Mutta matkaan tulee uusia ihmisiä, jotka kiertyvät elämään. Alun ehkä irrallisetkin säikeet, punoutuvat yhteen myöhemmin mukaan tulleiden kanssa.
Meitä on enemmän ja vähemmän muukalaisia. Jonkun muukalaisuuden voi nähdä päällepäinkin, toisen muukalaisuus voi olla piilossa sydämem sopukoissa.
Sitä on elämä. Jonkun kudos on löyhempi, jonkun tiiviimpi. Tuon näyttää sekavalta, toisen hyvinkin selkeältä. Me emme koskaan täällä näe viimeisteltyä. Näemme sen nurjan puolen. Valmis, kaunis, viimeistelty, esitellään meille joskus. Ja me ihmettelemme, voiko tuo olla totta!
Taas tätä muukalaisuudentuntoa mietin. Ajattelin tänä aamuna kahta ihmistä, joilla on tänään syntymäpäivä. Hyvin eri-ikäisiä. Toinen heistä on jo poistunut keskuudestamme, mutta kun häntä mietin, mietin samalla joitakin muitakin, jotka olivat minulle tuttuja joskus. Näin heidät mielessäni mm. juttelemassa ihmisten kanssa entisellä kotipaikkakunnallani.
Sitten mietin erästä pariskuntaa, jonka tarinaa olen joskus saanut hetken kuulla. He elävät nyt elämänsä ehtoossa paikkakunnalla, jossa ei käsittääkseni ole lainkaan ihmisiä, jotka olisivat tunteneet heidät aiempina vuosikymmeninään.
Näitä miettiessäni tein sitten tuon ylläolevan päätelmän muukalaisuudesta. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka yleisiä tällaiset muukaisuudentunnot ovat?
Minäkin olen muuttanut niin usein elämäni aikana, että senkin puolesta on varmaan jäänyt jonkunlainen muukalaisuuden tunne. Mutta nyt minulla luettuani kirjoituksesi alkoi soida päässäni laulu: "Mä muukalainen olen täällä maassa murheiden, on kotimaani ylhäällä yllä pilvien. Mä sinne olen matkalla, ei koti vielä näy. Saan uutta voimaa ylhäältä ja jatkan eteenpäin..." Hyvää perjantai-päivää sinulle :)
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle:) Ensin ajattelin, että tuo laulu ei ole minulle tuttu, mutta saattaa se sittenkin olla. Hetken mietittyäni ainakin kuvittelen muistavani siihen säveltäkin, ellen sitten sekoita sitä johonkin toiseen lauluun.
PoistaOlen juuri vanhojen ystävieni kanssa Rukalla. Kirjoituksesi sai minut miettimään, kuinka paljon heitä loppujen lopuksi tunnen, kun nähdäänkin niin harvoin.
VastaaPoistaItsekin olen miettinut kaukana asuvien sukualaisten ja ystävien takia sitä, ettei toisen arjesta kovin paljon tiedä. Vaikka välillä puhelimessa puhutaankin, niin onhan se ihan eri, jos vaikka näkee muutaman päivän välein ja voi kipaista kylässäkin.
PoistaHyvin ajateltu. En ole aikaisemmin tuota ajatellut.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua:)
Kiitos, samoin sinulle:) Minulle näitä muukalaisuustuntoja tulee aina välillä. Kun sukulaiset kaikki asuu kaukana, eikä täällä kukaan ole sellainen, joka olisi tuntenut minut ollessani lapsi. Tosin vähitellen kai sitä juurtuu sinne missä on, kun aikaa kuluu tarpeeksi paljon.
PoistaTänään kun sytytin kynttilän äidin syntymän muistoksi, ajattelin lähes samoin. Minulla on vain isä joka on tuntenut minut aina. Seuraavana olet sinä, me tiedämme toistemme lapsuuden, nuoruuden ja tämän aikuisuudenkin. On hienoa, että olemme voineet säilyttää yhteyden toisiimme. Minulle on todella tärkeää, että on ihminen joka tietää ja tuntee minusta kaiken. Ihminen jolle ei tarvitse alkaa selittämään mitään alusta saakka, vaan on heti kärryllä miksi jokin on niin kuin on. Kiitos ystävyydestä ja näistä vuosista. Toivon, että olemme ystäviä ja pidämme yhteyttä aina elämän loppuun saakka. Terveiset teidän päivänsankarille. <3
VastaaPoistaSanotaan että ystävyys on lahja, ja sinä olet yksi niistä lahjoista ja juuri sellainen minulle, kuten tuossa totesit, ettei tartte ruveta selittämään kaikkea alusta saakka:)
Poista