lauantai 21. huhtikuuta 2018

Ompelua: Käyttökelvottomat "pökät"

Ompelu on kivaa vai... Eilen juuri ajattelin, etten oikeastaan siitä ompelusta, vaatteen kokoamisesta, niin erityisesti  tykkää. Se on vain keino saada jotain uutta. Kovin usein minulla käy niin, ettei niistä tule sitä, mitä olin ajatellut. Silti voi olla käytettävä. Mutta eilen tuli käyttökelvotonta.




Taannoin löytyi käsityölehdestä tytöille mieluinen housumalli. Löysin sitten kirpparilta gollegekangastakin, josta ajattelin molemmille sillä mallilla housut tehdä. Malli oli nopea tehtävä.

Mutta pieleen meni aikomukseni. Housut ovat käyttökelvottomat.  Jalan pujottaminen punttiin käy melkein jostakin voima- ja kärsivällisyysharjoittelusta. Syitä on varmaan useampia: kangas olisi pitänyt olla joustavampaa ja olisi pitänyt valkata  se vähän isompi koko kaavastakin. Ja vielä yksi: mallihan on tätä nykytyyliä, puntit alhaalta erittäin kapeat ja ylhäällä on löysää enemmän kuin tarpeeksi.

Se isompi kaavakokokin on kyllä jo leikattuna, mutta en tiedä, viitsinkö ruveta enää niitä ompelemaan, vai käytänkö silputun kankaan johonkin muuhun.

Vähän positiivisempi tapaus oli aiemmin tällä viikolla pykäämäni hame. Siitäkin tosin ehdin miettiä sen valmistuttua, että malli ei tainnutkaan olla minulle se paras mahdollinen. Kaipa se käytettyä kumminkin tulee.





Tämmöistä täältä tänään. Yksi neito makaa kuumeisena sohvalla.



8 kommenttia:

  1. Voi harmia, tuota kuumeilua on ollut aika paljon liikkeellä vieläkin! Toivottavasti neito paranisi pian!

    Mulle on joskus käynyt ihan samalla tavalla ja sillainkin on käynyt, että kangasta olen 'mallaillut' peilin edessä ja kun olen sen vaatteeksi ommellut niin sitten lopputulos on ollut jotain ihan muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan paranisi pian! Noiden ompeluiden kanssa mulla on usein niin, ettei ne vastaa sitä mun mielikuvaa. Jotkut voi sitten myöhemmin silti muodostua vaikka suosikeiksikin:)

      Poista
  2. Toivottavasti neitonen alkaa parantua! Sinä se jaksat ommella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainakin on selvää, ettei voi huomenna kouluun mennä. Sen verran sairas on vielä. Toivon tosiaan, että pian saisi parantua. Välillä on sellaisia ompelukausia ja sitten voi taas mennä pitkät ajat, ettei konetta käytetä.

      Poista
  3. Paranemista neidolle.❤ Tuo sinen hame näyttää hyvältä. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Vielä on neito kotosalla toipilaana. Mutta vointi jo parempi kuin viikonloppuna.

      Poista
  4. Ompelu on kyllä niin oma taiteenlaji, ei onnistuisi minulta:) Toivottavasti siellä parannutaan pian♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmalta näyttää jo:) Neito tekee läksyjä ja ainakin toivoo pääsevänsä huomenna jo kouluun.

      Poista