maanantai 29. huhtikuuta 2024

Kirjavinkki: Minä pidän sinusta huolen

Löysin tämän kirjan syksyllä kirppikseltä. Kun olin sitä hieman kirpparilla silmäillyt, totesin kirjan olevan varmaankin minulle mieleen. Ja niin todella on ollut! Siinä on rohkaisevia, lyhyitä tekstejä eri kirjoittajilta, vieläpä kauniiden kuvien kera. Tekstit ovat väsyneellekin helppoja luettavia, sillä monet ovat niin lyhyitä, että sivulla voi olla kahdenkin kirjoittajan sanoja. Mutta puhukoon se juuri puolestaan, että aina ei tarvita monia sanoja siihen, että teksti on vaikuttava!




Kirja: Minä pidän sinusta huolen. Ikuisia ajatuksia rakastavan Jumalan huolenpidosta. Kirjaan tekstit koonnut Sirpa Laurila. Kirjan kuvat Pia Haatajan. Kustantaja Sley-Media Oy, 2021.

Kirjan toimittanut Sirpa Laurila,  sanoo alkusanoissaan lukijalle näin: 

"Hyvä lukija. Toivon, että nämä tekstit saavat olla Sinulle hiljaisten hetkien ilona, rohkaisuna ja lohtuna. Toivon mukaan ne herättävät Sinussa samanlaisia ihastuksen ja hämmästyksen tunteita kuin minulle niiden äärellä. Meillä on ihmeellinen Jumala." 

Kirjan takakansi sanoo vielä mm. näin: "Kovin usein huolehdimme ja hätäilemme sitä, mitä itse olemme, teemme ja jaksamme. Kaikki saavutuksemme ja koko elämämme lepäävät kuitenkin Jumalan varassa". Ja takakansi kertoo myös sen, että kirjoittajina on ihmisiä "kirkon 2000-vuotisen historian ajalta". 

Tätä kirjaa löytyy netin mukaan monista paikoista, myös käytettynä saa. Ja Sleyn omilta sivuilta tätä saa myös pdf-versiona tilattua, jolloin ei mene postikulujakaan.


4 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkistä! Kuulostaa hyvältä ❤️ Pitääpä heti katsoa, saisiko tämän kirjastosta. Ainakin varaamalla luulisi saavan, jos ei täällä ole sitä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä,minä koetan saada jostain tuon kirjan,se on rohkaiseva kirja.
    Hyvää ja siunattua vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi hyvä kirja❤️ Hyvää vappua sinne myös:)

      Poista