Kahdenlaista evästä

Olemme muutamia kertoja käyneet hakemassa niitä jaossa olleita ruokapusseja. Muutama päivä sitten totesin, että ne on vähän niinkuin se muinoin tullut manna, jota piti ottaa vain päivän tarve kerrallaan. Niin näidenkin kanssa olisi parhain tehdä, mutta usein saatua on ollut yhden päivän tarvetta paljon enemmän. Ja toisaalta, mehän emme käy kaupassakaan joka päivä täältä etäältä. Saimmepa siis viime viikolla muun muassa riisipuuroja, jotka ajattelin tulevan syödyiksi ihan sellaisenaan. Päiväystä niissä oli niin hyvin, ettei sen vuoksi ollut tarvis kiirehtiäkään. Mutta kun muutakin makeaa on saatu, ovat riisipuurot vielä jääkaapissa. Keksinpä sitten, että nythän karjalanpiirakat saisi ainakin hyvän puuron (jollaista minulta ei yleensä tule) ja piirakoiden leipomisessa pääsisi helposti alkuun. Ostin sitten viime kauppakäynnillä vehnäjauhojen lisäksi myös ruisjauhoa. Ehkä tänään voisin ajatella niitä piirakoita tekeväni.

Mutta sitten niihin toisenlaisiin eväisiin. Ruonjakotilaisuuden aluksi on aina lyhyt hartaushetki. Aina en kuule kunnolla mitä puhutaan, mutta viime kerralla luettiin niin kuuluvalla äänellä, että minunkin korvani enimmän tavoittivat. Luettiin Johanneksen lukua 19 ja  myös Jesajan lukua 53.  Molemmat kertovat Jeesuksen kärsimisestä; Johannes tapahtuneesta tosiasiasta, Jesaja aiemmin eläneenä profeettana ennusti tulevaa. Näitäkin eväitä olen makustellut. Niillekin on ollut tarvetta. Aina ei kaikki tunnu samalla tavoin omalle kohdalle tarpeen olevalta. Välillä pitää kerrata ihan perusasioitakin ja uskoa ne omalle kohdalle aina uudestaan ja uudestaan. Ja mielenkiintoista on, että toisinaan joku tuttu teksti voi kolahtaa paremmin, kun sen kuulee toisen lukemana, kuin että itse sen kirjasta lukisi. Minua puhutteli niissä luetuissa juuri se, että täysin ilman omaa syytään Jeesus kärsi sen kaiken, ihan meidän takiamme. Sinne ristille kannettiin meidän syntitaakat. 

Tänä aamuna lueskelin itse kirjasta noita kohtia. Huomasin senkin nyt Johanneksen kertomasta, että Pilatus joutui jopa kolme kertaa toteamaan, ettei löydä Jeesuksesta yhtäkään omaa syytä. Niin piti tapahtua, jotta meillä olisi rauha. 

"Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä." Joh. 18:38

"...tietääksenne, etten minä löydä hänessä yhtäkään syytä."  Joh. 19:4

"...sillä minä en löydä hänessä mitään syytä." Joh. 19:6

Hyvää keskellä olevaa, 

sekä loppupuolle kääntyvää viikkoa!

Ps. Nyt menen siihen piirakantekoon... mutta ensin keitän kahvia:)

---

Lisäys juttuun iltapuolella: Kuinkas se piirakanteko sujui? Sanoisin että tällä kertaa melkoisen kehnosti!  Ensinnä taikinastani tuli liian lötköä. Tein taikinan 40 kpl ohjeen mukaan ja siihen kuului vettä 4 dl. En tiedä laitoinko sitten ajatuksissani 5 dl, vai mikä oli, mutta jauhoja vaati lisää. Eikä ne laittamani riittäneet, sillä pulikkatouhuillessani taikina tuppasi tarttumaan pöytään jauhotuksesta huolimatta. Rypyttäessä taikina oli liian haurasta ja murtui vähän väliä. Olisi kannattanut varmaan ainakin vehnäjauhoja laittaa taikinaan jo alunperin, kuten vielä isompaan satsiin oli ohjeessa merkitty. Ja lopulta kun otin uunista ekan pellillisen, olivat ne aivan liian tummia, vaikka olivat sen pienimmän ajan ja pienimmässä lämpötilassa mitä ohje suositteli. Mutta pahinta oli kuitenkin se, että puuro ei ollut "paistonkestävää". Piirakat olivat siis hirveän näköisiä. En ole kamalamman näköisiä piirakoita ennen nähnyt. Se puuro oli levinnyt  osittain piirakoiden päältä pellille lähes kaikisssa. Näin oli myös myöhemmissä pellillisissä. Ja koviakin piirakkani olivat, kuten ovat aina olleet, voitelusta huolimatta. Onneksi vähän pehmenivät liinan alla oltuaan. 

Mutta yksi hyvä puoli sentään näissä luomuksissa oli: niiden maku oli hyvä. Sanoisin, että parempi kuin monissa kaupan piirakoissa, jotka saattavat olla melkoisen mauttomia joskus. Isäntä tykkäsi mausta, samoin minä itse. Ja kun yksi koululainen tuli koulusta, ilmoitti hän piirakoiden olevan hyviä:) Sehän se pääasia on. Ei silti kelvollinen ulkonäkökään olisi pahitteeksi...