maanantai 5. heinäkuuta 2021

Muistelua piirustellen

Tässä jokin päivä sitten muistelin lapsuuteni ja nuoruuteni rukoushuonetta Pomarkussa.  Sen tilat ovat kokeneet useita muutoksia sen jälkeen, kun minä siellä ensi kertaa olen käynyt, eli 70-luvun alussa. Minulla olisi aihetta piirtää montakin muistelukuvaa sen tiloista, mutta aloitin nyt tästä.


 


Kuvassa pyrin saamaan esiin jotain siitä, jota muistikuvissani on. Muistan siniset verhot, valkoiset puupenkit, naksuttavan lämpöpatterin, ym... Ja mieleen jääneet ihmiset. Yksi heistä hoiteli tuota pyöreää tuuletusräppänää, joka on seinällä. Joillakin "veljillä" oli lempipaikkansa tuossa vasemmalla. Me istuimme usein keskivaiheilla, joskus ihan patterin lähellä. Joskus istuttiin ihan takanakin. Kuvan alareunassa, ovenpielessä,  sijaitsi oven vasemmalla puolella kamiina. Sitä en valitettavasti saanut sopimaan tähän kuvaan, kun oli muutenkin tarpeeksi hankala sovittaa monet jutut paperille:)

Kuva on tosiaan vain yritys kuvata jotain siitä, mitä muistaa tilasta. En ole edes varma oliko noita sinisiä muovipäällysteisiä tuoleja siellä, vai oliko sittenkin puisilla osilla olevat samantyyliset jo silloin, joita myöhemmin ainakin oli. Ja millainen oli matto? Oliko räsymatot, vai jostakin mieleeni tullut teollisesti tehty kalanruotokuvioitu, jollaisen jostakin mieleeni sain... En muista.

Tuo oli kokoushuone pitkään. Sittemmin se oli keittiö/ruokailutila. Ja omana lapsuusaikanani siinä pidettiin myös tyttökerhot, pyhäkoulut, ym. Tyttökerhon kokoontumista varten sinne laitettiin tarvittava määrä pöytiä, jotta sopi askarrellakin. 

Jumalanpalvelukset eli "kokoukset" pidetään nykyään  kuitenkin siinä tilassa, joka joskus kauan sitten oli juhlasali. Se oli lapsuudessani tila, jossa oli näyttämökin. Rakennushan on entinen työväentalo. Kun 70-luvulla lastenleirejä rukoushuoneella pidettiin, nukkumatilaa oli runsaasti.  Poikien nukkumapaikat oli siinä tyhjässä salissa. Tytöt nukkuivat tuossa tilassa, jonka piirsin. 

Nyt lopetan tämän muisteluksen tällä erää. Joku parempimuistinen voisi tehdä tämän huomattavasti paremmin.



 

4 kommenttia:

  1. On se mukava välillä muistella vanhoja juttuja :)

    VastaaPoista
  2. Hieno piirustus! Hyvä idea piirtää mitä muistelee:) T: Villasukkavihulainen

    VastaaPoista