keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Ompelua: vihreäraitainen pusero

Eilen löysin pitkään säilömäni vihreäraitaisen kankaan. Nyt oli kai aika kypsä sen käyttämiseen, koska heti tuli mieleeni, mitä siitä teen.



Matto rullattuna leikkuuhommia varten. Onneksi tässä ei ollut kun etu- ja takakappaleet leikattavana. Olisin selvinnyt kahdella kappaleella, jos kaavat olisi saanut kankaaseen peräkkäin. Nyt laitoin sitten sauman taakse keskelle.



Kankaassa on vihreän lisäksi keltaista ja pinkkiä.



Kauluksen ja hihansuiden  reunat "kanttasin" vihreällä terenauhalla. Kirppislöytö sekin nauha, kuten kangaskin.



Miellän tämän nyt syksyiseksi puseroksi, vaikka yhtä hyvin se voisi olla keväinen. Luullakseni saattaisin käyttää ainakin näihin yhdistelmiin; kuusenvihreän Polan hameen sekä keltaisen hameen kanssa.





Kaavana ompelussa minulla oli Suuri Käsityölehdestä aikanaan otettu kaava. Valitettavasti en ollut kaavaan merkinnyt lehden numeroa. Samaa kaavaa olen käyttänyt kai kolme kertaa aiemminkin. Kaavassa oli tarjolla etuosaan myös volanki, mutta tähän en sitä halunnut. Volankiversiokin on tullut joskus tehtyä.


10 kommenttia:

  1. Minusta sopisi hyvin tuon keltaisen hameen kanssa, keväällä tai kesällä :) Taitavasti tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan sopisikin:) Tämä oli helppo muuten tehdä, mutta tuon nauhan laiton kanssa tahkosin. Jouduin purkamaankin, kun ei meinannut oikein onnistua. Niin harvoin tuollaista käyttää.

      Poista
  2. Tuo olisi minun lempipusero, väri on niin kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kangas oli kiva, vaikka yleensä en raidallisia ole suosinut:)

      Poista
  3. Tosi kivan näköinen! Kauniit värit :) Minä en yhtään pysty pelkästä kankaasta näkemään, miltä se näyttäisi vaatteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Olen tällä kertaa itsekin tyytyväinen siihen... Minulla saattaa mielikuvitus loihtia kyllä kankaasta jotain, mutta toteutus onkin sitten usein "kevennetty" versio aiotusta:)

      Poista
  4. Todella hieno. Niin raikas ja kaunis väri pääsee hyvin esille pelkitetyssä mallissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä siinä on, mutta usein just loppukesästä, tai pitäisikö sanoa alkusyksystä, saan aikaiseksi jonkun vaatteen, jota en sitten ehdi oikein sinä vuonna edes käyttää...

      Poista