Tuolla satama jo näkyikin. Laivojen mastot olivat kuin seiväsmetsä, joka näkyi kauas. Kun hän vihdoin pääsi satamaan asti, alkoi lähtevien laivojen tutkailu. Hänen laivansa saisi lähteä mahdollisimman pian, eikä se saisi todellakaan jäädä lähirannikoille. Kohtapa häntä onnistikin. Hänet neuvottiin sopivalta vaikuttavan laivan luo. Se oli valtava. Tuo alus lähtisi seuraavana päivänä purjehtimaan Espanjan ja Italian seuduille. Kuulostipa hyvältä. Ja aina paremmalta kaikki vaikutti, kun hän sai laivasta paikan itselleen. Onneksi hänellä oli kylliksi rahaa mukana.
Nyt hän oli päässyt laivaan asti. Hän tunsi tyytyväisyyttä asiasta. Vihdoinkin täällä. Nyt oli asiat hyvin. Vai oliko sittenkään? Yöllä kun hän yritti saada unta, ei uni tullutkaan silmään. Häntä valvotti tietenkin laivan ja sataman äänet, mutta vielä enemmän levottomuus. Niin, myönnettävähän se oli, että levottomuus häntä kuitenkin kalvoi. Hänen mielessään kuului kuin ääni, joka sanoi. "Väärä suunta." Vihdoin hän sai kuitenkin unen päästä kiinni ja nukkuikin sitten raskaasti. Niinhän hän yleensä, kunhan uni tuli.
Aamu valkeni kirkkaana. Nyt oltiin lähdössä. Matkasää oli mainio. Laivan lähdettyä satamasta, hän viihtyi katselemassa merta. Matka tulisi kestämään pitkään, joten tässä varmaan tultaisiin tutuksi laivassa olevan väen kanssa. Ja niin kävikin. Hänkin sai kertoa, miten oli tullut matkaan lähteneeksi. Ei hän osannut sanoa oikein, helpottiko kertominen hänen levottomuuttaan, vai pahensiko sitä...
Sää oli alkanut muutama päivä sitten muuttua huonommaksi. Nyt se oli jo suorastaan myrskyinen. Millaiseksihan se vielä yltyisi...?
Niin millaiseksi?
Sellaiseksihan se yltyi, että laivasta alettiin heittää tavaraa mereen, jotta lasti kevenisi. Ja tämä matkamiehemme tultiin herättämään eräänä hetkenä kesken unien. Ihmeteltiin, miten hän saattoi vielä nukkua! Alkaisi hänkin jo rukoilla Jumalaansa! Matkamies sai nopeasti hierottua unet silmistään. Häntä alkoi toden teolla pelottaa. Entäpä jos tämä kaikki johtuikin hänestä? Olihan hän sanonut olevansa Jumalaansa paosssa. Mutta mitäpä teki piakkoin muu laivaväki. Joku keksi, että heitetään arpaa, jotta nähdään kenestä tämä johtuu? Ehdotus hyväksyttiin. Mitä tässä enää juuri muutakaan oli tehtävissä, kun rukoiltukin oli jo. Ja kas, arpahan osui kuin osuikin tähän matkalaiseemme. Häneltä kysyttiin nyt, että mitä hän oikein oli tehnyt?
Kaikki oli hänellekin nyt hyvin selvää. Nyt hän kertoi senkin, minkä oli jättänyt aiemmin kertomatta. Hän ei keksinyt enää mitäään muuta pelastumisen keinoa, kuin tämän: "Heittäkää minut mereen!" kuultiin hänen sanovan. Ympärillä ollut väki ei ollut uskoa korviaan. He eivät halunneet tehdä sitä ja yrittivät soutamalla päästä kuivalle maalle, mutta turhaan... Ja matkalainen pysyi yhä sanassaan ja vaati heitä tekemään sen; heittämään hänet mereen! Muuten heillä ei olisi mitään pelastumisen mahdollisuutta. Pahoilla mielin he kävivät häneen käsiksi, ja nostivan laivan reunan yli. Samalla moni heistä rukoili omaa jumalaansa, tai sitä, jota tuo matkalainen palveli, että meri tyyntyisi ja ettei tuon miehen mereen heittäminen olisi aivan turhaa...
Olin kirjoitellut tätä lokakuun loppupuolella. Ajatushan tuossa oli ikäänkuin kuvitella Joonan äkillisen matkan alkuosaa ja hänen mietteitään. Muistelen, että juttuni jäi silloin julkaisematta, koska toivoin saavani siihen kuvankin aikaiseksi. No, sitä kuvaahan ei edelleenkään ole... Myös itse juttu jäi vähän keskentekoiseksi. Jos ketä kiinnostaa, voi katsoa tapahtumat tarkasti tästä: Joona/Koivuniemen Raamattuhaku
Kaunis kuva ja hieno kirjoitus <3
VastaaPoistaKiitos Ronja:)
Poista