perjantai 12. marraskuuta 2021

Pellavarivettä ja polyuretaania

Vähän kerrallaan valmistuu joku kohta siellä, toinen täällä. Tämä viikko oli etuoven aika. Mutta myös liesituuletin tuli toimivaksi, koska se sai tarvittavan putken seinästä ulos. Vessan ovenpielet saivat pellavarivettä seinän ja karmin väliin. Pellavarivettä laitetaan kuin ennenvanhaan tilkettä ikkunoihin, mutta jytäkämmässä mittakaavassa. Polyuretaaniakin on pursotettu, jo aiemminkin, koska sillä eristettiin ikkunanpieliä ja takaoven reunukset jo aiemmin ja nyt myös sitä etuovea. Siitä tosin löytyy pellavarivettä myös. Miksi molempia? Sen tietää laittajat. Ehkä syy oli niin yksinkertainen, että toinen sortti loppui, tai voihan sille olla jokin muukin syy, josta rakennushommiin perehtymätön ei ole jyvällä.







Kuvassa viihtyisä olohuone...  No, onneksi ei sentään koko huone ole tuollainen! Onhan meillä  siellä se uusi sohvakin:)  Ja ison kirjoituspöydän ääressä voi viihdyttää itseään palapeliä kokoamalla. Mutta jotkut tavarat seilaa eteisen ja olkkarin väliä kuin meren aallot. Aina sen mukaan siirreltävä ja tehtävä tilaa, missä jotain täytyy tehdä. Kaikenlaista tarviketta  siis seisoskelee seinää vasten tai makaa lattialla. Osa sen takia, että niitä kohdakkoin ehkä tarvitaan, osa sen vuoksi ettei niille ole nyt just muutakaan paikkaa. Sininen muovirulla on höyrynsulkumuovia. Jossain lojuu samankokoinen rulla mustaa tuulensuojapaperia. Yllä olevassa kuvassa näkyy myös vanha ovi, joka piti ulko-oven asennuksen ajaksi laittaa paikoilleen, ettei kylmä ulkoilma pääse sisään. Ovi vaatii kunnostusta; hiomista ja maalaamista. Mutta saa nähdä, koska sen voi tehdä. Kesällä ulkona ehkä...






Mutta tuntui kyllä kivalta saada uusi ulko-ovi paikalleen. Se oli kivempi kuin luultiinkaan. Takaovi on periaatteessa samanlainen, mutta tämä etuovi on vähän leveämpi ja se ero oli näköjään merkittävä siinä. Tämä alin kuva on tänä aamuna otettu.







6 kommenttia:

  1. Mukava tekemisen meininki. On mahtava tunne,kun saa aina yhden kohdan valmiiksi. Meillä on meneillään autotallin nostooven asennus. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tuntuu hyvältä, kun joku kohta saadaan kuntoon. Monesti kaikki tapahtuu vain paljon hitaammalla aikataululla, kuin osasi alunalkaen odottaa.
      Teilläkin on varmaan kiva, kun saa uutta autotallin ovea ruveta käyttämään:) Hyvää viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Onpa mukavaa, että vielä on pellavarivettäkin, luonnontuotetta. Tunnelmallinen kuva kodistanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se on tavallaan ihan yllättävää, että tuollaista on, kaikenlaisten nykyaikaisten versioiden lisäksi. Ja löytyi ihan paikallisesta rautakaupasta, ei tarvinnut tilailla mistään:)

      Poista
  3. Remontit vievät aina aikansa. Meilläkin niitä oli alkuaikoina kun tähä muutettiin. Sellaisia pakollisia, ja jotain muutakin .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne vie tosiaan yleensä enemmän aikaa, rahaa ja voimavaroja kuin sitä osaa etukäteen ajatella.

      Poista