perjantai 29. maaliskuuta 2024

JEESUKSEN TEON TÄHDEN ON MEILLEKIN OVI AVATTUNA

Aikanaan sinnekin varmaan kasvoi ruoho 

Sen taistelun jäljiltä tallattuun maahan

Ja risti lahosi jonnekin




JEESUKSEN TEON TÄHDEN
ON MEILLE OVI AVOINNA
 
"Siihen aikaan
te elitte ilman Kristusta,
Israelin kansan ulkopuolella
ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, 
olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa.

Mutta nyt
Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa,
hänen veressään, tuonut lähelleen teidät,
jotka ennen olitte kaukana hänestä.

Kristus on
meidän rauhamme.
Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi
ja kuolemallaan hajottanut
niitä erottavan vihollisuuden muurin.
Hän on kumonnut lain käskyineen ja
säädöksineen, jotta hän omassa itsessään
loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi,

ja näin hän on tehnyt rauhan.

Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan
sai aikaan sovinnon
Jumalan ja näiden molempien välille
ja teki näin lopun vihollisuudesta.

Hän tuli julistamaan
rauhaa teille, jotka olitte kaukana,
ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä.
Hän on avannut meille molemmille
pääsyn Isän luo 
yhden ja saman Hengen johdattamana."

Efesolaiskirje 2:2-18 KR-92


---

Ja tässä alla, jos huvittaa lukea; niin on juttua siitä, miten erikoisia teitä Jumala voi suunnitelmiaan toteuttaa. Sellaisia, ettei meille tulisi varmaan mieleen moiset kiemurat, vaan oikoisimme varmaan oman näköisiksi niitä:

https://toisestatodellisuudesta.blogspot.com/2024/03/juuria-tarkeita-sivuhenkiloita.html



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti