maanantai 12. helmikuuta 2018

Viimeviikon raapusteluja

Nämä tekeleet ovat viimeviikkoisia. Tai yksi näistä aloitettiin kyllä jo viime vuoden puolella muistini mukaan, mutta väriä sai vasta nyt.


Vähän köyhät on aiheet, mutta kun aamuisin tuijottelee kynttilälyhtyä, niin välillä tekee mieli saada se kuvatuksi paperillekin.

Ja se vasta arkiselta tuntuu, kun sipulipussikin rupeaa kelpaamaan kiinnostavaksi aiheeksi... Tuo on se, joka tuli piirretyksi jo aikaa sitten ja sai värinsä vasta nyt.





Tässä on piirroskuva mekosta, joka on ihan oikeasti tehtykin - vuosi sitten. Muistelen, että minulla oli jonkinmoista yritystä silloin saada se valmiiksi pääsiäiseksi, mutta kun se ei siihen ehtinyt, niin kiinnostus lopahti muutenkin ja se hautaantui kaappiin. Olen kuitenkin ajatellut tätä ikäänkuin pääsiäismekkona. Ehkä tästä joskus tulee kuva vaateblogiinkin sitten. Ensi kuussahan se pääsiäinen taas olisi... joten oli aika kaivaa mekko varastosta jo esiin.





Isäntä on viime aikoina tavannut minut useana aamuna piirustuspuuhissa keittiöön tullessaan. Niinpä hän tänään yllätti minut ostamalla minulle uuden vesivärilehtiön, pakkauksen vesivärikyniä sekä pyykumin ja teroittimen.

 Mukava yllätys:)  Kiitos isäntä!



10 kommenttia:

  1. Hieno Pääsiäismekko! Piirtäminen on ihan kivaa välillä, vaikka minä en siinä niin hyvä olekaan. Eilen pitkästä aikaa itse vähän piirustin, kun suunnittelin sisustuksen värejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirtäminen voi olla aika rentouttavaakin. Välillä mulla menee pitkätkin ajat ettei tule piirrettyä ja sitten taas on aikoja jolloin sitä tekee enemmän.

      Poista
  2. Sipulipussi on arkinen, mutta eipä se haittaa. Hienoa työtä, älä vain vähättele lahjakkuuttasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sekin vain näytti niin kivalta, kun siihen valokin niin kivasti osui.

      Poista
  3. Oi miten ihania kaikki! Olet kyllä taitava♥ Tuo on varmasti mukavaa puuhaa ja voi miten huippu mies♥ Nuo on niitä parhaita yllätyksiä, näkee että on ollut toisen ajatuksissa! Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kivaa puuhaa, kunhan ei rupea liian vaativaksi itseään kohtaan. Mukava yllätys tuo tosiaan oli:)

      Poista
  4. Hyvää ystävänpäivää sinulle ja onnea! Voitit blogiarvonnassani virkatun sinisen korin ja pannunalusen. Laitatko minulle spostiin yhteystietosi, niin saan paketin postiin.
    tuuliannikantuvassa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihmettä! En osannut kuvitellakaan, että voitto minulle osuisi, se on kivaa:) Olen aika vähän käynyt viime aikoina toisten blogeissa, joten en tullut tuotakaan tarkistaneeksi. Laitanpa viestiä tulemaan. Hyvää ystävänpäivää sinnekin!

      Poista
  5. Hyvät työt. Aina kun nään lasten piirtävän tekis mieli itsekin. En vaan osaa piirtää. Hieno lahja mieheltäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on välillä ihan rentouttavaa puuhaa kun alkuun pääsee. Jäin vain miettimään, että tykkäisitköhän vaikka värittää sellaista aikuisille tarkoitettuja värityskirjoja? Ne on kovin suosittuja nykyään. Ostin taannoin yhdelle neidolle sellaisen ja siinä oli kyllä nätit kuvat.

      Poista