maanantai 8. marraskuuta 2021

Lieksa tänä aamuna

 

Meillä kotona oli hieman vähemmän talvista, kuin näissä kuvissa Lieksan keskustasta,  sillä vaikka meilläkin auton ikkunat oli raapattavassa kunnossa, ei meillä ollut maassa lunta kuin vain "tomusokerina" joissain kohdin.



Oltiin parkissa myös pituuspiirin itäisellä puolella. Sehän menee Lieksassa noiden kaarien välistä.



Lieksan keskustan lumien, ja korpimetsän "tomusokerien" välinen "lumiraja" oli jossain puolimatkassa varmaankin, kun kotia kohti ajeltiin. Puhuttiin isännän kanssa jotain, niin se jäi huomioimatta.

Tällaiset luminäkymät on kotona ikkunoista.








10 kommenttia:

  1. Oi, onpa Lieksassa jo lumista! Ja aika synkät pilvet. Mutta kaipa ne sulaa vielä. Täällä Tampereella on kaunis aurinkoinen päivä, mutta pohjoisesta tuulee kylmästi. Pitää oieasti täälläkin etsiä talvikamppeet päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiinkin ihan yllättyneitä kun keskustaan päästiin, että siellähän näyttää ihan talvisella. Meilläkin paistoi kivasti aurinko sitten, kun päivä valkeni. Aurinko houkutteli ulos kävelemäänkin, vaikka se ulosmeno muutoin on aika nihkeää tähän vuodenaikaan. Niin kylmältä tosiaan usein tuntuu.

      Poista
  2. Meillä Nurmeksessakin näytti ihan samalta. Kävin muuten Nurmeksesta Lieksassa päivittäin töissä 17-vuotta, ja ajoin työmatkat oli sää ja tien kunto mikä tahansa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan keskustasta etelään päin n. 30 km, niin siinä jo näkyy eroa tulevan säätiloissa. Joskus on huomattu, että jossain tuolla välillä voi olla se sateenraja. Sulla onkin ollut aikamoinen päivittäinen ajomatka! Siihenkin varmaan jollain lailla tottuu, mutta herkkua se ei ole, kun pimeässäkin ajaminen on kurjaa.

      Poista
  3. Siellä näyttää lupaavalta että lunta saatte tänä vuonna, olisin katsonut enempikin lieksa kuvia, niin paljon siellä olen kesät ja talvet ollut, kaipaan niitä maisemia,
    ja mieleeni tietenkin tulee äidin ja siskon hauta, ja tietysti ukin ja mummin haudat, kynttilän olisin vienyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna tuolla se tosiaan tuntui ensi kerran siltä, että alkaa olla talvi. Itse tosin en kovin talvea odota, mutta onhan se nätimpää kuin mustana oleva maa. Ei ihme jos sinulla on kaipuu näihin maisemiin, kun niin iso osa elämää täällä ollut ja nyt nuo läheisten haudat.

      Poista
  4. Lieksassa on lumista ja kaunista. Meillä päin ei ole lunta maassa,
    eilen satoi räntää,tänään oli maa kuurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä kotipihassakä on aika paljasta vielä. Saada nähdä millaista huomenna ja lähipäivinä sitten on...

      Poista
  5. Olipa siellä jo lumista tosiaan! Täällä tuli yhtenä päivänä muutama sentti lunta, se oli kaunista, mutta suli heti yön aikana pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin se oli ja meni, ja sitten taas tuli vähän, ja meni. Tänäkin aamuna oli musta maa. Mutta siinä välillä ehti huomata hyvin, miten valostuttava vaikutus lumella on pimeällä tiellä.

      Poista