keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Tekeillä: "Taas uusi hame..."

Vanhin  tytär on tässä viime aikoina väittänyt, että aina kun hän tulee kotiin, on "taas uusi hame". Olenpa sitten selittänyt, että ei ne nyt ihan uusia ole, kun joskus viime talvena tai keväänä on tehty. Hänhän oli puoli vuotta muilla mailla. No, nyt saa aiheesta sanoa, että "taas on..." :)  Nyt on tekeillä, kun löysin kirpparilta kankaan, josta joku oli hametta aikonut. Oli nimittäin kaksi hamekappaletta jo valmiiksi leikattu ja mukana oli vielä leikkaamatontakin kangasta jonkin verran. Onneksi oli, sillä  yläosa minun piti tähän itse kehitellä, joten on siltä osin oma versio. Piirsin valmiiksi leikatuista kappaleista myös kaavan vastaisen varalle ja siihen touhuun käytin suurinta löytämääni  mainoslehdykkää.




Se mainittu pykäämäni yläosa tuli yllättäen tehtäväkseni. Sen kehittely ei oikein onnistunut. Muoto oli vääränlainen, tuo joka kuvissa näkyy.  En ole tehnyt sellaista ennen, enkä suosinut ylipäätään hameita, joissa on tuollainen yläosa. Ne ovat mielestäni siitä hankalia, että se pitää olla "just eikä melkein" kohdillaan se sauma, omalle kropalle sopivalla kohdalla.





No, ehkä tästä kumminkin kelvollinen hame saadaan, sillä muotoilin uudestaaan leikkaamalla tuota ylemmissä kuvissa näkyvää omituisen näköistä palaa. Suoristelin sen muotoa. Alunperin kuvittelin, että sen yläosan muodon saisi helposti vain tuon valmiiksi leikatun mukaan... mutta eihän se niin yksinkertaista ollutkaan. Allaolevan kuvan oloinen hameesta pitäisi tulla...




Hamehomma siis jatkuu vielä.  Kangas toi minulle ihan mieleen 70-luvun. Ei vaan ole tietoa, mitä aikakautta kangas oikeasti on.  Kankaassa on muuten myös keltainen raita, joka ei näissä kuvissa näy. Ja tummat osuudet on tummaa ruskeaa, eikä mustaa.


12 kommenttia:

  1. Voi miten kätevää kun löytyi valmiiksi leikattuna. Kiva tulee ja sopii käyttää vaikka nyt pitkien saappaiden kanssa.;-)
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä:) Paljon helpommalla pääsee alkuun, kun se ärsyttävin vaihe on jo tehty jonkun muun toimesta:)

      Poista
  2. Aahaa, taas uusi hame:D Kiva että löytyi kangas, siitä tulee kyllä kaunis:) t: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt on uusi hame tuloillaan:) Jonkin aikaa menee varmaan, että sen ihan valmiiksi sen saa.

      Poista
  3. Tuo väri ainakin sopisi 70-luvulle. Ja tuollaista ruutukuviota muistan kyllä... Ihan kivan näköinen siitä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Olisipa mielenkiintoista tietää, onko joku tosiaan säilönyt kangasta niin pitkään, vai onko se sittenkin nykytuotantoa, joka mahdollista on sekin...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. :) Sain sen äskettäin käyttökuntoon ja nyt se onkin ylläni jo.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. :) Vähän pidemmästä talvihameesta olisin tykännyt, mutta lämpimämpinä päivinä menee tämäkin.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää. Sinä saat vaateiden teon tuntuun niin helpolta ja nopealta. No johtuu varmaanki, että olet taitava tekemään. Mulla on muistikuva, että aikaa menee ja vaivaa on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toisaalta sitä aikaa, että voin nyhrätä noiden kanssa, niin valmistuu sen takia suht nopeasti. Ja olen hätäinen saamaan valmista, koska keskeneräiset lojuisi pöydälläni. Lisäksi on vielä se, että minulla on paha tapa oikoa tekemisen mutkia ja olla vähän suurpiirteinen siinä. Se nopeuttaa, mutta jälki ei sittten ole milloinkaan niin hyvää kuin toivoisin. Mutta pääasiahan on, että käytettävää saan aikaiseksi:)

      Poista