ole päästy, mutta eipä ole kuumetta enää sentään. Nuoriso onneksi oli täällä koko loman ajan, eli tänään isäntä kyyditsi heidät omille kämpilleen.

      Poista
  6. Ihania kuvia!
    Onpas tutun näköistä kangasta. Olen tainnut tuon näköisestä kankaasta joskus tehdä jotakin ulkoiluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tytär löysi tuollaisen ison kangaspalan kirppikseltä hintaan 6 e. Sitä oli niin paljon, että siitä saisi vielä toisetkin housut halutessaan.

      Poista