Aamuyön unikuvan tunnelmaa

Aamuyön unikuvasta: Lähes kaikki ovat jo menneet. On kiire, pitää mennä.  Muutamia tavaroita on joiltakin jäänyt; mm. kahdet lasten kengät. Mietin molempia, mutta otan vain toiset. Muoviset jätän, mutta nahkakengistä ajattelen, että ne ovat kuitenkin arvokkaammat. Otan ne mukaani. Jos joku sattuisi niitä kaipaamaan. Oma laukkuni on poissa, toivon oman väkeni ottaneen sen mukaansa.

Päivän aineksista ne unet usein muodostuu.

•  Kengät: Citymarketissa aikaa kuluttaessani katselin eilen nahkakenkiä.
•  Muoviset kengät: Meillä on viime aikoina kiinnitetty enemmän huomiota muovijätteeseen ja kun sitä on melko paljon kertynyt, on sitä muutamia kertoja viety muovinkeräykseen sen sijaan, että olisi laitettu omaan jäteastiaan. 
• Ankean näköinen paikka: Yle Areenasta katselimme sarjaa Tuntematon perillinen, jossa oikeasti etsitään joillekin ihmisille perillisiä. Jaksot ovat olleet hyvin mieliinpainuvia, ja  ajatuksia herättäviä, koska on kyse todellisista ihmisistä ja tapahtumista. Viimeisin katsomamme jakso kertoi vuosikymmeniä sitten lastenkotiin jätetystä pojasta. Kävi ilmi, että vanhemmat olivat kokeneet kovia juutalaisvainoissa. Siitä tuli myös aineksia uneeni, kun joissakin arkistokuvissa ihmisiä marssitettiin laukkuineen... 

Kuvassani yhdistyy oma arkeni ja menneiden vuosikymmenten ihmisten kohtalot. Mietin piirränkö kuvaani vaalean vai tumman tukan? Piirsin tumman, niiden ammoin eläneiden muistoksi.

Oikeastaa minun ei pitäisi lähellä nukkumaanmenoa katsella mitään, minkä tiedän jäävän mieleeni pyörimään. Kyseistä jaksoakin katselimme hyvän aikaa ennen sitä, ja muutakin ehdittiin ennen nukkumaanmenoa katsella, mutta niin vain se nähty jakso jäi mieleen hyvin vahvasti.