Minä olen alituiseen. Mutta olitko sinä koskaan? Sinullahan oli niin vahva yhteys Isän kanssa kuitenkin. Mutta Golgatan tapahtumien edellä kuitenkin aloit kauhistua ja tulla tuskaan, ja oli tuskanhiki. Ja ihan tavallisena arkenasi halusit olla välillä itseksesi, että sait puhua Isän kanssa. Mitähän kaikkea tunsit, mitä ajattelit, puhuit, Isälle niinä hetkinä? Entä olitko koskaan sairas? Meitä kiusaa milloin mikäkin vaiva, ja ne aiheuttavat omat kurjat ajatuksensa. Sinun sanottiin kyllä kantaneen meidän sairautemmekin ristin puulle.... Mitä se sitten tarkoittaakin? Synnin sairauttako vai/ja kaikkea muutakin? Sitä mitä sairaus saa meissä aikaan?
Sinä olit kuitenkin ihminen täällä ollessasi niinkuin mekin. Sinullakin oli varmasti ne omat hetkesi, joiden tunteita ja ajatuksia et halunnut jakaa muiden - kuin Isäsi kanssa. Kävit niinä yksinäisinä hetkinäsi Isän luona juuri saamassa lohdutusta ja virkistystä, että jaksaisit olla toisten seurassa, ja kaikenlaisen avun tuoja ihmisille.
Kun olin aamulla kirjoittanut näitä vihkoon, lueskelin siitä käyttämästäni vanhasta Päivän Sanasta jakeita, jolloin tuli esiin mm. pääsiäiseenkin liittyviä jakeita: Joh. 13:1-15. Luin hieman pidemmälle tuota. Ja jakeessa 20 tuli esiin myös Jeesuksen järkyttyminen: "Näin Jeesus puhui. Järkyttyneenä hän sanoi heille: "Totisesti: yksi teistä kavaltaa minut." Siinä petti ystävä. Siinä oli mainittuna se tunne. Jeesus ei ollut tunteeton olento. Hän eli ja oli ihmisenä täällä. Joten kyllä hän ymmärtää meidän tuntemuksemme ja ajatuksemme myöskin.
---
Teksti oli eilistä vihkotekstiä. Sille on ikäänkuin parina (myös tänään julkaisemani) edellinen teksti. Olisin voinut julkaista nämä toisessakin blogissani, mutta tänne ne nyt päätyivät kummatkin.
Kiitos tästä! On lohdullista, kun Raamatussa kerrotaan myös Jeesuksen tuskasta ja ahdistuksesta. Hän ymmärtää miltä meistäkin tuntuu ❤️ Ja ystäväkin petti ja yksinäisyyttä Jeesuskin tarvitsi välillä.
VastaaPoista❤️ Sitä ei niin usein tulekaan ajateltua, sitä Jeesuksen inhimillistä puolta... Ja kuitenkin sekin on.
Poista